Venäläissyntyinen pianisti Konstantin Bogino on pitkäaikaisimpia ulkomaisia Kuhmon-kävijöitä yli 25 vuoden takaa. Hän muistaa hyvin ajat, jolloin Neuvostoliiton valtiollisen konserttitoimiston Goskonsertin oikut vielä sanelivat, keitä itänaapurin taiteilijoita Kamarimusiikissa vieraili.
Festivaalilla vallitsi pitkään eräänlainen kiikkulauta-asetelma neuvosto- ja emigranttitaiteilijoiden välillä: toiset pois, toiset sisään. Seppo Kimasen sinnikkään Goskonsert-diplomatian avulla näitä vastakkainasetteluja pystyttiin kuitenkin sovittelemaan, mikä loi Kuhmolle mainetta ihan erityisenä paikkana Euroopassa.
Tänään lauantaina Kuhmo-talossa kello 16 alkava konsertti on nimeltään Formalistit - vastenmieliset aristokraatit.
Otsikko palauttaa mieleen vanhan vastakkainasettelun, vaikka se viittaakin Kuhmon Kamarimusiikkia edeltäneisiin neuvostoaikoihin, jolloin "formalistiksi" syytetyltä saattoi lähteä henki.
Porvarillista modernismia taiteessa iskettiin joukolla sirpein ja vasaroin. Formalismilla puolueaktiivit tarkoittivat "kansalle vieraita" pyrkimyksiä taiteessa sen tarkemmin niitä määrittelemättä.
Monet teokset ja teot, jotka olivat olleet hyväksyttyjä heti lokakuun vallankumouksen jälkeen, joutuivat viimeistään 1940-luvulla uuteen valoon. Vuoden 1948 jälkeenhän myös Dmitri Shostakovitsh vetäytyi kuoreensa.
Runoja ja aforismeja
Kaikki kolme tämänpäiväisessä konsertissa kuultavaa säveltäjää - Dmitri Shostakovitsh, Boris Pasternak ja Sergei Prokofjev - joutuivat omalla tavallaan kärsimään terrorista. Ja Pasternak, 1950-luvun lopulla maailmaa kohauttaneen romaanin Tohtori Zhivagon kirjoittaja, oli siis lahjakas myös säveltaiteen alalla.
Pianisti Juhani Lagerspetz soittaa Kuhmo-talossa Shostakovitshin Aforismeja-sarjan ja pianisti Paavali Jumppanen Pasternakin preludit es-molli ja gis-molli vuodelta 1906. Konsertin päättää Prokofjevin kvintetto g-molli op. 39. Pasternakin preludien yhteydessä Bogino lukee kirjailija-säveltäjän tekstejä.
Boginolla (s. 1950) on formalismi-syytösten sylttytehtaaseen omakohtaista kosketuspintaa. Hän nimittäin ehti tuntea Shostakovitshin henkilökohtaisesti, samoin Pasternakin perheen. Boginon isä opiskeli yhtä aikaa maailmankuulujen neuvostopianistien Svjatoslav Richterin ja Emil Gilelsin kanssa.
"Mielestäni näiden sävellysten esittäminen samassa konsertissa on oivallinen valinta festivaalin taiteelliselta johtajalta Vladimir Mendelssohnilta. Niiden takaa häämöttää kipeä vaihe Neuvostoliiton historiassa, jota ulkopuolisten saattaa olla vaikea ymmärtää, kun meidän venäläistenkin keskuudessa ajanjakso on kiistanalainen. Se nostattaa monia kysymyksiä. Mitä demokratia loppujen lopuksi merkitsee? Mitä on taiteilijan vapaa tahto? Oliko se aika terroria vai taiteiden paratiisi?"
Boginon mielestä ei ole hedelmällistä enää pohdiskella, kuka kuului puolueeseen ja kuka ei. Kaikki neuvostoihmiset joutuivat joka tapauksessa elämään kaksinaamaisesti samassa todellisuudessa. Vapaus eli ajatuksissa
"Opimme puhumaan eri tavoin kuin ajattelimme. Se, että Shostakovitsh otti puolueen jäsenkirjan, ei siis merkitse mitään. Paradoksaalisesti ainoa tunnettu säveltäjä, joka ei koskaan kuulut NKP:een, oli Venäjän säveltäjäliiton puheenjohtaja Rodion Schedrin."
Ei sentään tapettu
Shostakovitshin suhteen neuvostovaltaan voi nähdä hyvin kaksijakoisena, vaikka esimerkiksi säveltäjä Pehr Henrik Nordgrenin tulkinnan mukaan kyseessä oli musiikinhistorian suurin kärsijä.
"Eläminen jossakin tilanteessa ja saman tilanteen tarkasteleminen 50 vuoden päästä ovat kaksi eri asiaa. Tietenkin Shostakovitsh sai kärsiä paljon, mutta hän ei kärsinyt samalla tavalla kuin runoilijat Osip Mandelstam, Anna Ahmatova ja Marina Tsvetajeva. Vallanpitäjät eivät tappaneet Shostakovitshia moraalisesti ja fyysisesti, vaikka hänkin tietysti pelkäsi."
Bogino painottaa, että Shostakovitshin - sen paremmin kuin muidenkaan sen ajan neuvostotaiteilijoiden - kaksoiselämästä ei kukaan pysty sanomaan mitään lopullista.
"Toisilta kasvoiltaanhan Shostakovitsh oli suuri venäläinen patriootti, mistä todistaa muun muassa hänen Leningrad-sinfoniansa. Ketään toista venäläistä säveltäjää ei kotimaassaan ja maailmalla ole ylistetty yhtä paljon. Lähes kaikki Shostakovitshin sävellykset myös esitettiin Neuvostoliitossa."
Modernimpiin kokeiluihin Shostakovitsh uskaltautui vasta viimeisissä teoksissaan, kuten sarjallisia elementtejä sisältävässä sonaatissa viululle ja pianolle.
Mitä tapahtuikaan Pasternakin viimeisten vuosien muusalle Olga Ivinskajalle, joka oli Tohtori Zhivagon Laran prototyyppi?
"Tunsin itse hyvin läheisesti Ivinskajan tyttären Irina Kozovajan, joka kirjoitti monta kirjaa Pasternakista. Pasternakin vielä eläessä Ivinskaja lähetettiin viideksi vuodeksi Siperiaan, koska hänellä oli ollut huono vaikutus kirjailijaan. Pasternakin kuoleman jälkeen sekä äiti että tytär joutuivat leireille. Heidät mitätöitiin, mikä oli hyvin traagista", Konstantin Bogino muistelee.
Pasternakin eläessä hallitus ei uskaltanut tällaiseen kostotoimenpiteeseen ryhtyä. Kirjailija itsekin tiesi, miten tulee myöhemmin käymään, mutta hän ei voinut tehdä asialle mitään.
Tosin Pasternak myös varoitti oman poikansa perhettä ryhtymästä auttamaan Ivinskajaa ja Kozovajaa hänen kuolemansa jälkeisissä vaikeuksissa. Se olisi hänen mielestään ollut siinä tilanteessa hyödytöntä.