Ongelman ydin on siinä, että kun väestö ikääntyy, tarvitaan enemmän hoitoa - ja rahaa. Tilannetta mutkistaa erityisesti se, että samaan aikaan kun lääketieteen tarjoamat hoitokeinot koko ajan paranevat, ne yleensä myös kallistuvat. Ja samaan aikaan kansalaiset myös tahtovat näitä hoitokeinoja käytettävän itsensä ja omaistensa parhaaksi, inhimillisen perustein.
Keinoja tavattoman vaikean yhtälön ratkaisemiseksi ovat viime aikoina yrittäneet löytää monetkin tahot, esimerkiksi Sitra. Viimeksi kantaa otti asiaan eduskunnan tulevaisuusvaliokunta. Se on pannut merkille väistämättömän terveydenhuollon menojen kasvun, mutta tehnyt myös välttämättömän tavoitteellisen päätelmän: menojen kasvulla on oltava rajat.
Tänä vuonna terveydenhuollon osuus Suomen bruttokansantuotteesta on kahdeksan prosenttia. Valiokunnan tähtäyspiste on vuodessa 2015, jolloin osuus saisi sen mielestä olla kymmenen prosenttia. Kasvu vaikuttaa vielä maltilliselta, mutta suorina terveydenhuollon menoina mitattuna luvut ovat jo puhuttelevammat: menot kasvaisivat 11 miljardista eurosta 17 miljardiin euroon vuodessa.
Tulevaisuusvaliokunta pyrkii kiitettävästi ravistelemaan itsestäänselvyyksiä, vaikka tekeekin sen kannanotossaan kapulakielisesti. Yksi valiokunnan pääviesteistä on, että terveydenhuoltoon suunnatun rahan kasvattaminen ei välttämättä edistä terveyttä. Tästä on pitävä todistekin: Yhdysvalloissa käytetään terveydenhuoltoon varoja henkeä kohti kolme kertaa enemmän kuin Suomessa. Silti siellä odotettavissa oleva keskimääräinen elinikä on matalampi kuin Suomessa. Suuret menot eivät siten kerro terveydenhuollon tehosta.
Valiokunta korostaa myös yhä useammin muissakin terveydenhuollon tulevaisuutta käsittelevissä puheenvuoroissa esiin tulevaa seikkaa eli kansalaisen vastuuta omasta ja läheistensä terveydestä. Se ei tarkoita, ettei sairaita pidä vastakin hoitaa. Kyse on sairauksien ennaltaehkäisystä. Valiokunta alkaa kuitenkin arkailla, kun se ei nosta esiin konkreettisia asioita, joissa kansalaiset voisivat tuota vastuutaan toteuttaa. Käytännössä kysymys on pitkälle elämäntapavalinnoista kuten liikunnasta ja terveellisestä ravinnosta.
Paljon puhuva on esimerkiksi Stakesissa tehty laskelma siitä, kuinka paljon maksaa Suomea uhkaava uusi kansanterveysongelma - väestön lihominen. Lihavuudesta johtuvista sairauksista on laskettu aiheutuneen 190 miljoonan euron kulut 2004. Paljon vähemmän rahaa terveydenhuollossa kului tupakoinnista johtuneiden sairauksien hoitoon.
Selvää on, ettei kansaa voi ohjata terveellisiin elämäntapoihin ylhäältä komentaen. Eikä valistuksessa ole viisasta perustella terveellisempää elämää kansantaloudella vaan elämänlaadulla. Jos julkinen talous siitä hyötyy, aina parempi, sillä nykymenolla sekin uhkaa kroonisesti sairastua.