Thorb­jörn Fälldin nosti Ruotsin por­va­rit valtaan 30 vuotta sitten

Kolme vuosikymmentä sitten Ruotsissa koettiin poliittinen maanjäristys. Kuningaskuntaa vuosikymmeniä johtaneet sosialidemokraatit hävisivät vaalit, ja maa sai porvarillisen hallituksen. Pääministeriksi nousi keskustajohtaja Thorbjörn Fälldin.

Kolme vuosikymmentä sitten Ruotsissa koettiin poliittinen maanjäristys. Kuningaskuntaa vuosikymmeniä johtaneet sosialidemokraatit hävisivät vaalit, ja maa sai porvarillisen hallituksen. Pääministeriksi nousi keskustajohtaja Thorbjörn Fälldin.

-- Porvarien vaalivoitto syksyllä 1976 ei ollut edeltäkäsin lainkaan selvä, mutta olimme saaneet erittäin hyvän tuloksen jo edellisissä vaaleissa ja meillä oli jatkuvasti tuulta purjeissa, Fälldin, 80, muistelee kotitilallaan Länsi-Norrlannin Ramvikissa.

Vuodesta 1932 lähtien Ruotsia olivat hallinneet sosialidemokraattien hallitukset. Syyskuussa 1976 kansa äänesti porvarit valtaan. -- Oli se semmoinen vaalivoitto, että se ei muistuttanut mitään aiemmin koettua.Tunsimme suurta iloa ja tyytyväisyyttä. Samalla tunsin, että vaalivoitto täytyy ottaa suurella nöyryydellä. Politiikka ei ole seuraleikkiä, ja vaalivoitto siirsi meidän porvarien ratkaistavaksi monia visaisia kysymyksiä.

Vasemmistoälykkö Olof Palme sai väistyä, ja valokeiloihin nousi Fälldinin jykevä hahmo. Hän oli maanviljelijätaustan omaava kansanedustaja, täyttänyt juuri 50 vuotta ja johtanut keskustan 24--25 prosentin kannatuslukuihin.

Fälldin oli itseoikeutettu keskustan, kansanpuolueen ja maltillisen kokoomuksen muodostaman porvarillisen hallituksen pääministeriksi

Oppositiossa välillä toivotonta

-- Kaikkein tärkeintä vuoden 1976 vaaleissa oli, että vihdoinkin demokratia toimi myös Ruotsissa, Fälldin tokaisee ja myöntää, että porvaripoliitikon asema on Ruotsissa ollut välistä hyvin turhauttavaa, kun lähes aina on joutunut istumaan oppositiossa.

-- Porvaripuolueiden oli vaikea pitää yllä elinvoimaansa. Monta kertaa tuntui toivottomalta, varsikin kun oli nuori ja innokas, että sosialidemokraatit saavuttivat vuosi vuoden jälkeen vaalivoiton.

-- Sosialidemokraatit ovat toimineet luonnollisesti hyvin taitavasti, kun ovat onnistuneet pitämään hallitusvallan käsissään, vaikka heillä on harvoin ollut edes omaa enemmistöä, Fälldin tuumii.

Vuoden 1932 jälkeen Ruotsissa on ollut sosialidemokraattien johtama hallitus 65 vuotta ja porvarihallitus vain vuosina 1976--82 ja 1991--1994. Fälldinin keittiön pöydällä oleva paksu lehtinippu kertoo, että vanha keskustajohtaja seuraa tarkasti käynnissä olevaa vaalitaistelua. Ruotsin neljällä porvaripuolueella on nyt hyvät mahdollisuudet voittaa vaalit.

Puolueet ovat myös valmistautuneet mahdolliseen vallanvaihtoon jo kahden vuoden ajan. Niillä on ollut kuusi työryhmää miettimässä yhteistyötä, ja puolueiden puheenjohtajat esiintyvät jatkuvasti yhdessä. Kuukausi ennen vaaleja puolueet esittelivät yhteisen vaaliohjelman.

-- Minulla ei ole mitään hyvää selitystä sille, miksi yhteistä vaaliohjelmaa ei ole aiemmin saatu sovittua, Fälldin sanoo ja kertoo muunkin porvariyhteistyön olleen aika vaisua.

Palmen katettu pöytä oli tyhjä

-- Vuoden 1976 vaaleihin me emme valmistautuneet yhdessä lainkaan. Me silloiset porvarilliset puoluejohtajat emme esiintyneet edes yhteisissä valokuvissa. Miksi olisimme, kun emme olleet sopineetkaan mistään, Fälldin kertoo.

Tämän syksyn vaalitaistelun aikana sosialidemokraatit ovat kaiken aikaa kehuneet miten hyvällä mallilla Ruotsin talous on. Thorbjörn Fälldin muistuttaa, että talous voi joskus kääntyä hyvinkin nopeasti.

-- Vuoden 1976 vaalit hävittyään Olof Palme sanoi, että nyt porvarit pääsivät katettuun pöytään, mutta se pöytä oli syöty jo tyhjäksi. Ei mennyt monta kuukautta, kun huomasimme, että hitto soikoon, olimme pahimmassa talouskriisissä missä Ruotsi on koskaan ollut. -- Jos työttömyys jonkun kerran nousi yli 3-4 prosentin, niin demarit nostivat siitä hirveän metakan, Fälldin muistelee pääministerivuosiaan. Kuvatekstiehdotuksia (Kuva: Ari Setälä):

-Thorbjörn Fälldin johti vuosina 1976-1982 kolmea porvarillista hallitusta. -Sen jälkeen kun Virolainen, Karjalainen ja Sorsa lähtivät olen pitänyt vähän yhteyttä suomalaisiin poliitikoihin, vanha keskustajohtaja Thorbjörn Fälldin kertoo.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä