Tenojoen Suomen puolen kalasaalis oli tänä vuonna 21 700 kiloa. Se on seitsemän prosenttia enemmän kuin vuonna 2015. Tämän kesän saalis jäi kuitenkin selvästi alle pitkän aikavälin keskisaaliin, joka on 24 200 kiloa.
Kaikkiaan Tenon kalastusmatkailijat saivat saaliiksi noin 5 700 lohta. Niiden keskipaino oli 3,8 kiloa. Suurin ilmoitettu saalislohi painoi 21,6 kiloa.
Suurin osa, eli noin 62 prosenttia, Teno–Inarijoen lohisaaliista oli alle kolme kiloa painavia pikkulohia eli tittejä. Keskikokoisia, 3–7-kiloisia kaloja oli 21 prosenttia saaliista. Loput kaloista painoi yli seitsemän kiloa. Isojen kalojen määrä oli suurimmillaan sitten vuoden 2010.
Teno-Inarijoen Suomen puoleisille alueilla kalastusluvan osti 7 300 henkilöä. He kalastivat yhteensä noin 31 300 kalastusvuorokautta.
Tenojoen kalastusmatkailijoiden lohisaalisarvio perustuu Luken ylläpitämään saalisseurantajärjestelmään ja tietoihin myytyjen kalastusvuorokausien määristä. Suomen puolen saalis on viime vuosina ollut reilu neljännes Tenon kokonaissaalista, joten Tenon kokonaissaalis oli tänä vuonna noin 80–90 tonnia.