Oulua on verrattu julkisuudessa koelaboratorioon, jossa koetellaan informaatiotekniikan murrosta. Toistuvat työpaikkojen menetykset testaavat eniten it-alan työntekijöiden ja heidän perheidensä arkea. Uutiset pakottavat myös monet arvioimaan, mistä kaikki johtuu ja mitä siitä seuraa. Erityisesti virkamiehet ja poliitikot joutuvat tai pääsevät lausumaan mielipiteitään, mitä nyt pitäisi tehdä.
Vain yksi ammattiryhmä puuttuu julkisten viisaiden joukosta kuten talouspoliittisessa keskustelussa yleisesti. Tiedon ammattilaiset, tiedeihmiset, ovat hiljaa tai heiltä ei kysytä mitään.
Tuottaako esimerkiksi Oulun yliopisto uutta tietoa tiedeyhteisönsä rinnalla myös paikallisen päätöksenteon tueksi?
Viimeisin kasvuvaihe Oulun historiassa perustuu Nokiaan, mutta kuka muistaa, että tieto- ja viestintäteknologian alkujuuret johtavat Oulun yliopistossa oppinsa saaneiden insinöörien oivalluksiin? Ilman Oulun yliopistoa kaupungista tuskin olisi tullut it-kaupunkia.
Oulun yliopistossa perusoppinsa hankkineet insinöörit rakensivat myös Oulun teollistumisen edellisen vaiheen, kun metsäteollisuuden suuryritykset pestasivat heitä kehittämään tehtaitaan.
Oulun elinkelpoisuus saattaa perustua tulevaisuudessa yliopistoon enemmän kuin osaamme ymmärtää. Silmät, korvat ja muut tuntosarvet kannattaa kääntää akateemiseen väkeen.
Mihin tutkimus aikoo keskittyä? Mitä tutkimustietoon perustuva koulutus painottaa? Miten uusi tieto vaikuttaa elämäämme? Millaiset keksinnöt tuovat kansalaisille hyvinvointia?
Näihin tai muihin merkityksellisiin kysymyksiin vastaaminen edellyttää yliopistoihmisiltä tietoon perustuvaa erittelyä eli analyysia, selkeää viestintää sekä käytännöllisiä toimenpide-ehdotuksia, joissa ilmiöitä paloitellaan ennakkoluulottomasti rohkeista näkökulmista.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) arvostelee suorin sanoin Helsingin yliopiston Venäjä-tutkimukseen erikoistunutta Aleksanteri-instituuttia sekä Ulkopoliittista instituuttia. Tuomioja sanoi Helsingin Sanomain haastattelussa viime lauantaina, että Suomessa ei ole pystytty tarjoamaan riittävästi oikea-aikaista informaatiota ja analyyseja Ukrainan kiristyneestä tilanteesta. Tuomiojan mielestä päättäjät saavat tutkijoilta enemmän mielipiteitä kuin analyyseja.
Uutismedian seuraajasta ulkoministerin puheet tuntuvat jotenkin tutuilta. Tietoa isoista uutisaiheista kuulee tai näkee harvemmin kuin tunnevetoista mielipiteiden heittelyä. Toki media repii uutistilanteissa tutkijoita kommentoimaan päiväkohtaisia asioita, joista tutkimus ei välttämättä ole ehtinyt hankkia perusteellista tietoa.
Yleistajuinen analyysi ei perinteisesti ole kuulunut akateemisen väen kiireellisimpiin töihin. Tutkija saa työkseen syventyä tutkimusaiheeseensa. Akateeminen vapaus korostaa tutkijan omaa rauhaa. Kun tuloksia on kerrottavissa, tutkija muotoilee ne tieteen sisäpiirin luettavaksi, nykyään kansainvälisiin julkaisuihin.
Yliopiston palkitsemisjärjestelmät eivät tue urakehitystään miettivää tutkijaa osallistumaan julkiseen keskusteluun tai päätöksentekoon – päinvastoin. Maailmassa julkaistaan uusi tieteellinen artikkeli joka 20. sekunti, mutta ani harva niistä tulee millään muotoa suuren yleisön tietoisuuteen.
Julkinen puhe yliopistosta typistyy hallintoon. Tiedemaailman rakenteita tai toimintaedellytyksiä on syytä avata julkisesti, mutta kansalaisille olisi tähdellisempää tietää, miten tiede selittää elämänmenoa eri näkökulmista.
Virkamiehiltä vaaditaan nykyään reagointiherkkyyttä tulla julkisuuteen. Julkisuuslaki korostaa virkamieskunnan oma-aloitteista viestintää, jonka pitää palvella vain ja ainoastaan kansalaisten tarpeita ja heidän etujaan.
Suomessa on maailmassa eniten tutkijoita väestöpohjaan suhteutettuna. Tutkijat voi luokitella julkisen vallan edustajiksi, jolloin heiltä voi edellyttää aktiivista osallisuutta myös paikallisessa julkisessa keskustelussa sekä päätöksenteossa.
Kolumni