Europarlamentaarikko Astrid Thors (r.) kehottaa Fortumia korjaamaan tahriintunutta mainettaan sijoittamalla öljyntorjuntaan, jotta Primorskin eli Koiviston öljysataman riskejä voitaisiin pienentää.
Thorsin pitää huolestuttavana, että öljykuljetukset Koivistosta ovat alkaneet, vaikka Suomenlahdella Helsingistä itään ei ole suurta öljyntorjunta-alusta, väylä on kapea ja jääolosuhteet vaikeat.
Thorsin mielestä Fortumin olisi maksettava ainakin ne 5 miljoonaa euroa, jotka tarvittaisiin väylänhoitoalus Seilin peruskorjaukseen ja sen varustamiseen jääolosuhteisiin soveltuvalla öljynkeräysmenetelmällä.
Tähän Fortumilla olisi Thorsin mielestä mainiosti varaa, sillä se julkisti torstaina tuloksensa, joka oli rahoituserien jälkeen 702 miljoonaa euroa. Lisäksi Fortumilla on moraalinen vastuu, sillä se käyttää Koiviston satamaa paljon.