Hallitus aikoo uudistaa Suomen tiedustelulainsäädännön vastaamaan nykyajan tarpeita.
Tiedustelulain kirjain on jäänyt pahasti ajan riennon rattaisiin varsinkin verkkotiedustelussa ja kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvan terrorismin uhan tunnistamisessa.
Nykyinen laki on laadittu ennen internetiä ja kansainvälisten terroristisolujen muotoutumista.
Suomi tarvitsee siviili- ja sotilastiedustelulakien muuttamista, koska meikäläinen tiedustelutoiminta ei ole tarpeeksi kattavaa ja ulotu ennaltaehkäisyn kannalta oleellisille alueille, esimerkiksi verkkomaailmaan.
Suomi käyttää kehittynyttä tietotekniikkaa ja liikuttaa merkittäviä tietomääriä sähköisesti. Yhteiskunnan elintärkeät perustoiminnot ylläpidetään käytännössä verkon kautta.
Tästä huolimatta viranomaisten mahdollisuudet havainnoida uhkien muotoutumista ja Suomeen kohdistuvaa vakoilua ovat olemattomat.
Oma verkkotiedustelu on miltei ainoa keino puuttua esimerkiksi vieraan vallan harjoittamaan vakoiluun digitaalisessa viestiliikenteessä. Nyt sellaiseen ei ole mahdollisuuksia eikä kykyä.
Poliisilla on käytössään pakkokeinolaki, mutta se ei mukaudu tiedon massaseulontaan tai tunnistamattoman uhkan tarkkailuun.
Pakkokeinoja voidaan käyttää ainoastaan selvässä rikosepäilyssä. Vieraan vallan harjoittama verkkovakoilu tai kyberuhka täyttää harvoin yksittäisen rikosepäilyn määritelmän. Niiden luonteeseen kuuluu pysyä pinnan alla.
Hallitus sai presidentti Sauli Niinistöltä vauhtia lakiuudistukselle alkuviikosta. Presidentti huomautti YK-puheensa jälkeen New Yorkissa tiistaina, että tiedustelussa Suomen eväät eivät ole enää vertailukelpoisia muihin länsimaihin.
Suomi on joutunut hankkimaan tarvitsemaansa tietoa ulkomaisista tiedustelulähteistä. Se on ollut toimivaa yhteistyötä, mutta ei auta tulevaisuuden urkinnan muuttuessa yhä vaativammaksi. Lisäksi tämän alan tiedonvaihto on monesti vaihtokauppaa; pitää olla annettavaakin.
Terrorismin uhkaan vastaamisen täytyy olla Suomen oman tiedustelutoiminnan hallinnassa.
Mutkan kautta saatu informaatio korostaa tiedustelulain takaperoisuutta. Muut EU-maat ovat muuttaneet lakejaan ajat sitten.
Vaikka tiedustelulakien muuttamistarve on päivänselvä, tarvitaan lisäksi aukoton parlamentaarinen valvonta. Demokraattisessa yhteiskunnassa myös valvojaa pitää valvoa, jotta lakia ei käytetä väärin.
Huono esimerkki valvomattomuudesta on poliisin epäiltyjen rekisteri, jonne on perusteetta kirjattu tuhansia ihmisiä. Helsingin käräjäoikeudessa käsitellään joulukuussa, kuka rekisterin epäselvästä sisällöstä on vastuussa.
Verkkotiedustelussa ja tietoliikenteen seulonnassa vastuukysymysten pitää olla ennalta selvillä, toisin sanoen lakiin kirjattuina. Näin taataan perustuslain turvaaman yksityisyydensuojan kunnioitus.
Pääkirjoitus