"Julistamme olevamme vastuussa siitä, mitä tapahtui Madridissa täsmälleen 2,5 vuotta New Yorkiin ja Washingtoniin kohdistuneiden hyökkäysten jälkeen. Se on vastaus yhteistyöhönne Bushin ja hänen liittolaisrikollistensa kanssa." Terroristijärjestö al-Qaidan Euroopan sotilaallinen puhemies Abu Dujan al-Afghani ilmoitti tämän viime sunnuntaina videonauhalla. Viestin aitoutta on vaikea epäillä. Irakin sotaan kriittisesti suhtautuneilla olisi äkkiä ja kyynisesti ajatellen syytä tyytyväisyyteen. Yhdysvaltain johtama Irak-rintamaan on lyöty nyt iso kiila, joka voi upota vieläkin syvemmälle.
Katsotaanpa asiaa toisesta näkökulmasta. Madridin terrori-iskun jälkeen demokratioiden johtajat ovat sanoneet yhteen ääneen, ettei terrorismin sallita vaikuttavan niiden harjoittamaan politiikkaan. Ennusmerkit viittaavat valitettavasti kuitenkin siihen, että voi käydä päin vastoin. Terrorismista on hyvää vauhtia tulossa demokratioiden päiväjärjestyksiä sotkeva käenpoika. Se vaikuttaa demokraattiseen päätöksentekoon noudattamatta demokratian sääntöjä. Onko terrorismin pelosta tulossa viisauden alku?
Pommisarja Madridissa on nykyaikaisen terrorismin käsikirjan klassinen esimerkki. Toisin kuin takavuosina, terroristit eivät enää sieppaa teollisuusjohtajia tai poliitikkoja eivätkä kaappaa lentokoneita tai laivoja. He iskevät suurella tuhovoimalla tarkoin harkittuihin kohteisiin, joissa on takuuvarmasti paljon viattomia sivullisia. Kun takavuosien terrorismi protestoi teoillaan jotakin vastaan, tämän ajan terrorismin ainoa päämäärä on herättää joukkokauhua ja vaikuttaa sitä kautta mielipiteisiin.
Espanjassa noin 200 ihmisen joukkotappo vaikutti yleiseen mielipiteeseen enemmän kuin tekijät uskalsivat odottaakaan. Vaalivoittoon valmistautunut keskustaoikeistolainen kansanpuolue sortui kardinaalimunaukseen yrittämällä työntää syytä Baskimaan separatistijärjestön Etan niskaan ainakin vaali-iltaan asti. Kansalaiset huomasivat vilungin ja äänestivät oppositiossa olleet sosialistit valtaan.
Terroristit saivat näin odottamattoman jättipotin. Heidän julki sanomansa tavoite oli rankaista Yhdysvaltain heti Britannian jälkeen toiseksi tärkeintä Irak-liittolaista. Kaupan päälle tuli vielä se, että väistynyt pääministeri José María Aznar tyri, ja yllättäen vaalit voitti Irakin sotaan osallistumista vastustanut sosialistipuolue. Se aikoo vaalilupauksensa mukaisesti vetää kesällä Espanjan joukot pois Irakista.
Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin voi käydä yhtä köpelösti marraskuun presidentinvaaleissa, ja vieläpä samansukuisesta syystä. Hän lähti soitellen Irakin sotaan perusteilla, jotka ovat osoittautuneet kestämättömiksi. Tämä ei silti pyyhi pois sitä tosiasiaa, että kaiken alku ja juuri olivat kahden ja puolen vuoden takaiset iskut Yhdysvaltoihin. Terrorismi ei ole muna vai kana -kysymys. Uuden ajan terrorismi on saavuttanut myös tason, ettei sitä voi selittää pelkästään maailman köyhyysongelmilla saati sitten globalisaation lieveilmiöillä. Se kumpuaa jostakin muustakin, joka ei normaalijärkeen mahdu.
Kylmän väreitä tunnetaan varmasti myös esimerkiksi Britanniassa, Italiassa, Puolassa, Tanskassa ja kaikissa muissa maissa, jotka ovat tavalla tai toisella mukana sotakoalitiossa. Noiden kaikkien kansalaisilla on täysi oikeus rankaista johtajiaan äänestämällä heidät pois vallasta noudatetun Irak-politiikan takia. "Jos Jumala suo, vielä enemmän seuraa", al-Qaidan videonauhalla sanotaan. Kaukana ei ole ajatus, että al-Qaida aikoo tehdä kaikkensa ollakseen avuksi.
Bush, Britannian Tony Blair ja monet muut ovat saaneet ansionsa mukaan Irakin sodasta käydyssä julkisessa keskustelussa. Se kuuluu demokratiaan. Jotkut viisaat tiedotustutkijat voisivat kuitenkin selvittää, kuinka paljon tai ehkäpä pikemminkin kuinka vähän julkisessa keskustelussa on uhrattu aivovoimaa terrorismin analysointiin. Se on vaikeaa, koska terrorismi on kuin kuokkavieras. Siitä tiedetään vähän. Tällainen aivotyö olisi kuitenkin välttämätöntä, ei vähiten siksi, että saisimme syyt ja seuraukset loogiseen järjestykseen.
Terrorismin uhka on koto-Suomessa yhäkin vähäinen. Se ei silti ole hyväksyttävä syy panna päätä pensaaseen. Suomi on Euroopan unionin kautta sitoutunut terrorismin vastaiseen taisteluun, ja Madridin verilöylyn jälkeen unionilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin terästää toimiaan. Terrorismirintama on viime aikoina rapautunut Irakin sodan, ja terrorismin vastaiset toimet ovat menneet joissakin asioissa Yhdysvaltain vaatimuksesta liian pitkälle.
Jos Espanjan iskuista voi seurata jotakin hyvää, se voi olla se, että Irakin sodan takia toisistaan etääntyneet vanha ja uusi mantere voivat löytää tapahtuneesta uuden alun. Terrorismi on lyönyt puumerkkinsä jo niin verisesti ja niin tiheään, ettei siitä ole näkyvissä loppu, vaan ennemminkin alku. Demokratioilla ei ole terrorismia vastaan mitään muita aseita kuin maltillinen yhteistoiminta ja pitäytyminen demokraattisissa menetelmissä.
Terrorismitaistelun menetelmien tärkeys näkyi Irakin sodassa. Hallituksia horjuu ja kaatuu, koska Irakiin mentiin kestämättömin perustein. Irakissa oli kyllä pulmia, mutta sen yhteydet terroristijärjestöihin olivat niistä pienimpiä. Miehityksen jälkeen on kuitenkin nähty, että al-Qaida ja kumppanit kiittivät tilaisuudesta, soluttautuivat Irakiin ja tappavat nyt keitä vain tappaa voivat.
Lähikuukaudet ovatkin tärkeitä. Iskut Espanjaan olivat merkki ennen kaikkea siitä, että uuden ajan terrorismi hakee jalansijaa myös Euroopassa. Aikeiden estäminen on äärimmäisen vaikeaa, mutta se voi nousta erittäin korkealle demokratioiden asialistoilla. Kamppailu on paljon helpompaa, kun ymmärretään, kuka on vihollinen ja kuka liittolainen.