Thaimaassa uimataidottomien poikien pelastaminen veden täyttämästä luolastosta voi kestää kuukausia. Thaiarmeijan erikoisjoukko on saanut vietyä pojille ruokaa.
Thaimaassa huokaistiin maanantaina helpotuksesta, kun veden peittämään sokkeloiseen luolastoon yli viikko sitten kadonneet 13 poikaa löytyivät elossa.
Pelastajilla on nyt edessään vaikea tehtävä. Pojat löydettiin alueelta, johon pääsee vain veden täyttämää, kapeaa käytävää pitkin.
Pelastusviranomaiset puntaroivat nyt vaihtoehtoja, joilla luolastoon loukkuun jääneet saadaan pelastettua.
Thaimaan armeijan erikoisjoukkojen johtaja Arpakorn Yookongkaew kertoi tiistaina, että viranomaiset harkitsevat poikien sukelluttamista pois "labyrinttimäiseksi" kuvaillusta luolastosta.
BBC:n haastattelemat asiantuntijat varoittavat, että kokemattomien sukeltajien vieminen läpi sokkeloisen, vaikean ja sumeavetisen luolaston voi olla riskialtista paitsi pojille myös heidän pelastajilleen. Olosuhteet luolastossa ovat vaikeita myös kokeneille sukeltajille.
Viranomaiset vakuuttavat, että avustettuun sukelluttamiseen ei ryhdytä, ellei se ole täysin turvallista. Thaimaan armeijan erikoisjoukot ovat pyytäneet ihmisiä lahjoittamaan koko naaman peittäviä sukellusmaskeja, sillä heillä ei ole varastossaan tarpeeksi pieniä, lapsille sopivia naamareita. Tämä on herättänyt arvioita siitä, että sukellusta voidaan yrittää pian. The Guardian -lehden tietojen mukaan poikien pelastaminen osin sukeltamalla voi kestää viidestä seitsemään päivää.
Veden pintaa yritetään laskea
Thaiviranomaiset yrittävät kuumeisesti tyhjentää luolastoa vedestä vesipumppujen avulla. He yrittävät saada veden pintaa laskemaan mahdollisimman alas. Luolaston tyhjentämisellä vedestä on kiire, sillä alueelle on povattu rankkasateita. Ei ole täysin selvää, voiko nouseva vesimassa uhata myös ilmataskua, jossa pojat ovat.
Viranomaisarvioiden mukaan vettä on pumpattu luolastosta jo noin 120 miljoonaa litraa.
Sadevedet voivat syöksyä luolaan nopeasti ja tukkia ohuita käytäviä mudalla ja maa-aineksella ja hankaloittaa näin pelastustöitä entisestään.
Pelastajien arvion mukaan pojat voisivat jo nyt liikkua luolaston kuivilla osilla, jos sadeveden määrä ei lisäänny. Veden pinnan nousu voi myös hankaloittaa tai jopa estää kokonaan poikien pelastamisen sukelluttamalla.
Yksi vaihtoehto on kuukausien pitkä odotus
Jos sukellutus ei onnistu, loukkuun jääneillä voi olla edessään kuukausien odotus pimeässä, kosteassa ja ahtaassa luolassa.
Tham Luang -luolasto sijaitsee Thaimaan pohjoisosassa ja se on säännöllisesti veden täyttämä sadekauden aikana, joka kestää syyskuusta lokakuuhun.
CNN:n haastattelemat pelastustöiden asiantuntijat arvioivat, että turvallisinta olisi varustaa lapset ja heidän valmentajansa tarvittavalla määrällä ruokaa ja lääketarpeita ja odottaa, että veden pinta laskee luonnollisesti.
Luolaston yläpuolelta maan pinnalta etsitään luonnollisia halkeamia ja vaihtoehtoisia kulkureittejä poikien löytöpaikalle. Pelastusviranomaiset ovat myös pohtineet pelastuskuilun poraamista kallionseinämään, joka on pelastuspaikan yläpuolella.
Ongelmana on se, että vielä tiistaina poikien tarkkaa sijaintia ei tiedetty. Paikalla ei ole paikannukseen sopivaa laitteistoa. Arvioiden mukaan ilmatasku sijaitsee noin kahden kilometrin päässä luolan suulta, noin 800–1000 metrin syvyydessä.
Ruokaa sattu toimitettua perille
Päiväkausia syömättä pimeässä luolassa värjötelleet pojat ovat viranomaisten mukaan heikossa kunnossa, mutta he ovat viranomaisten hoidettavana. Thaimaan armeijan navy seal -erikoisjoukko saavutti pojat tiistaina. Sukeltajien joukossa on myös lääkäri ja sairaanhoitaja.
He veivät pojille myös ensimmäisen kunnon aterian lähes kymmeneen päivään – paistettua sianlihaa, riisiä ja maitoa. Pojille on myös viety helposti sulavaa ja energiapitoista ruokaa. Tätä ennen heille saatiin kuljetettua energiageeliä.
Pojat ovat juoneet luolaston seinämästä tihkunutta vettä, mutta olivat löytöhetkellä hyvin nälkäisiä.
Viranomaiset yrittävät myös vetää luolaston ja maanpinnan välille puhelinlinjoja, jotta pojat pääsevät puhumaan perheidensä kanssa.
Sinnikkäät pelastustyöt
23. kesäkuuta: Puistonvartija löytää pyöriä hylättynä luolaston suulle puiston sulkemisajan jälkeen. Etsinnät alkavat.
24. kesäkuuta: Pelastajat löytävät laukkuja ja sandaaleja.
25. kesäkuuta: Pelastajat löytävät kädenjälkiä luolaston seinämiltä. Vettä aletaan pumpata pois luolastosta.
26. kesäkuuta: Luolaan asennetaan ilma-aukkoja ja sähkökaapeleita.
27. kesäkuuta: Yhdysvaltojen armeijahenkilöstöä ja brittisukeltajia paikalle.
29. kesäkuuta: Kiinalaisia pelastusviranomaisia paikalle.
30. kesäkuuta: Australiasta pelastusasiantuntijoita paikalle.
1. heinäkuuta: Kansainvälinen pelastusjoukko haravoi laajaa Pattaya Beach -kammiota.
2. heinäkuuta: Pojat löytyvät hengissä varhain maanantaina.
Lähde: CNN