Liikenneministeriön ajatus uudenlaisesta tiemaksusta sisältää hyvin perusteltuja elementtejä. Maksun oikeudenmukainen toteutus voi kuitenkin olla tuskaisen vaikeaa.
Suomessa autoilun verotus on kirvellyt laajan kansalaisjoukon mieliä, syystäkin. Niinpä myös liikenneministeri Merja Kyllösen lausuntoihin pohjautunut torstainen uutinen tulevista tienkäyttömaksuista nosti pintaan protestien vyöryn netin keskustelupalstoilla.
Ministeriössä aletaan suunnitella autoilijoilta perittävää tiemaksua, joka määräytyisi muun muassa sen mukaan, missä ja milloin ajo tapahtuu.
Käytännössä kyse ei ole Kyllösen yksityisajattelusta vaan nykyisen hallitusohjelman kirjauksesta. Se velvoittaa selvittämään satelliittipaikannukseen perustuvien tienkäyttömaksujen käyttöönottoa.
Kyllönen kertoi Ylen uutisessa, että tiemaksua suunniteltaessa koko autoiluun kohdistuva verotus on määrä käydä läpi. Merkillepantavaa oli, ettei Kyllönen luvannut ainakaan autoiluun kohdistuvan kokonaisverotuksen laskua.
Kansalaisten lieneekin parasta totuttautua ajatukseen, ettei henkilöautoilu tule maassa koskaan nykyistä edullisemmaksi. Maan elinvoiman ja alueiden kilpailukyvyn kannalta keskeisen liikenneverkon kehittäminen ja ylläpito todennäköisesti johtaa pikemminkin autoilun verotuksen kiristymiseen. Suurimmissa näköpiirissä olevissa liikenneinvestoinneissahan on kyse satojen miljoonien, jopa miljardien hankkeista.
Miten summat tulevaisuudessa sitten kerätäänkään, järjestelmän pitää olla mahdollisimman oikeudenmukainen. Kainuulaisministerin esittämässä toteutusmallissa tähän näyttää olevan pyrkimys.
Esimerkiksi pikkukylältä kirkolle kauppaan ajavaa kansalaista ei pidä rangaista oman auton käytöstä, jos linja-autoyhteydet ovat huonot. Sen sijaan Espoon Tapiolasta pääsee Helsingin linja-autoasemalle aamukahdeksan ja -yhdeksän välillä yhteensä 20 bussilla. Ei olisi huutava vääryys ohjata nyt samaa reittiä samaan aikaan ajavia yksityisautoilijoita julkisiin kulkuneuvoihin järkevän kokoisella tiemaksulla.
Se mikä ministeriön suunnitelmissa herättää epäilyksiä, on järjestelmän käytännön toteuttamiskelpoisuus. Tekninen paikannus ei ehkä ole suurin ongelma, sillä autoihin tulevat, seurannan mahdollistavat laitteet eivät välttämättä maksaisikaan kuin muutaman kymmentä euroa.
Todellinen ongelma on autoilijoiden yksityisyydensuoja. Viranomaisten ei kuulu tietää, missä tavallinen pulliainen milloinkin ajelee. On eriäviä näkemyksiä siitä, voidaanko tieto auton käytöstä kerätä ilman, että henkilön liikkeistä piirtyy tarkka kartta ja hänen yksityisyytensä vaarantuu.
Käytännössä vaikein osa lienee kuitenkin järjestelmän rakentaminen niin, että se todella on älykäs ja oikeudenmukainen. Esimerkiksi: jos se viimeinenkin linja-autoyhteys syrjäkylältä kirkolle lakkautetaan, putoavatko kylän asukkaiden tienkäyttömaksut? Rutinaa ja katkeruutta tuskin uusikaan järjestelmä lopettaisi.
Satelliittijärjestelmän käyttöönotosta ei kuitenkaan kannata ihan vielä hermostua. Sen käyttö alkaisi tämän hetken tiedon mukaan vasta 2020-luvulla.