On kauhisteltu sitä, että Lontoon ensimmäisen terrori-iskun tekijät olivat syntyneet ja kasvaneet Britanniassa. Kuinka he siitä huolimatta saattoivat toimia tällä tavalla, tappaa kasapäin täysin satunnaisesti valikoituneita ihmisiä metrossa ja bussissa?
Hirmutekoihin ei kuitenkaan ole ennenkään muukalaisia tarvittu.
Oklahoman virastotalon 1995 räjäyttänyt Timothy McVeigh oli amerikkalainen. Hän oli äärioikeistolainen, joka vihasi omaa hallitustaan ja tappoi siksi alle kolmikymppisenä 168 ihmistä.
Bolognan rautatieasemalla Italiassa kuoli 84 ihmistä 1980. Asialla olivat äärioikeistolaiset terroristit, aitoja italialaisia hekin. Entisen pääministerin Aldo Moron murhanneet terroristit puolestaan olivat äärivasemmistolaisia, ja italialaisia.
IRA:n autopommi raunioitti Manchesterin keskustan 1996. Siitä oli varoitettu etukäteen, toisin kuin Omaghissa Pohjois-Irlannissa 1998, jolloin 29 ihmistä kuoli. Espanjassa baskien äärijärjestö ETA on käyttänyt usein räjähteitä.
Länsi-Saksassa oli 1980-luvun alussa terroristien kuvia joka kadunkulmassa ja poliiseilla aseet käsillä. Meneillään oli Baader-Meinhof -ryhmän jäsenten jahti. Nämä puolestaan olivat äärivasemmalta, saksalaisia, ja he uskoivat että väkivallan avulla saadaan kapitalistinen yhteiskunta paljastamaan omat, vielä väkivaltaisemmat kasvonsa.
Mutta voidaan mennä vielä syvemmälle historiaan: terroristeihin, jotka onnistuivat pääsemään valtaan.
Nykypäivän katsannossa bolshevistinen liike 1910-luvun Venäjältä voidaan lukea sellaiseksi. Lokakuussa 1917 he onnistuivat Pietarin sekasorrossa järjestäytyneenä ja määrätietoisena ryhmänä luomaan vallankumouksen, joka vankisti asemansa valtioterrorin avulla. Montako miljoonaa ihmistä kuoli, sitä lasketaan vieläkin. Se ryhmä nousi Venäjän sisältä.
Saksan sisältä puolestaan nousi kansallissosialistinen liike, joka avoimesti puhui väkivallasta ja tuhosta ja peloteltujen vaalien kautta valtaan 1932 noustuaan tuhosi nopeasti koko järjestäytyneen, lakiin perustuneen yhteiskunnan Saksasta. Seurauksena oli historian ehkä kaikkien aikojen synkin ajanjakso.
Ruandassa 1980-luvun puolivälissä hutujen ääriliike organisoi kansanmurhan Kiinasta tilatuilla viidakkoveitsillä. Kun vihaa oli kylliksi lietsottu, hulluus muuttui todeksi. Kamputsean 1970-luvulla tuhonnut Pol Pot oli opiskellut Pariisissa ja päätyi toteuttamaan mielipuolisen julmaa kommunistista teoriaa. Peruun maolaista yhteiskuntaa terrorilla ajaneen Loistavan Polun johtaja oli paikallinen yliopiston filosofian professori, ja niin edelleen. Kaikille riitti sokean uskollisia seuraajia.
Kiinassa kulttuurivallankumouksen tuhoisat houreet tunnetaan, mutta Maon kuva on yhä tiukasti paikallaan Kielletyn kaupungin portissa kiinni.
Terrorismista puhutaan nyt kuin uutena ilmiönä. Sitä se ei ole. Aikain saatossa siihen on usein turvautunut pieni ryhmä, jolla on ollut vahva vakaumus omasta asiastaan. Mielipuolisen vahva. Mutta kaikki nämä aallot ovat yksi kerrallaan hiipuneet pois. Niin käy nytkin, ja kyse on vain siitä, mitä sitä ennen tapahtuu.
Osama bin Laden, olipa hengissä tai ei, näyttää aidolta vallankumousjohtajalta. Häntä ja hänen seuraajiaan ajaa vääristynyt ideologia, jossa tällä kertaa islamia runnellaan. Päällimmäinen tavoite on vallan vaihtuminen Saudi-Arabiassa, jossa islamin pyhimmät alueet ovat. Koska tuon maan koetaan olevan amerikkalaisten ja yleisemmin lännen miehittämä ja saastuttama, aatteeseen yhdistyy yleinen taistelu "länttä" vastaan.
Tuo ideologia tarjoaa selkeitä ratkaisuja, se antaa voiman ja yhteisyyden tunnetta, identiteettiä ja joskus koston mahdollisuutta. Itsemurhaiskijät ovat nuoria miehiä kuten olivat vaikkapa kulttuurivallankumouksen kaaderit. Moni seikka viittaa siihen, että vaikeudet ovat varsinaisesti vasta edessä.
Aikanaan Euroopan juutalaiset olivat selkeästi erottunut ryhmä, joka säilytti omat tapansa eikä sulautunut ympäristöön. Heistä tehtiin syntipukki kaikkiin vaikeuksiin. Hitler kylvi valmiiseen maaperään, tunnetuin seurauksin. Nyt Euroopan islamilaisia kavahdetaan, varotaan ja epäillään, ja heidän nuortensa tulevaisuus on heikko. Pommit eivät leimanneet kaikkia Pohjois-Irlannin katolisia, tai Espanjan baskeja, tai Italian vasemmistolaisia tai oikeistolaisia, mutta ne leimaavat kaikki arabit. Se tietää lisää radikalisoitumista.
Radikaalin islamin nousu ei ole mikään luonnonlaki. Sen takana ovat yksilöt, vallankumousjohtajat, jotka käyttävät taitavasti olosuhteita hyväkseen. Se on tätä nykyä helppoa, mistä on kiittäminen muun muassa Israelin otteita palestiinalaisalueilla, Yhdysvaltain onnetonta sotaretkeä Irakiin ja Venäjän käsittämättömän tökeröitä otteita Tshetsheniassa. Terrorismia vastaan on taisteltu keinoin, jotka ovat pikemminkin levittäneet sitä, ja jotka jättävät monia kysymysmerkkejä.
Yksi niistä on nimeltään Pakistan - maa, jota pidetään lännen liittolaisena, mutta jonka vuorilla al-Qaidan johto ilmeisesti majailee, josta käsin on ylläpidetty ydinmateriaalin mustaa pörssiä, jossa tulevat terroristit käyvät saamassa neuvoja ja jolla oikeasti on ydinase. Kysymys kuuluu, kenen pussiin Pakistanin hallitus ja armeija oikeastaan pelaavat.
Vastaus tuohon kysymykseen saattaisi antaa vastauksen myös siihen, mitkä voimat tällä hetkellä oikein ovat niskan päällä. Onko al-Qaida nurkkaan ahdistettu ja hajallaan oleva liike vai määrätietoinen ja itsevarma toimija? Edellinen vaihtoehto tietää lisää satunnaisia iskuja, jälkimmäinen voi tietää mitä tahansa.