Kirjoittaja on Kuusamon terveyskeskuksen ylilääkäri.
Suomalainen käy lääkärissä noin 3,5-4 kertaa vuodessa. Kuitenkin yli neljäkymmentä prosenttia suomalaisista ei käy vuosittain kertaakaan terveyskeskuslääkärin vastaanotolla. Mitäpä sinne menemään, arvauskeskukseen.
Onko suomalainen terveyskeskuslääkäri siis huonompi lääkäri kuin vaikkapa tanskalainen tai keskieurooppalainen kollegansa, jotka hoitavat lähes sataprosenttisesti oman alueensa potilaat?
Jokainen suomalainen lääkäri koulutetaan yliopistollisessa sairaalassa. Suomen sairaaloiden hoitotulokset ovat maailman huippua - yhtenä mittarina muun muassa lapsikuolleisuus. Kun sairaalassa koulutettu nuori, osaava ja paljon tietävä lääkäri sitten lähtee maakuntaan, hän on arvauslääkäri. Hänen vastaanotolleen ei mennä, jos paikkakunnalta vain löytyy yksityislääkäri tai pääsee työterveyslääkärille. Työterveyslääkärit ovat muuten myös saaneet saman koulutuksen.
Jos potilas kuitenkin eksyy terveyskeskuslääkärille, hänen ensimmäinen kysymyksensä - oireitten selvittelyn jälkeen - usein on: pitäisikö tehdä lähete keskussairaalaan, vaikka potilaat tänä päivänä hyvin tietävätkin, että siellä keskussairaalassa hänet vastaanottaa täsmälleen saman koulutuksen saanut lääkäri. Olennainen kysymys on: miksi suomalainen potilas ei luota suomalaisen terveyskeskuksen lääkäriin?
Kun joudun viran puolesta antamaan selvityksiä ihmisten tekemiin kanteluihin tai vastauksia muistutuksiin, törmään toistuvasti siihen, että annetusta hoidosta valitetaan harvemmin, silloinkin yleensä hoidon viivästymisestä. Sen sijaan terveyskeskuksen lääkärin tai sairaanhoitajan sanomiset tai puhumattomuudet, äänenpainot, ylpeät ilmeet ja selänkääntämiset on pantu tarkoin mieleen ja kirjataan sitten valitukseen.
Toki on niin, että sairastunut tai hänen saattajana oleva omaisensa on huolissaan siitä, miten sairaus saataisiin tutkituksi tai hoidetuksi mahdollisimman nopeasti. Potilaan epätietoisuus ja hätä sairaudestaan ovat oma lukunsa. Erityisen tarkkailun kohteena ovat hoitajat ja lääkärit päivystyksessä, jossa sairaanhoitohenkilökunnan on pakko panna potilaita johonkin järjestykseen. Flunssapotilaat tai selkäkipuiset jäävät auttamatta jonon jälkipäähän.
Mutta samoja lääkäreitä ne lääkärit ovat päivystyksessäkin ja suomalainen sairaanhoitaja on osaava, hänkin on saanut korkeatasoisen koulutuksen. Koska eroa ei ole lääkärien osaamisessa, eron täytyy olla työssä tai työympäristössä. En nimittäin usko, että lääkärin tai hoitajan käyttäytyminen muuttuisi siitä, kun hän siirtyy työpaikasta toiseen. Miten siis työ eroaa terveyskeskuksessa siitä mitä se on yksityislääkärinä, keskussairaalassa tai työterveyshuollossa?
Jokainen valveutunut kansalainen osaa nimetä yhden eron: kiire. Yksityislääkäri varaa aikataulustaan tietyn ajan potilasta kohden ja aikataulua ei häiritse mikään. Työterveyslääkäri samoin, ja jos lähipäiville ei jostakin syystä löydy aikoja, potilasta kehotetaan menemään terveyskeskukseen. Keskussairaalaan potilaat tulevat lähetteellä, heidät on siis jo perustutkittu. Aika varataan säännöllisin väliajoin ja tarvittaessa venytetään jonoa antamalla aika viikkojen päähän.
Sairaalan päivystys on eri asia, siellä on toisinaan tosi kiirettä joillakin erikoisaloilla. Terveyskeskuslääkärillä toimii myös ajanvaraus, mutta ajanvarausvastaanottoon on yleensä käytettävissä aivan liian vähän työaikaa muiden velvoitteiden lomassa. Kuusamossa lääkärin työajasta on ajanvarausvastaanottoon + puhelinkontakteihin + pakolliseen todistusten laadintaan käytettävissä vajaa kolmasosa kaikkien lääkäreiden yhteenlasketusta työajasta. Ja jos vastaanottoaikoja ei saa kohtuuajassa, paine tulee päivystykseen.
Toinen ero on terveyskeskustyön monipuolisuus. Lääkäri hoitaa vuodeosastoa, vanhustenhuoltoa, kotisairaanhoitoa, vammaisia, päihdehuoltoa, neuvoloita, kouluterveydenhuoltoa. Kaikkeen on aikaa niukasti.
Miksi aikaa on niukasti? Vantaan terveyspalvelujohtaja Timo Aronkytö on todennut, että viimeisten kymmenen vuoden aikana valmistuneista 2 000 lääkäristä terveyskeskuksiin on palkattu vain 40. Muut ovat menneet sairaaloihin, yksityislääkäreiksi, työterveyshuoltofirmoihin. Kun kunnat ovat säästäneet eivätkä ole lisänneet lääkäri- ja hoitajamääriä tarpeen kasvaessa - tarve kasvaa koko ajan kun väestö vanhenee - lääkäreitä ja hoitajia on palkattu sairaaloihin. Ja kunnat maksavat. Ja kun sairaalakustannukset kasvavat, perusterveydenhuollossa on säästettävä sitä enemmän.
Miten väestön luottamus terveyskeskusosaamiseen voitaisiin palauttaa? Terveyskeskuksessa nimittäin osataan. Mutta jatkuvalla vyön kiristyksellä terveyskeskukselta on viety aseet hoitaa ihmisiä kunnolla, paneutuen ja kiireettä. Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kari Välimäen mukaan valtakunnan hallituksen tavoite on, että perusterveydenhuoltoa voitaisiin vahvistaa niin, että jokainen potilas olisi perusterveydenhuollon potilas ja erikoissairaanhoito olisi konsultti, mistä kysytään kun tarvitaan erikoisosaamista. Vaatiiko tämä lisäväkeä vai mitä, se onkin sitten rahakysymys. Mutta jotakin voidaan tehdä heti. Kiireestä ja paineista huolimatta meidän pitää terveyskeskuksissa jaksaa hymyillä, jaksaa kuunnella empaattisesti niitä ihmisiä, jotka meiltä tulevat apua hakemaan. Vastaanottokäynti on potilaalle joka kerta ainutlaatuinen, eikä sitä pidä pilata omalla väsymyksellä ja töykeydellä.