Oulu
Ihannekuva tieteestä on kiiltokuvamainen. Totuuden etsijät hakevat objektiivisesti tietoa todellisuuden luonteesta tehokkain ja testatuin menetelmin. Tulokset esitellään julkisuudessa ja ne käsitellään tiedeyhteisössä kriittisesti, mutta oikeudenmukaisesti.
Todellisuus on raadollisempi. Tieteen tekeminen on kovaa kamppailua, jossa tieteen reunaehdoista pyritään kuitenkin pitämään kiinni. Joskus nämä reunaehdot kuitenkin pettävät.
Tieteen lieveilmiöitä on aina vierastettu tieteen piirissä ja pseudotiede onkin yliopistopiireissä paha loukkaus. Ilmiöön ei ole kuitenkaan perinteisesti kiinnitetty huomiota tutkimuskohteena. Aiheen teoreettinen tarkastelu on alkanut kiinnostaa tutkijoita enemmän vasta viime vuosina.
Pseudotieteen moninaisuus
Amerikkalainen fyysikko ja tieteen teoreetikko Robert Park on analysoinut voodootieteeksi nimittämäänsä tutkimuksen harmaata aluetta. Hänen ehkä paras havaintonsa on, ettei voodootieteiden alue ole yhtenäinen. Park on jakanut voodootieteen neljään osa-alueeseen.
Patologinen tiede on hairahtunut tieteen muoto, jossa tutkija onnistuu pettämään itseään. Kyseessä on tieteen ammattilainen, joka innostuu virheellisestä teoriasta tai havainnosta, eikä suostu hyväksymään siihen kohdistettua kritiikkiä. Tästä käy hyvänä esimerkkinä kylmäfuusiokohu 1990-luvun alkupuolella. Kohun käynnistäjät, kaksi kokenutta ja ansioitunutta kemistiä, Martin Fleischmann ja Stanley Pons, uskoivat saaneensa aikaan atomiydinten fuusioreaktion huoneenlämmössä. Vaikka havainto kumottiin, he ovat edelleen "kylmäfuusiouskossa". Ihmisen, edes tiedemiehen, kykyä itsepetokseen ei tule aliarvioida.
Roskatieteessä esitetään vääristeltyjä teorioita ja argumentteja tiedeyhteisön ulkopuolisten, kuten lainlaatijoiden, poliittisten päättäjien tai rahoittajien harhauttamiseksi. Roskatieteessä tieteen ammattilaiset pyrkivät ajamaan tieteen ulkopuolista asiaa esittämällä sille tieteellisiä perusteluja jotka eivät mitenkään siihen liity.
Tyypillisiä tapauksia ovat amerikkalaiset oikeudenkäynnit joissa syytetyn tupakkayhtiön todistaja perustelee, ettei ole yksiselitteistä yhteyttä tupakan ja syövän välillä tai syyttäjän todistaja esittää työpaikan sähkölaitteiden laukaisseen kantajan "sähköyliherkkyyden", koska kokeissa on havaittu (hyvin voimakkaiden) sähkömagneettisten kenttien aiheuttavan rotilla oireita.
Näennäistiedettä ja
petosta
Pseudotieteen harjoittajat omaksuvat näennäisen tieteellisen muodon ja terminologian (energia, polariteetti, nesteen atomisidos ja niin edelleen) perustellakseen jotain, millä ei ole tieteellisiä perusteita. Tämä on yleensä täysin tiedepiirien ulkoinen ilmiö, johon usein liittyy pyrkimys henkilökohtaiseen hyötyyn.
Usein myös vanhat taikauskot ja uskonnot tekeytyvät tällä tavoin nykyaikaisiksi. Kreationismi naamioi kristinuskoa tieteeksi ja suosittu uskomuslääkintä homeopatia naamioi magiaa tieteeksi. Kyseisessä hoidossahan käytetään lääkkeenä muun muassa liuoksia, joita on laimennettu niin paljon, ettei alkuperäistä ainetta ole jäljellä molekyyliäkään. Tähän ryhmään kuuluu myös kaikkein selvimmin puhdas huijaus ja rahastus.
Petoksellisessa tieteessä edetään alun inhimillisestä erehdyksestä huomaamattomin askelin itsepetoksesta petokseen. Tämä on puhtaasti akateeminen ala. Alan klassisia esimerkkejä ovat Piltdownin ihmisen väärennös ja lysenkolainen biologia neuvostoliitossa (Trofim Lysenko,1898-1976, uskoi hankittujen ominaisuuksien periytymiseen).
Myös erilaiset suurelle yleisölle markkinoidut nationalistiset historiatulkinnat ("suomalaiset asuttivat koko pohjoista Eurooppaa jääkauden jälkeen") voidaan laskea petoksellisen tieteen ryhmään.
Hukkatiedettä ja hyödyttömyyttä
Parkin luokitusta voi täydentää vielä viidennellä ryhmällä. Fyysikkona Park tarkastelee lähinnä luonnontieteiden kummajaisia. Muiden, esimerkiksi humanististen, tieteenalojen puitteissa ilmenee kuitenkin myös oma erikoislaatuinen anomaliansa, joka ei ole lainkaan mahdollinen empiirisissä luonnontieteissä. Sitä voisi kutsua hukkatieteeksi.
Hukkatiede on akateemista kaikki tieteen määreet täyttävää tutkimusta, jonka kosketus muihin tieteisiin ja tutkittavaan todellisuuteen on katkennut. Tälle suuntaukselle on ominaista hyperteoreettisuus ja kokeellisen tutkimuksen ja kenttätyön puuttuminen.
Koska tämänkaltainen tutkimus on äärimmäisen sisäänpäinkääntynyttä, sitä ei yleensä lainkaan huomata oman alansa ulkopuolella. Sitä edustavat ehkä tyypillisimmillään tiukka postmodernistinen fyysisen ja psyykkisen todellisuuden tulkinta "sosiaalisena konstruktiona" ja muiden tieteiden tuloksista piittaamattomat psykoanalyysin suuntaukset.
Kaikille tieteen epäilyttäville lieveilmiöille ovat yhteisiä muutamat seikat. Yleisintä on, ettei tieteen periaatteellista objektiivisuutta hyväksytä vaan vaaditaan, että omat perustelemattomat väittämät pitää hyväksyä, eikä suostuta huomioimaan muiden kritiikkiä.
Vaaralliseksi tämä muuttuu kun huuhaan esittäjä saa valtaa. Lysenkon kritisointi Neuvostoliitossa muuttui hengenvaaralliseksi ja tilanne halvaannutti maan biologian kehityksen vuosikymmeniksi.
Tieteen tekemisen pohjimmainen hyödyttömyys on myös yleensä jäänyt tajuamatta, tieteen ja teknologian perimmäistä eroa ei ymmärretä. Suurimmat teknologiset ja taloudelliset voitot tiede on yleensä tuottanut sattumalta. Huuhaatieteissä yleensä luvataan jotain merkittävää heti. Tieteellinen perustutkimus tuottaa kuitenkin teknisiä sovellutuksia hitaasti.
Muun muassa puhelinteknologian menestystarinat Bellistä Nokiaan ovat perustuneet alun perin teoreettisiin malleihin ja laboratoriokokeisiin, joille on hitaasti ja jopa sattumalta löydetty tekniikan ja talouden mullistaneita sovellutuksia.
Erilaiset huuhaatieteet ovat aina lehdistön suosikkeja. Ikiliikkujat, vaihtoehtoiset syöpähoidot ja nationalistiset historiantulkinnat saavat aina enemmän huomiota laatulehdistössäkin kuin kuivakka ja ilman näyttäviä tuloksia etenevä yliopistotiede. Ne tulevat roikkumaan tieteen helmoissa vielä pitkään, koska ihmisten tarve ihmeisiin ja lehdistön tarve raflaaviin uutisiin tuskin häviää minnekään.
Tutkimalla "voodootieteen" luonnetta sen voi kuitenkin oppia tunnistamaan ja pysymään siitä loitolla.