
Taloyhtiö ei siis voi enää kieltää ilmalämpöpumpun hankintaa ilman riittäviä perusteita. Hallitus voi kuitenkin asettaa esimerkiksi ulkoyksikön sijoitteluun ja kondenssiveden poistoon liittyviä ehtoja.
Osakkaan on edelleenkin lähetettävä taloyhtiölle hakemus lämpöpumpun asentamisesta ja sen liitteenä tulee olla selvitys asennustavasta. Jos taas johonkin taloyhtiön asuntoon on jo asennettu ilmalämpöpumppu, silloin yleensä riittää pelkkä muutostyöilmoitus.
”Ilmalämpöpumpun asennus kerrostalohuoneistoon edellyttää lähtökohtaisesti huoneistokohtaista parveketta. Ulkoyksikkö sijoitetaan aina kaidetason alapuolelle, jotta siitä ei ole esteettistä haittaa julkisivulle”, ilmalämpöpumppujen asiantuntija Tuukka Kivioja LämpöYkköseltä sanoo.
Kerrostaloissa ilmalämpöpumppu tuo asumismukavuutta helteillä
Kerrostaloissa ilmalämpöpumppua käytetään viilennykseen, jolloin helteilläkin voi tehdä etätöitä ja nukkua yönsä.
”Ilmalämpöpumppu kierrättää ilmaa ja siksi viileä ilma leviää huoneistoon tasaisesti. Se myös suodattaa sisäilmaa eli asumismukavuus paranee sekä tasaisen lämpötilan että raikkaan sisäilman myötä”, Kivioja kuvailee.
Kovilla pakkasilla helteet tuntuvat kaukaisilta, mutta kesään on vain puoli vuotta.
”Paras hankinta-aika on heti alkuvuodesta, koska silloin toimitus ehtii varmasti ennen kesän helteitä. Viime kesän kuumuus on vielä kaikilla muistissa ja keväisin asennuskalenterit täyttyvät nopeasti”, Kivioja korostaa.
LämpöYkkönen toimii valtakunnallisesti ja yrityksellä on kattavat asennus- ja huoltoverkostot.
”Saamme eniten kiitosta siitä, että palvelumme tarjouspyynnöstä asennukseen on sujuvaa ja meidän kanssamme on helppo asioida. Meillä pumput ovat hiljaisia ja huolehdimme asennustavoilla, ettei tärinää tai äänihaittoja tule. Meiltä saa apua myös silloin, jos jokin ilmalämpöpumpun käytössä mietityttää. Ja asennuksen yhteydessä jokainen asiakas saa tietenkin käyttökoulutuksen”, Kivioja kertoo.
Haluatko kartoittaa, onko ilmalämpöpumppu oikea ratkaisu juuri sinun kotiisi? Soita LämpöYkkösen asiakaspalveluun 020 742 4101.

Korkein oikeus, ennakkopäätökset: KKO:2021:32, Asunto-osakeyhtiö – Osakkeenomistajan muutostyö, antopäivä 21.5.2021, https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202132.html (luettu 15.12.2021)