Niitä on 297. Milla laski ne yksi päivä. Hänestä se ei ole edes paljon.
Ne ovat kahdessa laatikossa. Toinen laatikko on vähän pienempi, toinen kauniilla tapetilla päällystetty entinen kenkälaatikko. Toisen laatikon sisältöä on hieman jo ajan hammas purrut, sisältö ei ole enää aivan niin käyttökelpoista. Mutta ei niitä poiskaan voi heittää. Käyttämättömiä kun ovat kaikki.
Erikseen ovat käytetyt. Niitä Milla ei ole koskaan laskenut, mutta tallessa ovat nekin jokainen. Parempien käyttämättömien laatikkoon hän koskee harva se viikko. Hän rakastaa postikortteja. Hän lähettää niitä, vaikka niitä harvemmin enää saa itse. Jos Milla päättäisi lähettää yhden kortin joka viikko, kortteja riittäisi kolmeksi vuodeksi. Eikä tässä laskukaavassa huomioitaisi ostettavien uusien korttien määrää.
Milla alkaa olla katoavan perinteen edustaja. Vuosittain postikortteja lähetetään Suomessa kutakuinkin 70 miljoonaa. Kirjekuorissa kulkee suunnilleen parikymmentä miljoonaa korttia tuohon päälle. Vuonna 2000 Suomen Postin jakamien kirjeiden ja korttien määrän kasvu pysähtyi ensimmäisen kerran historiassa. Toisin oli 1890-luvulla, kun esimerkiksi Raahestakin alettiin painaa maisemapostikortteja. Kortit levisivät toden teolla Suomeen. 1900-luvun alussa hankittiin jopa albumeita kortteja varten. Nyt niin tekevät vain tosikeräilijät. Viestit eivät vierineet vain jouluna vaan myös uutenavuotena ja pääsiäisenä. Kortti lähetettiin Neiti sille ja sille, teksti kirjoitettiin vielä kuvapuolelle. Kauniita piirroksia, kansan taidetta, tekijöinä ehkä Martta Wendelin ja Rudolf Koivu. Kukapa ei innostuisi noista kuvista vielä nyt.
Vaikka joulu on yhä korttien kulta-aikaa, sesonkinakin moni on siirtynyt nettikorttien helppoon ja maksuttomaan maailmaan. Samoin on käynyt syntymäpäivätervehdysten: ne lähtevät tietokoneen tai kännykän ruudulta. Moniko vastaanottaja mahtaa edes printata verkkokorttien kauniita kuvia ja piirroksia. Muutamat meistä sentään kirjoittavat talteen tekstiviesteistä parhaimpia, herttaisimpia, rakkaimpia.
Osoitteenmuutostiedotkin kulkevat nykyään korttien sijasta tekstiviestillä tai sähköpostissa.
Kun suomalainen 1970-luvulla matkusti Espanjan Aurinkorannikolle tai Tukholmaan risteilylle, sukulaisille ja työpaikoille lähetettiin taatusti postikortti. Monesti maisemakortti pantiin postiin myös kotimaan lomamatkalta, Elimäeltä, Jyväskylästä, Kolilta, Kalajoelta. Lämmintä, aurinkoista ja kotiin tullaan sunnuntaina, viesti kertoi. Ja terveisiä tietysti kaikille! Kuka enää jaksaa odottaa viikkoja kortin saapumista kaukomailta, kun tekstari tai sähköposti on perillä muutamassa hetkessä - ja sama viesti vilahtaa näppärästi tuhannelle tuttavalle. Kamerakännykän avulla tuttavat saavat sentään jonkinasteisen kuvan ulkomailta.
Sähköisesti on helppo naputtaa muutama sana, mutta jos postikorttiin laittaa vain 160 merkkiä, sisältö tuntuu tyhjältä.
Tekstiviestistä on tullut kortin köyhä korvike. Tekstari on vain deleteen asti kestävä hetken ilo. Jos postikortin päättää heti roskittaa, se vaatii kylmää harkintaa.