Kiväärin virallinen nimi AK-47 ei sano monille mitään. Se tulee sanoista "Avtomat Kalashnikova obraza 1947", mistä voi johtaa aseen tunnetumman nimen eli kalashnikovin.
Kalashnikov saattaa hyvinkin olla kaikkien aikojen tunnetuin venäläinen tuotemerkki.
Kalashnikovia voidaan pitää jonkinlaisena terrorin symbolina, niin tehokas ja pelottava lähitaisteluase se on.
Kalashnikov on tuttu näky maailman kriisipesäkkeistä. Se on maailman kaikkien aikojen eniten valmistettu armeija-ase. Arviot myytyjen kalashnikovien määrästä vaihtelevat 60 ja 100 miljoonan kappaleen väliltä.
Rynnäkkökiväärin kehittäjä Mihail Timojefevitsh Kalashnikov täytti tiistaina 90 vuotta.
Aseen kehittelytyö alkoi 1941, kun Neuvostoliiton panssarijoukoissa palvellut Kalashnikov makasi haavoittuneena sairaalassa. Hitlerin Saksa oli työntynyt syvälle Neuvostoliittoon ja Kalashnikov pohti, että "minun täytyy auttaa tovereitani".
Maailmansota oli keskeyttänyt Kalashnikovin insinööriopinnot. Se ei kuitenkaan estänyt nuorta miettimästä parannuksia puna-armeijan aseistukseen.
Mihail Kalashnikov sai kiväärimallinsa teolliseen valmistukseen sopivaksi vuonna 1947.
Ensimmäinen prototyyppi uutta rynnäkkökivääriä syntyi 1944. Se muistutti kovasti Saksan armeijan käytössä ollutta Sturmgewehr 44:ää.
Niitä kumpaakin voi kutsua ensimmäisen sukupolven automaattikivääreiksi. Edeltävät asetyypit oli joutunut lataamaan jokaisen laukauksen jälkeen uudelleen. Automaattipistooleja sitä vastoin oli ollut jo aikaisemmin.
AK-47 sai nopeasti mainetta, koska sitä pidettiin hyvin luotettavana vaikeissakin oloissa. Se on tekniikaltaan yksinkertainen, joten se on helppo korjata. Valmistuskustannukset ovat alhaiset.
Kalashnikov on läntisiä kilpailijoitaan epätarkempi ja sen rekyyli eli laukaisun jälkeinen potku on kovempi. Kalashnikovien käyttäjille tärkeämpää kuitenkin on, että ase toimii vaikka joen pohjasta nostettuna.
Kylmä sota auttoi aseen markkinoinnissa, sillä Neuvostoliitto toimitti sitä halukkaasti vasemmistolaisille sissiliikkeille kaikkiin maanosiin.
Aseen kehittäjä Mihail Kalashnikov ei rikastunut keksinnöllään. Hän asuu yhä Ishevskin kylässä Uralilla ja syö oman puutarhan antimia. Izevskissä on tällä hetkellä ainoa virallinen AK-47-kiväärien valmistuspaikka.
Keksinnön provisioita ei Kalashnikovin tilille ole virrannut.
Mihail Kalashnikovin olohuoneen vitriinistä sentään löytyy Neuvostoliiton kaksi korkeinta ansiomerkkiä: Stalin-palkinto ja Lenin-kunniamerkki. Kahdesti hänet nimettiin myös "sosialistisen työn sankariksi".
Erikoista kuitenkin oli, että sosialistisessa Neuvostoliitossa tuotteelle annettiin kehittäjänsä nimi.