Tuttuni sai elämänsä ensimmäisen sähköisen reseptin eräästä Oulun seudun terveyskeskuksesta tämän viikon tiistaina.
Hän marssi apteekkiin, mutta reseptin tietoja ei löytynyt valtakunnallisesta reseptitietokeskuksesta. Niin jäi antibioottikuuri saamatta.
Farmaseutti kehotti tuttavaani ottamaan yhteyttä omaan terveyskeskukseen asian selvittämiseksi.
Tämä on tietysti alkukankeutta, mutta tapaus kertoo hyvin suomalaisesta terveydenhuollosta. Asiat muuttuvat jähmeästi, jos ollenkaan.
Jo toistakymmentä vuotta sitten kirjoitin uutisen, jossa väitin elektronisen reseptin tulevan Suomeen lähivuosina.
Yhtäkään sähköistä reseptiä en ole vielä vastaanottanut. Lapsen korvatulehdukseenkin sain hiljattain kuulakärkikynällä raapustetun reseptin.
Tänä keväänä kaikki kuitenkin muuttuu, sillä julkisen terveydenhuollon on pakko siirtyä sähköiseen lääkemääräykseen.
Muitakin pakkoja tarvittaisiin, sillä vapaaehtoisesti mikään ei näytä muuttuvan.
Julkisen terveydenhuollon sanotaan rapistuvan kovaa vauhtia. Asiasta nousi keskustelu viimeksi viime viikolla, kun itse THL:n pääjohtaja Pekka Puska otti asian esiin. Hän harmitteli myös, että terveyspalvelut ovat eriarvoistuneet.
Terveyskeskuslääkärillä käyntien määrä on vähentynyt, kun taas yksityis- ja työterveyslääkärillä käyntien määrä on kasvanut. Lääkärit karkaavat terveyskeskuksista työterveyshuoltoon ja yksityisiin lääkärikeskuksiin, usein ylikansallisten yritysten palvelukseen.
Ne hyötyvät julkisen terveydenhuollon ahdingosta. Varakkaat ja työssäkäyvät käyttävät niiden palveluja, julkisten sairausvakuutusvarojen tuella.
Moni vaatii terveydenhuoltojärjestelmän ripeää uudistusta, jotta kansalaisille voidaan turvata julkiset terveyspalvelut.
Tässä keskustelussa ei ole mitään uutta. Jo viime vuosituhannen puolella väitettiin, että varsinkin pienten kuntien terveyskeskukset ovat kriisissä ja lääkärit häipyvät yksityiselle.
Tasa-arvoinen Suomen terveydenhuoltojärjestelmä ei ole ollut ennenkään. Tiedämme, että suurituloiset ja korkeasti koulutetut saavat muita parempaa palvelua myös julkisen terveydenhuollon sisällä.
He pääsevät esimerkiksi sepelvaltimoiden pallolaajennukseen ja ohitusleikkaukseen nopeammin kuin pienituloiset ja vähän koulutetut.
Epätasa-arvo vallitsee myös eri potilasryhmien välillä. Suomessa katsotaan, että naisten kuuluu käydä gynekologilla yksityisissä lääkärikeskuksissa.
Kukaan ei ole kyseenalaistanut tätä käytäntöä koskaan.
Ei ole kauan siitäkään, kun hammashoidossa harjoitettiin avointa ikärasismia.
Julkista palvelua tarjottiin vain tietynikäisille.
Suuret ikäluokat ovatkin tottuneet hoidattamaan hampaansa yksityisellä. Itse olen käynyt yksityisellä hammaslääkärillä vain kerran tai kaksi.
Kumma kyllä, suomalaiset väittävät olevansa tyytyväisiä julkisesta terveydenhuollosta saatuun hoitoon.
Suurin tyytymättömyyden aihe lienee se, ettei lääkäriin pääse eikä terveyskeskuksiin saa puhelinyhteyttä.
Lähes 90 prosenttia suomalaisista haluaa, että terveyspalvelut perustuvat pääosin julkiseen tuotantoon.
Julkinen ei kuitenkaan ole automaattisesti parempi kuin yksityinen, eikä toisinpäin.
Hädän hetkellä on ihan sama, tuottaako palvelut julkinen vai yksityinen toimija, kunhan hinta on sama ja palveluihin pääsee.
Terveydenhuollon ongelmia on kauhisteltu pitkään, mutta mitään ei ole tapahtunut.
Asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että iso remontti on vihdoin pakko tehdä, mutta uudistus junnaa paikallaan, kun kentällä on liian monta kokkia soppaa pyörittämässä.