Thai­maan tulvat hait­taa­vat ta­lous­kas­vua

Thaimaan viranomaiset varoittavat, että laajalle levinneet tulvat hidastavat elpymisen alkuun päässyttä talouskasvua. Viranomaisten mukaan tulvien hidastava vaikutus ei kuitenkaan todennäköisesti ylitä yhtä prosenttiyksikköä.

Thaimaan kansallinen talouskehityslautakunta ennusti viime kuussa, että maan talous kasvaa tänä vuonna 4-4,5 prosenttia. Torstaina lautakunnan pääsihteeri Chakramon Phasukvanich varoitti, että useita maakuntia vaivaavat tulvat haittaavat ennusteen toteutumista.

- Lautakunta on joka tapauksessa vakuuttunut siitä, että bruttokansantuotteen kasvu yltää 4 prosenttiin, Chakramon sanoi Bangkokissa.

Tulvavedet ovat peittäneet maatalousmaata ja tuhonneet rakennuksia 50:ssä Thaimaan 76 maakunnasta. Yli sata ihmistä on saanut surmansa tulvissa tänä vuonna.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä