Esa Saariselle 1980-luku oli paitsi vaihtoehtoisuuden myös ahkeroinnin aikaa. Punkin, gonzon ja luovuuden hengessä Saarinen tehtaili kaikkea mahdollista, eikä pelkästään filosofiaan liittyviä teoksia.
Punkakatemian jatkeeksi syntyi Terässinfonia (Weilin & Göös 1981), joka oli Saarisen ja M.A.Nummisen kirjeenvaihtoon perustuva undergroundinen raportti Amerikasta ja eri puolilta Eurooppaa.
Tunnetotuuden hengessä syntyi myös äänilevy Filosofia (Vaaralliset levyt 1984), jolta löytyvä Poikarakkaus-biisi nostatti sekä kohua että vilpitöntä ihastusta rohkeudellaan.
Filosofia-levyllä oli mukana maan parhaita muusikoita. Levyn teossa oli Saarisen mukaan kyse halusta raivata esiin uudenlaisia vaihtoehtoja ja ilmaisumuotoja. Ei niinkään punkin ajatuksesta, että kuka tahansa, jolla on sanomisen ja soittamisen halua, voi tehdä musiikkia.
"Olen aina ihaillut persoonavoimaa. Esimerkiksi Remua tai M.A. Nummista, joilla taito ei ole määräävä tunnusmerkki, vaan kyky omasta maailmansuhteestaan käsin tulla johonkin toiminnan kenttään. Tätä lähestymistapaa punk ihan konkreettisestikin edesauttoi. Soittotaidolla ei ollut oleellista merkitystä vaan sillä että lähdetään vain soittamaan", Esa Saarinen kiittelee.