Viimeistään yliopistossa opiskelevat saavat justeerata aikataulunsa ja liikkumisensa akateemisen vartin mukaan. Se tarkoittaa käytäntöä, jonka mukaan luennot ja muut opetussessiot alkavat varttia yli.
Käsite on juurtunut jossain määrin myös yleiseen kielenkäyttöön.
Kulttuurihistorian professori Marjo Kaartinen Turun yliopistosta kertoo Helsingin Sanomissa, että perinteen juuret ulottuvat satojen vuosien taakse keskiajan Eurooppaan.
– Tuolloin piti ilman rannekelloja tai satelliittiaikaa sopia yhteinen ajankohta luentojen aloittamiselle. Luontevinta oli noudattaa kaupungin- tai kirkonkellojen soittoa tasatunnein, Kaartinen kertoo.
Kun kellot olivat soineet, odotettiin vartin verran, että väki ehtii paikalle.
– Akateeminen vartti toimii yliopistoissa yhteisenä käytäntönä, jonka varaan luento- ja opetusjärjestelmä rakentuu. Opetuksessa käytetään yleensä kaksoistunteja, eli luento alkaa varttia yli, kestää puolitoista tuntia ja päättyy varttia vaille. Näin opiskelijoille jää aikaa siirtyä seuraavaan paikkaan tai vaikkapa nauttia välipalaa, Kaartinen sanoo.
Professorin mukaan akateeminen viisitoistaminuuttinen on toimiva käytäntö.
– Lähinnä siitä voi olla pientä haittaa silloin, jos haluaisi esimerkiksi kokouksen alkavan täsmälleen tasalta. Kaikki osallistujat eivät välttämättä muista tätä, ja väkeä tipahtelee paikalle vartin ajan miten sattuu, Marjo Kaartinen sanoo lehdessä.