Aika kuluu ja rahat vähenevät. Siinä Sievin kunnanjohtaja Matti Johanssonin Nivalassa viime viikolla järjestetyssä konklaavissa esittämä näkemys terveydenhuollon kriisistä. Kaikki tietävät, että jotain pitää tehdä. Eri asia on, mitä se jotain on.
Vuoden 2005 maaliskuu lakeineen hoitoon pääsyn turvaamisesta lähestyy vauhdilla. Mikäli nykymenolla edetään, laki uhkaa jäädä tyhjäksi eivätkä ihmiset pääse hoitoon sen kummemmin kuin tähänkään saakka. Mutta monessa paikassa hierotaan älynystyröitä ja mietitään, miten hommat voidaan hoitaa toisella tavalla.
Näin tehtiin Nivalassakin, minne läänin eteläalueen kuntien poliittinen ja virkamiehistä koostuva kerma kokoontui pohtimaan Oulaskankaan sairaalan kohtaloa. Tammikuun loppuun mennessä kunnilta odotetaan vastausta, nivotaanko sairaala nykyistä tiiviimmäksi osaksi Oulun keskussairaalaa vai siirretäänkö se uuden kuntayhtymän suojiin.
Oulaskankaan sairaalaan kohdistuu ristiriitaisia odotuksia: kunnat odottavat enemmän kuin sairaala sairaanhoitopiirin osana voi antaa. Kunnissa lähdetään siitä, ettei tehokkaasti ja edullisesti palveluita tuottavan sairaalan toimintoja saa aikanakaan supistaa; varsinkaan synnytysosastoa lakkauttaa.
Sairaanhoitopiirin pääkallonpaikalla Oulussa puolestaan nähdään, että maaliskuun laki edellyttää Oulaskankaan uudelleenjärjestämistä vastaamaan nykyistä paremmin piirin kokonaisuuden tarpeita. Kuumaksi kysymykseksi noussutta synnytysosastoa piirin johtokaan ei puheidensa perusteella ole sulkemassa.
Yhtä kaikki, läänin eteläalueen kuntien ja sairaanhoitopiirin ajatukset Oulaskankaasta eivät osu yksiin. Siinä, missä kunnat haluavat alueensa sairaalan tarjoavan laaja-alaista palvelua, sairaanhoitopiirissä nähdään johtaja Pentti Silvolan sanoin, että Oulaskankaalla voidaan tehdä sellaisia toimenpiteitä, joista Oulussa ei selvitä ilman lisärakentamista.
Päädytään Oulaskankaan hallinnassa uuteen kuntayhtymään tai keskussairaalavaihtoehtoon, ristiriitaiset odotukset rakentavat pohjaa uusille kädenväännöille. Näistä eväistä tuskin löytyy viisastenkiveä ratkaisemaan, miten turvata ihmiselle oikea hoito oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja saada vielä rahat riittämään.
Terveydenhuolto on elänyt myllerryksessä 1990-luvun lamasta lähtien. Kuntayhtymiä purettiin, kun kunnat halusivat ottaa terveydenhuoltokulut tiukkaan ohjaukseensa. Yhtymät saatiin hajalle, mutta menoja ei saatu kuriin. Päinvastoin. Nyt valtio patistaa kuntia rakentamaan terveydenhuoltoon suuria yksiköitä palveluiden turvaamiseksi.
On vaikea kuvitella, että terveydenhuolto kykenee vastaamaan vaatimuksiin potilaiden tasapuolisesta kohtelusta, ellei koko järjestelmää saada yhdenmukaisen johtamisen alle. Pieleen menee, jos yhdellä suunnalla kunnat häärivät yhtä, toisaalla kuntien omistama sairaanhoitopiiri toista ja kaiken takana valtio omine säästöpossuineen ja hoitovelvoitteineen.
Mitä, jos vastuu terveydenhuollon järjestämisestä annettaisiinkin yhden järjestelmän hoidettavaksi - erikoissairaanhoidosta vastaaville sairaanhoitopiireille? Kun sairaanhoitopiirille tulisi kokonaisvastuu, se joutuisi ihan oikeasti miettimään, miten rahat saadaan riittämään perusterveydenhuoltoon ja erikoisairaanhoitoon. Vältyttäisiin monelta turhalta kissa ja hiiri -leikiltä.
Kunnista voi odottaa tähän vastaukseksi, että sittenhän koko toiminta häviää kuntien päätösvallasta. Voi vain kysyä, minkä verran kunnilla on nytkään sananvaltaa terveydenhuollon isoissa rahavirroissa, ja kuka se omistaakaan sairaanhoitopiirin.