Savupiipputeollisuuden kutistuminen ja Nokian matkapuhelinklusterin alamäki ovat johtaneet siihen, että Suomessa on viime vuosina käyty päättymätöntä keskustelua siitä, mistä yritykset löytäisivät vientituotteita vanhojen vetonaulojen ruostuessa.
Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan tuore julkaisu niin sanotuista radikaaleista teknologisista ratkaisuista on saanut osakseen vähän huomiota siihen nähden, kuinka paljon uusia menestystarinoita juuri nyt janotaan.
Oululaisen kansanedustajan Ville Vähämäen vetämän Radikaalit teknologiat -jaoston tilaama tutkimus käy läpi sata erilaista teknologiaa tai teknologista mullistusta, joiden ennustetaan vaikuttavan laajasti eri alueilla yhteiskunnassa.
Sadan teknologian listalle ovat päässeet muun muassa kyberhyönteinen, laajennetun todellisuuden välineet ja tyhjiösukkula. Nämä ja monet muut tutkimuksen kartoittamista teknologioista kuulostavat irrallisina käsitteinä lähinnä scifi-elokuvan rekvisiitalta.
Lähes kaksisataasivuinen tutkimus kuitenkin taustoittaa hyvin sen, mihin uusien teknologioiden mahdollinen menestys perustuu.
Tutkimukseen sisältyy myös arviointimalli, jonka perusteella teknologiat on pantu tärkeysjärjestykseen. Ykkössijalle nousivat avoin data ja big data yhdessä. Kumpikaan niistä ei ole varsinaisesti uusi teknologia, vaan molemmat ovat kiinteästi yhteydessä käynnissä olevaan tiedon laajaan digitalisoitumiseen.
Väljästi määriteltynä avoin data on koneluettavassa muodossa olevaa tietoa, joka on kenen tahansa saatavilla ja hyödynnettävissä maksutta.
Yleisimmin avoin data yhdistetään julkishallintoon, koska julkishallinnon voi katsoa olevan velvollinen jakamaan verorahoilla tuotettu tieto yhteiseen käyttöön.
Big datalla puolestaan tarkoitetaan erilaisiin järjestelmiin joka hetki kertyvää valtavaa tietomassaa. Big data on nimensä veroinen. Tallentuvan tiedon määrän kasvuvauhti on kiihtynyt sellaiseksi, että sitä on vaikea käsittää.
Teknologiayritys IBM:n mukaan 90 prosenttia kaikesta maailman tiedosta on kerätty kahden viime vuoden aikana.
Data sinänsä on tietenkin vain päättymätön jono bittejä peräkkäin. Hyödyn saamiseksi tarvitaan tulkitsijoita, jotka osaavat siivota dataröykkiöstä ihmisille ja organisaatioille merkityksellistä tietoa. Näin luodaan sitä paljon puhuttua lisäarvoa.
Maailman mittakaavassa Suomi ei ole tällä hetkellä kärkimaa avoimen datan tuottamisessa eikä hyödyntämisessä.
Esimerkiksi USA:ssa ja Isossa-Britanniassa avoimen datan periaatteet ovat vakiintuneet laajasti julkishallintoon, mikä on luonnollisesti johtanut siihen, että avointa tietoa myös hyödynnetään ja jatkojalostetaan enemmän.
Positiivisia merkkejä on kuitenkin nähtävissä Suomessakin. Julkisten tietoaineistojen avaaminen kansalaisten, yhteisöjen ja yritysten käyttöön kirjattiin hallitusohjelmaan yhdeksi kärkihankkeeksi vuonna 2011. Asia on myös edennyt hallitusohjelmasta käytäntöön.
Esimerkiksi maanmittauslaitos on avannut kartta-aineistoja vapaaseen käyttöön kiitettävästi. Ilmatieteen laitos otti edelläkävijän roolin omalla toimialallaan avatessaan säätietojaan viime kesänä.
Valtionhallinnossa meneillään olevat avaamishankkeet lisäävät avoimen datan määrää rajusti.
Helsinkiä lukuunottamatta paikallistasolla tietoaineistojen avaamista vasta harjoitellaan.
Kaupunkien ja kuntien tietokannoissa makaa valtavasti tietoa, jolle löytyisi jatkojalostajia varmasti paikallisesta yritysmaailmasta, oppilaitoksista ja tiedotusvälineistä.
Tietoa ja tekniikkaa sopivasti yhdistelemällä voi syntyä menestystarinoitakin.