Ylivieska Tämän vuoden Savisillan Santra on totisesti palkintonsa ansainnut. Omaishoitaja Terttu Mällinen on vasta hiljattain oppinut antamaan arvoa myös itselleen ja omalle elämälleen. Mällinen on jo vuosia kamppaillut saman ongelman kanssa kuin tuhannet muutkin omaishoitajat: oma elämä jää hyllylle, kun tärkein ajatus on tehdä avustettavan olo mahdollisimman hyväksi.
Mällinen joutui omaishoitajaksi silloin, kun hän sitä vähiten osasi odottaa. Avioliitto Juhanin kanssa oli solmittu vasta puolenkymmentä vuotta sitten, omakotitalo juuri valmistunut ja perheen kaksi tyttöä aloittelemassa koulunkäyntiä. Juhanin sairauden ensi oireet alkoivat vuonna 1990 yhtä aikaa talon valmistumisen kanssa.
"Sairautta tutkittiin kolme vuotta. Ne olivat kammottavan epätietoisia aikoja. Kun diagnoosi lihaksia heikentävästä ALS-sairaudesta saatiin loppuvuonna 1994, elinaikaa annettiin kolme vuotta."
Liekö kyse miehen valtavasta elämänhalusta, valoisasta mielestä, kaikkensa antavasta omaishoitajavaimosta ja kahdesta tyttärestä, mutta Juhani Mällinen on edelleen tuttu vieras Ylivieskan kulttuurimenoissa.
Mälliset päättivät yrittää hallita sairautta, sen sijaan että sairaus hallitsisi heitä. He puhuivat rohkeasti elämästään muun muassa lehdissä, minkä Terttu Mällinen sanoo helpottaneen oloa huomattavasti.
Apua kannattaa ottaa vastaan
Virallisesti Terttu Mällisestä tuli miehensä omaishoitaja vuonna 1993. Hän myöntää avoimesti sairastumisen olleen rankka paikka. "Pettymys oli valtava, kun asiat eivät menneetkään niin kuin olin tarkoittanut. Kasvatettuani yhden lapsen yksinhuoltajana minä en vieläkään saanut rouvanpäiviä, sitä, että saisi panna lenkkipuvun päälle ja lähteä kävelylle."
Ensimmäiset vuodet sairastumisen jälkeen olivat rankkoja, kun EU:n myötä Terttu Mällisen päivätyö TE-keskuksessa mullistui täysin. Pitkien työpäivien jälkeen piti vielä sopeutua uuteen tilanteeseen kotona.
Kolmisen vuotta sitten Terttu Mällinen alkoi itsekin sairastaa selkäänsä ja tutkimuksissa hänellä todettiin uupumus. Nyt hän osaa jo iloita kahdesta kuntoutustuella vietetysti vuodesta, jotka kirkastivat mielen huomaamaan myös oman elämän arvokkuuden.
"Moni omaishoitaja sairastuu omaan vahvuuteensa. Itsekin hoidin päivisin työt ja iltaisin ja öisin perheen. Vieraan ihmisen päästäminen omaan kotiin auttamaan ei ole helppoa, mutta siihenkin oppii."
Tunneside vie voimavaroja
Terttu Mällinen korostaa ottavansa Savisillan Santran arvonimen vastaan kaikkien omaishoitajien puolesta. He ovat ahertajien joukko, joka tekee näkymätöntä työtä itsestään melua pitämättä. Lakisääteisesti omaishoitajilla on oikeus kahteen vapaapäivään kuukaudessa, mutta läheskään kaikki eivät niitä itselleen osaa tai halua vaatia. Monet kokevat myös omaishoidontuen velvoittavan, eivätkä siksi kehtaa pyytää apua itselleen.
"Tiedän omaishoitajia, jotka eivät pääse kotoa edes kauppaan. Toivoisin, etteivät ystävät ja naapurit pelkäisi sairautta, vaan tulisivat esimerkiksi auttamaan kauppareissun ajaksi."
Valitettavan usein omaishoitaja jää yksin vastuun ja ajatustensa kanssa. Terttu Mällisen mukaan piiri menee yksin ollessa helposti liian pieneksi. Ajatuksista pitäisi saada puhua jonkun kanssa, jotta ne asettuisivat oikeisiin mittasuhteisiin.
"Vahva tunneside avustettavaan kuluttaa valtavasti omaishoitajan voimavaroja. Varsinkin, kun kielteisiä tunteita ei oikein pysty purkamaan missään."
Lions Club Ylivieska/Savisilta valitsi Savisillan Santran tänä vuonna kymmenennen kerran. Palkinnon perusteena on muun muassa pyyteetön työ naisten, lasten tai vanhusten hyväksi.