Kävin vaihtoehtohoidossa. Minua hierottiin ja akupisteitäni paineltiin. Hoidon tarkoitus oli saada kehoni oma puolustusjärjestelmä aktivoitumaan. Käsittely rentoutti ja tuntui mukavalta.
Hoitajani oli huolestunut sosiaali- ja terveysministeriön esityksen vaikutuksesta vaihtoehtohoitajien ammatinharjoitukseen.
Hän uskoi alan muuttuvan entistä villimmäksi ja painuvan ”maan alle”, mikäli hoitoja aletaan rajoittaa lailla.
Minusta erityisen villiä on se, että vaihtoehtohoidoilla ja -hoitajilla on niin paljon kysyntää. Koululääketiede ei vakuuta suurta osaa potilaista. Kun parannusta vaivaan ei löydy perinteisistä konsteista, haetaan apua muualta.
Potilaan tai asiakkaan ”alkaminen” on vaihtoehtohoitojen merkittävin menestystekijä. Huolien, murheiden ja vaivojen kuuntelussa vaihtoehtohoitajat voittavat lääkärit kymmenen–nolla.
Tämän markkinavaltin tunnustavat myös lääkärit.
Myös idea elämäntaparemontista lähtee usein vaihtoehtohoitolasta.
Vaikka STM:n työryhmä on julkisuuslinjallaan pitänyt vaihtoehtohoitojen ystäviä epätietoisuudessa, on se silti tärkeällä asialla. Ei-täysivaltaisten oikeudet pitää turvata vaikka rajoituksin.
Hoitajani kertoi ohjaavansa esimerkiksi epilepsiaoireista kärsivät asiakkaansa lääketieteellisiin tutkimuksiin ja antavansa heille vain täydentävää hoitoa.
Vaikka luotankin täysin hänen sanaansa, en jättäisi harkintavaltaa lääkehoidon tarpeellisuudesta ryhmälle, jonka edustajista monet suhtautuvat negatiivisesti niin sanottuun länsimaiseen lääketieteeseen.