Thaimaassa on aloitettu operaatio luolassa loukussa olevien poikien ja heidän valmentajansa pelastamiseksi, kertoi pelastustöitä johtava kuvernööri Narongsak Osottanakorn lehdistötilaisuudessa varhain sunnuntaina Suomen aikaa. 12 poikaa ja heidän valmentajansa ovat olleet Tham Luangin luolastossa jo kaksi viikkoa.
Poikien pelastaminen kestää 2-3 päivää, sanoo eräs pelastusryhmän johtajista. Operaation kestoa kommentoi medialle armeijan komentaja, kenraalimajuri Chalongchai Chaiyakorn.
Hänen mukaansa pojat saadaan ulos luolasta noin 2-3 päivässä, "säästä ja muista tekijöistä riippuen". Myös kuvernöörin mukaan operaatio saattaa kestää muutamia päiviä.
- Se riippuu säästä, se riippuu veden korkeudesta. Jos jokin muuttuu, keskeytämme, Guardian kertoo kuvernöörin sanoneen.
Thaimaan armeijan tiedottaja puolestaan sanoi, että pelastusoperaatio saattaa kestää 3-4 päivää säästä riippuen.
Luolaan on lähetetty 18 sukeltajaa. Guardianin mukaan sukeltajista 13 on ulkomaalaisia ja 5 thaimaalaisia.
Mediatietojen mukaan pojat on tarkoitus tuoda ulos yksi kerrallaan. Kutakin olisi avustamassa kaksi sukeltajaa.
Kuvernöörin mukaan luolassa oleville sekä heidän perheilleen on kerrottu operaation aloittamisesta.
Jalkapallojoukkueen 12 poikaa ja heidän valmentajansa ovat olleet loukussa Tham Luangin luolastossa jo kaksi viikkoa.
Veden pinta saatu laskemaan
Guardianin mukaan saattaa käydä niin, että poikien ei tarvitse sukeltaa pelastusoperaation aikana lainkaan. Viranomaiset eivät ole täysin vahvistaneet tietoa.
- Olemme onnistuneet erittäin hyvin, sillä eilen pystyimme madaltamaan veden pintaa (luolastossa) 30 senttimetrillä, Osottanakorn sanoi.
Hän myönsi, että reitillä on joitakin "hieman vaikeita" osuuksia, joissa on kumarruttava tai ryömittävä.
- Voi silti sanoa, että pystymme kävelemään läpi.
Luolassa olevat pojat ovat 11-16-vuotiaita.
Viranomaiset ovat käskeneet median edustajia ja muita pelastusoperaation kannalta tarpeettomia ihmisiä poistumaan luolan uloskäynnin lähettyviltä. Viranomaisten mukaan he tarvitsevat tilaa pelastusoperaatioon.
Vuoreen porattiin reikiä
Loukkoon jääneiden auttamiseksi luolaston yllä olevaan vuorenkylkeen porattiin lauantaina yli sata reikää. Jotkut rei'istä ovat jopa 400 metriä syviä. Pakotien luomiseksi ei kuitenkaan osuttu lauantaina siihen luolaan, jossa pojat ovat.
Uudenlaista pelastustapaa päätettiin kokeilla siltä varalta, että vesi tulvii myös jalkapallojoukkueen poikien pakopaikkaan eikä heitä saada tuotua turvaan sukeltamalla veden alle jääneiden käytävien kautta.
Painetta pelastusoperaatioon on tuonut muun muassa se, että ilman happipitoisuus alkoi vähentyä uhkaavasti luolassa. Pelastajat onnistuivat kuitenkin vetämään luolaan yhteyden, jota myöten pojille pumpataan ilmaa. Luolaan on myös toimitettu ylimääräisiä happipulloja.
Sääennusteissä on varoitettu, että luolan seudulle Pohjois-Thaimaahan on odotettavissa monsuunisateita tänään illalla.