Talvikosta maksettava korvaus nousi juuri 20 euroon.
-- Mutta kalan pitää olla vähintään 70 sentin pituinen, selvittää Martin Svenning utsjokiselle kalastajalle, joka pyytää Tenojoessa talven yli eläneitä lohia satelliittimerkkien kantajiksi.
Pohjoisten lohijokien talvikot ovat erikoisuus. Valtaosa kudulle nousseista kaloista jää kotijokeensa talveksi ja palaa mereen vasta jäiden lähdettyä.
Tutkijat pähkäilevät nyt, selittääkö juuri talvikkokäyttäytyminen osaltaan sen, että Pohjois-Norjan, -Suomen ja Kuolan jokien lohet voivat monia eteläisiä kantoja paremmin.
-- Mereen palaavan talvikon matkakohdetta ei tiedetä. Voi vain arvailla, suuntaako se toisella merivaelluksellaan eri kohteeseen kuin silloin, kun se parivuotiaana smolttina ensimmäisen kerran lähti joesta mereen kasvamaan, pohtii tutkimushanketta vetävä tohtori Svenning Norjan luonnonvarainstituutista.
90 000 euron merkit
Tenovarren ja jokisuiston sopimuskalastajien on määrä pyydystää niin paljon isoja lohia, että niistä noin 30 kovakuntoisinta voidaan valjastaa satelliittimerkillä. Svenning tunnustaa, että määrä on pieni. Mutta se on kompromissi, johon oli mukauduttava laitteen kalleuden takia.
Yksi selkäevään kiinnitettävä merkki maksaa noin 3 000 euroa. Reilun kymmenen sentin pituista laitetta ei aiemmin ole testattu luonnonlohiin. Talvikot ovat parhaillaan painumassa kohti merta. Lähtö on ripeä sen jälkeen kun veden lämpötila on noussut riittävästi.
Noin viikon kuluttua merimatkalle päästettävien satelliittilohien merkit ajastetaan niin, että ensimmäisen ryhmän laitteet pompahtavat irti syyskuussa. Pintaan pulpahtava merkki ottaa yhteyden satelliittiin ja kertoo matkalta kertyneet tiedot paikasta, lämpötiloista ja uintisyvyydestä.
Ryhmät pääsevät merkeistään kahden kuukauden välein niin, että viimeiset laitteet ottavat satelliittiyhteyden ensi maaliskuussa.
Merkki irtoaa myös, jos lohi on pysynyt paikallaan neljä vuorokautta. Silloin kala on yleensä kuollut. Huolena ovat myös saalistajat, erityisesti hylkeet, jotka lohen napatessaan voivat einestää arvomerkin.
Satakunta muuta lohta saa lisäksi huokeamman merkin, joka sekin kerää muistiinsa vaellustietoa. Tallentuneen tiedon saaminen perustuu saalislohista löydettävien merkkeihin palautuksiin.
Loppu hoidetaan perinteisillä nauhamerkeillä, joita kiinnitetään mahdollisimman moneen yksilöön.
Talvikoilla kasvava merkitys
-- Talvikoilla on keskeinen merkitys Tenon lohikannalle, muistuttaa tutkimuksen suomalaisen osapuolen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen lohitutkija, tohtori Eero Niemelä.
Hänen mukaansa Tenoon kudulle nousevista lohista jopa viidennes on tulossa toistamiseen lisääntymään. Näiden entisten talvikoiden osuus on selvästi kasvanut viime vuosina ilmeisesti meriveden hienoisen lämpenemisen takia.
-- Talvikot tuovat nopeutta ja monimuotoisuutta lohikannan elinkiertoon, koska niiltä menee kudusta kutuun vain kaksi vuotta. Nyt mereen palaavat talvikot ovat uudelleen kutemassa ensi vuonna, Niemelä laskee.
Vastakuoriutuneelta lohelta vie sen sijaan vuosia kauemmin ennen kuin se ensi kertaa palaa lisääntymään.
Satelliittitutkimus on osa laajaa Pohjoinen lohi-tutkimuskokonaisuutta.