Monissa foorumeissa on viime aikoina käyty vilkasta keskustelua siitä, pitäisikö Suomen ottaa vastaan orpolapsia Kreikan pakolaisleireiltä. Kommentteja seuratessani on tuntunut siltä, että itsekkyys on huipussaan! Kommenttien perusteella näiden orpolasten ottaminen Suomeen näyttäisi tuhoavan koko maamme talouden.
Taitaa olla aika muistuttaa kaikkia siitä avusta, jota Suomi sai eri puolilta maailmaa sotien aikana ja varsinkin sotien jälkeen. Nykyrahaksi muutettuna jo pelkkien avustusten arvo oli useita miljardeja euroja!
Tiesittehän, että statuksemme oli tuolloin kehitysmaa ja olimme ensimmäinen Unicefin laajamittaisen kehitysmaa-avun kohde maailmassa. Unicefilta saimme apua monessa muodossa. Elintarvikkeet, lääkkeet, vaatteet, hygieniatuotteet, kengät, villa, petrooli ja niin edelleen. Saimme rahaa myös terveydenhoitohenkilöstön kouluttamiseen.
Myös Pohjoismaiden Punaisilta Risteiltä saimme apua armeijan lääkintähuoltoon. Amerikan Punaiselta Ristiltä saimme vastaavasti apua varsinkin kotirintaman tarpeisiin. Sieltä meille lähetettiin jo talvisodan aikana runsaasti elintarvikkeita, lääkkeitä ja vaatteita. Muut pohjoismaat ottivat turvaan 80 000 lasta Suomesta (oma isäni oli yksi heistä).
Noin 15 500 heistä jäi pysyvästi pakolaislapsiksi Ruotsiin ja Tanskaan. Lisäksi saimme eri valtioilta sodan aikana aseita, lentokoneita ja muita ajoneuvoja.
Erikoinen yksityiskohta on se, että saimme avustusta myös Afrikasta. Eniten Suomelle sotien jälkeen avustusta antaneet maat olivat Yhdysvallat, Ruotsi, Tanska, Sveitsi ja Norja, mutta listan sijalta seitsemän löytyy Etelä-Afrikka. Apua antoivat myös lukuisat muut valtiot.
Sodan jälkeinen lapsikuolleisuus olisi ollut raadollisissa lukemissa ilman Unicefin ja muiden toimijoiden ruoka-, vaate- ja lääkeavustuksia. Monien minun ikäisteni äidit ja isät muistavat vieläkin ne lämpimät vaatteet, maitopulverit ja muun ruoka-avun, joista aliravittu lapsi oli niin onnellinen.
Miljardien suuruisten lahjoitusten lisäksi Maailmanpankki auttoi meidät uuteen alkuun. Suomi ei ollut luottokelpoisuudeltaan riittävä yksityisten valtioiden myöntämille lainoille, joten halukkaita lainaajia ei sodan jälkeen löytynyt.
Mutta onneksi saimme Maailmanpankilta (nykyäänkin kehitysmaiden rahoittaja) useita halpakorkoisia lainoja, joiden avulla pystyimme perustamaan tehtaita, jälleenrakentamaan kaupunkejamme, asuttamaan kymmenet tuhannet evakot ja rakentamaan yhteiskuntamme infrastruktuuria.
Näillä rahoilla oli valtava merkitys Suomen kehittymiselle sotien jälkeen. Kun Maailmanpankin myöntämät lainat suhteutetaan väkilukuun, Suomi sai sotien jälkeen viidenneksi eniten rahoitusta koko maailmassa.
Me niin mielellämme kehuskelemme sillä, kuinka olemme sodan jälkeen selvinneet. Kuinka kovasti teimme työtä nostaaksemme isänmaamme jaloilleen. Samoin taputamme itseämme olalle siitä, miten pienenä maana pärjäsimme suuressa sodassa.
Kehujen ja ylpeyden aihetta on, ja paljon onkin, sillä kaksi sukupolvea tekivät korvaamattoman arvokasta työtä Suomen eteen niin sodassa taistellen kuin Suomea jälleenrakentaen. Mutta totuus on se, että emme olisi selvinneet siitä yksin, emmekä olisi tänä päivänä tässä pisteessä ilman useiden yksittäisten valtioiden ja kansainvälisten yhteisöjen apua. Joten voimmehan mekin auttaa, voimmehan?
Sofia Skaffari
Savitaipale
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.