Tiedustelutoiminnan merkitys on kasvanut entisestään, arvioi professori Siegfried Beer, joka johtaa Grazissa Itävallan tiedustelu-, propaganda- ja turvallisuustutkimuskeskusta (ACIPSS). Hän varoittaa aliarvioimasta niin sanottujen nukkuvien vakoojien merkitystä.
Kun Yhdysvallat äskettäin paljasti amerikkalaislähiöissä eläneen kymmenen vakoilijan ringin, sen jäseniä arvosteltiin Venäjän mediaa myöten "esikaupunkidiletanteiksi".
Vakoilua 25 vuotta tutkinut Beer on toista mieltä. "20. vuosisadan tärkeimmät vakoilijat ovat olleet nukkuvia", hän ojentaa. Kuuluisa nukkuva agentti oli esimerkiksi 30-luvulta alkaen Moskovaa palvellut britti Kim Philby. Tämä oli kommunisti, joka nousi huipulle Englannin tiedustelupalvelussa. Beerin mielestä juuri Philby olisi ollut se Kolmas mies ystävänsä Graham Greenin Wieniin sijoittuneessa tarinassa.
Myös Saksan liittokanslerin neuvonantajaksi kavunnut DDR-agentti Günter Guillaume, joka pakotti Willy Brandtin eroamaan, oli hänestä nukkuva vakooja.
"Tiedustelu ei ole vähentynyt, vaan ennemminkin lisääntynyt", Beer painottaa. Terroristi-iskut 2001 vain antoivat uuden syyn vakoilla. Yhä enemmän vakoillaan myös taloutta, teknologiaa sekä esimerkiksi energiaratkaisuja. Yritysten lisäksi tiedustelijat liikkuvat think tank -ympäristöissä. "90 prosenttia valtioiden haluamasta informaatiosta saadaan avoimista lähteistä. Mutta siihenkin tarvitaan omia spesialisteja."
Beerin mukaan kuluu ylipäänsä kymmenen vuotta, ennen kuin vakooja saa rakennetuksi verkostonsa. Paljastuneessa ryhmässä ei ollut huippuvakoojia, siitä kertoo jo vaihtosuhde 10:4. "Heillä oli tavoitteensa ja heitä johdettiin", Beer kuitenkin painottaa: "He eivät olisi antaneet minkään pidätellä."
Tutkijan yllätti se, etteivät Moskova ja Washington pitäneet vaihto-operaatiota salassa. "Se johtuu siitä, että vakoojien asianajajat onnistuivat viemään asian julkisuuteen." He pakottivat kriisin - jossa ilmeisesti ensi kertaa venäläisiä vaihdettiin venäläisiin - päätökseen nopeasti, ettei media jatkaisi revittelyä.
"Wien on ideaali paikka, keskeinen ja yhteistyöhaluinen", Beer toteaa Wienin valikoitumisesta. Toiveen esitti Moskova, hän arvelee: "Amerikkalaiset eivät ole pitäneet siitä, että Itävalta rakensi aiemmin suhteita Iraniin ja kauppasi herkkää teknologiaa."
Wienillä on huomattava historia agenttikaupunkina. Intrigejä riitti jo keisarien aikaan, mutta varsinainen vakoojien keskus siitä muodostui sodan jälkeen. Neljä miehittäjävaltaa tarkkailivat siellä toisiaan kymmenen vuotta. Perinne jatkui kylmän sodan aikana, kun puolueettomaan Itävaltaan asettui joukko kansainvälisiä organisaatioita. YK-elinten ohella siellä toimivat myös atomijärjestö IAEA ja öljynviejien Opec.
"Wienissä on useita tuhansia vakoojia", Beer viittaa raportteihin. Lähetystöissä on runsaasti henkilökuntaa ja myös lentoyhtiöitä pidetään sopivina tiedustelijoille. Toimintaa seuraa kolme itävaltalaista tiedustelupalvelua. Pidätyksiä ei silti juuri näy. "Tämä toimii aika hyvin ulkoministeriön kanssa niin kauan, kun ei vakoilla Itävaltaa."
"Vakoilu on varmaan maailman toiseksi vanhin ammatti", Beer toteaa. Siksi niinkin pieni valtio kuin Vatikaani ylläpitää tiedustelua: "Ihmisen perustarve on selvittää salaisuuksia. Myös sitä, onko ystävä ystävä."