Runoteos A. W. Yrjänä: Mechanema. Johnny Kniga, 2006. A. W. Yrjänä (syntynyt 1967) on siinä mielessä outo lintu kustannusmaailmassa, että hänen kolme aiempaa runoteosta myyvät komeasti.
Samaa voi odottaa tuoreimmalta Mechanemalta. Runoja yhdistää etääntyminen historian ja avaruuden ajattomaan ulottuvuuteen ja nopea lasku reaaliaikaan, jossa pilkotaan sipulia, vihanneksia ja lihaa - ja siitä sitten syömään.
Yrjänä puhuu valosta: "--Ennen olin täysin riippumaton valon määrästä, / nyt pimeys tekee kaikesta ankeaa, tukkoista, / estää ajattelun ja olemisen. / Jokainen lause on mahdoton väittämä, ratkaisuton yhtälö--."
Voiko runoilijaa vaatia olemaan hyödyllinen? Hän kysyy, saako alkaa lukea kirjaa, juoda viiniä, "palvoa sisäisyyden mysteeriä". Yrjänä kirjoittaa piilokritiikkiä, kun kaikki on liian helppoa, salaisuudet kauppatavaraa ja jokainen asiakas.
Ja runoilijat huutavat. Sen sijaan runous voisi olla viini, niin kypsä hedelmä, että käy jo kuorensa alla.
Tekijän kirjallisuudentuntemuksen ja lukeneisuuden lomasta pilkottavat aiheina fyysisen todellisuuden, ympäröivien realiteettien pakko: "Olen laittanut kaakeleita kylpyhuoneeseen / sahannut lattialautoja". Runon äänimaisemassa murahtelevat hevikitaran äänet, kun yössä kulkee metelin ruhtinas.
Osastot ovat keveitä ja pieniä, niissä hypätään keveästi ajatuskokonaisuudesta toiseen. Hän pohtii runoilijan vastuuta, kypsyyttä, iloa, kuinka vaikeat nautinnot alkavat kiehtoa, vaikka elämä vaikuttaakin vieraalta vaatekerralta.
Mitäköhän tuumivat poetry slamia harrastavat ajatuksesta, että parhaat runoilijat ovat hiljaa, ettei heitä huomattaisi?
Yrjänä on terävä tarkkailija ja runollinen leikittelijä. Hän nostaa esiin antiikin kuorolausunnan tyyliin kuvan viihteellisestä ja kevytmielisestä aikakaudesta. Myös tulevasta: Se on maailma, joka viime kädessä nousee ihmisen sisältä. Hän nostaa esille toivonajatuksen, ja jälleen antiteesinä elämän realiteetit. Taito nousta ja levitoida. Taito kirjata arkea auki.
