Rankan talven jälkeen jokainen liikenteessä huomaa, että tieverkostomme on taas kärsinyt monella tapaa. Alemmalla tieverkostolla toistuvat pahat kelirikot melkein pakottavat asukkaat hankkimaan maasturin. Pian kai ollaan samassa tilanteessa kuin Islannissa, jossa osalla tiestöstä saa ajaakin vain nelivetokalustolla.
Myös maantiet, puhumattakaan nyt pienemmistä paikallisteistä ovat talven jäljiltä aikaisempaa heikommassa kunnossa. Routa on tuonut mukanaan isoja ja osin yllättäviäkin heittoja kosteuden tunkeuduttua risaiseksi päästetyn kestopäällysteen saumoista tien pinnan alle ja rikkoessa tien rakenteen.
Kaikkialla nämä ongelmat eivät todellakaan korjaannu osin itsestään kuten näyttää käyneen Oulu-Kuusamo-tiellä, jossa tien poikittaisraidat imivät alkutalvesta kosteutta niin, että veden jäätyessä koko pinta muistutti välillä siltä, kuin olisi ajanut autolla perinteisen pyykkilaudan päällä.
Suomen teiden kunto on heikentynyt vuodesta toiseen ja vuosi vuoden jälkeen on myös kysytty, onko meillä todella varaa antaa 14 miljardin kansallisomaisuuden hajota käsiin.
Päättäjät eivät ole asiasta tietämättömiä, mutta tasaisesti kansalle annettavat lupaukset lisämäärärahoista näkyvät harvoin tieverkollamme.
Viimeksi tilanteeseen kiinnitti huomiota Autoliitto, joka huomauttaa, että infrastruktuurin hoitaminen ja kehittäminen ovat ratkaisevassa asemassa tavoiteltaessa tuottavuuden parantamista yhteiskunnassa. Lisäksi on syytä muistaa, että kunnossa oleva tiestö on myös osa juhlapuheissa tärkeäksi arvostettua liikenneturvallisuustyötä.
Autoliitto toi lisäksi jälleen esille sen tosiasian, että tienkäyttäjät maksavat vuosittain veroina valtiolle 7 miljardia euroa, josta tienpitoon käytetään 0,8 miljardia euroa.
Tässä tilanteessa vastuulliset ministeriöt suunnittelevat Autoliiton mukaan kuitenkin uusia veronkorotuksia ja tiemaksuja sen sijaan, että keskittyisivät vastuullaan olevan kansallisomaisuuden hoitoon.
Kun kansalaisten huuto ei tunnu kantavan edes liikenneministeriön kuuleviin korviin, Autoliitto muistuttaa, että lain mukaan tienpitäjällä on ankara vastuu siitä, että tiestö on turvallisesti liikennöitävässä kunnossa. Siksi kaikki tiestön tilasta johtuvat onnettomuudet pitäisikin saattaa tienpitäjän maksettavaksi. Tämä edellyttää, että vahingosta kärsineet ilmoittavat tapahtumahetken olosuhteista välittömästi vahingon satuttua poliisille ja vakuutusyhtiölleen.
Vakuutusyhtiöiden tehtävänä taas olisi käyttää entistä tehokkaammin lainmukaista oikeuttaan hakea maksetut korvaukset tienpitäjältä takaisin. Näin varmistettaisiin se, ettei lasku jää vakuutusjärjestelmän kautta tienkäyttäjien maksettavaksi.
Valtion on suunnannut kunnossapitoon viime vuosina yhä vähemmän rahaa. Tämän seurauksena tilannetta yritetty parsia muun muassa päällystämällä lyhyempiä pätkiä, ohentamalla bitumikerrosta tai tekemällä vain urapaikkauksia. Tiet ovatkin tämän seurauksena paikoin melkoisia tilkkutäkkejä, mutta samalla korjaustyyli on tuottanut saumoja, jotka liikenne kuluttaa nopeasti auki ja tienpitäjän harmit lisääntyvät siinä sivussa.
Ongelman ratkaisut eivät kovin suuria rahoja kaipaa. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan päällysteisiin käytetään nyt vuodessa noin 150 miljoonaa euroa, mutta rahoitus on tästä todennäköisesti vähenemässä.
Kuntoon tiet saataisiin muutamassa vuodessa, jos summa nostettaisiin lähivuosien ajaksi noin 215 miljoonaan euroon, jonka jälkeen pärjättäisiin noin 200 miljoonalla eurolla vuodessa. Sillä rahalla uutta päällystettä saataisiin 4 500-5 000 kilometriä nykyisen noin 3 500 kilometrin sijasta.
Siis pikkurahalla verrattuna nyt vaikka Kreikan pelastamiseen.