Terveyskeskusten houkuttavuutta lääkärien työpaikkoina on lisättävä, jos julkinen perusterveydenhuolto ylipäätään halutaan pitää pystyssä. Oulun ei pidä hätiköiden luopua oma-lääkärijärjestelmästä.
Syrjäseutuja kiusaava lääkäripula on Suomessa jo ikuisuusongelma. Sen sijaan että tuo vaiva olisi saatu hoidettua, tauti on päinvastoin levinnyt muualle. Nyt se jäytää jopa niitä kaupunkeja, joissa valmistuu koko ajan uusia lääkäreitä. Tällaiseen tilanteeseen on ajauduttu myös Oulussa, jossa useampi kuin joka seitsemäs kaupungin omalääkärin viroista on vailla lääkäriä.
Tällainen lovi ei voi olla näkymättä palvelujen tasossa. Tulevan kesän tilanne näyttää suorastaan surkealta, kun lääkäripulan päälle tulevat vielä terveysasemien sulkemiset juhannukselta peräti kuuden viikon ajaksi. Koska ainoa auki pysyvä eli Tuiran terveysasema hoitaa vain kiireelliset tapaukset, niin sanottujen kiireettömien potilaiden vaivojen tarkastus voi siirtyä jopa neljän kuukauden päähän.
Se on aivan liikaa, vaikka kyynisesti voi arvioida, että osa vaivoista paranee odotellessa itsestään. Silti joukkoon mahtuu myös tapauksia, joissa lääkärin puheille pääsy olisi potilaan terveydentilan kannalta välttämätöntä.
Nyt tällaiset potilaat jäävät vaille hoitoa, jos he eivät pysty tai halua pulittaa kalliita yksityislääkärimaksuja. Pahimmassa tapauksessa he joutuvat hoitoa vailla suoraan erikoissairaanhoidon piiriin, mikä vasta tulee kalliiksi.
Tämänhetkistä tilannetta ei mitenkään voi hyväksyä. Ihmiset maksavat veroja saadakseen julkisia palveluita. Jos niitä ei saa tarvitessaan, koko julkisen terveydenhuoltojärjestelmän yli voidaan yhtä hyvin vetää ruksit.
Oulun kehnon tilanteen takana on useitakin tekijöitä. Yleinen lääkäripula ei kelpaa selitykseksi, kun maassa on lääkäreitä enemmän kuin koskaan ennen. Sen sijaan Oulunkaan terveysasemat eivät yksinkertaisesti näytä olevan riittävän vetovoimaisia työpaikkoja, jotta lääkärit niissä pysyisivät. Jos valinnan mahdollisuus on, moni lääkäri lähtee mieluummin töihin esimerkiksi yksityisiin yrityksiin, joissa tienestit tapaavat nousta korkeammiksi vähemmällä työmäärällä - siitäkin huolimatta, ettei terveyskeskuslääkärienkään viimeaikaista palkkakehitystä voi moittia.
Oulussa tilaaja-tuottaja-mallin mukanaan tuoma uusi johtamisjärjestelmä sekä epäselviksi koetut vastuusuhteet terveysasemilla tulehduttavat yhä mieliä. Koska paluuta entiseen ei ole, pitää nykyistä mallia kehittää niin, että lääkäreitä kuullaan nimenomaan sellaisissa asioissa, joissa juuri he ovat parhaita asiantuntijoita.
Lääkäripulanseurauksena Oulun omalääkärijärjestelmän jatko on nyt uhattuna. Järjestelmä ei ole toiminut niin kuin olisi voinut, mutta vika tuskin on järjestelmässä itsessään vaan sen toteutuksessa ja resursoinnissa. Hyvin toteutettuna omalääkärijärjestelmä on potilaan kannalta paljon parempi kuin ajelehtiminen kerta kerran jälkeen uuden lääkärin luo. Tähän ihannetilaan ei Oulussa ole päästy missään vaiheessa, kun moni lääkäri on vaihtanut toisiin töihin suureen potilasmäärään väsyneenä. Näin itseään ruokkiva kierre on valmis: vaativa työ käy jäljelle jääville vielä raskaammaksi.
On aivan oikein, että perusterveydenhuollossakin yritetään lisätä kustannustehokkuutta. Silti päättäjien on nähtävä kokonaisuus: väestö ikääntyy, ja se heijastuu pakosta terveysmenoihin. On pakko hyväksyä kustannusten nousu. Julkisen terveydenhuollon kunnossapidossa on kyse myös kansalaisten tasavertaisesta kohtelusta. Järjestelmän rapautumisesta kärsivät kovimmin vähäväkiset ihmiset.