Aktiivimallin itsetarkoituksena on pelkästään työllisyysasteen nosto 72 prosenttiin, mieluummin ylikin, keinoja kaihtamatta. Tulee mieleen omakohtainen kokemus vastaavanlaisesta työttömyyskortistojen putsauksesta 60-luvulla.
Ilmoittautuminen kortistoon johti välittömään komennukseen Haapajärvi–Pyhäsalmi tietyömaalle joskus marraskuulla. Parakkikylässä pitkä jono pihalla ilmoittautumassa palvelukseen ja minullekin vesuri käteen kuittausta vastaan. Määräys soraharjulle iltavuoroon puuston raivaukseen, linja-auto täyteen miehiä, joka purettiin perille pimeään korpeen, josta hankeen tallautunut polku johti useammalle nuotiolle.
Päivävuoron huoltoautolle kiitos sen toimittamasta halkokuormasta, joka oli tarpeen kireän pakkasen huomioiden, pimeyshän esti täysin iltavuoron työnteon. Kaksivuorotyö perustui miesjoukon suureen määrään, joka oli pakko puolittaa.
Työstähän se kävi kahdeksan tunnin istuminen nuotiollakin, joten totesimmekin työmiehen täysin ansainneen sen työttömyyspäivärahan vaatimattoman ”korvikkeen”, joka muuttui palkaksi ja poisti meidät jopa työttömien kirjoista.
Eli kyllä tempputyöllistämisen niksit osattiin ennenkin ja palkkahan otettiin sen ”entisen työttömän” omasta kukkarosta, sieltä työttömyyskorvauksen puoleisesta taskusta.
Helppoa kuin heinän teko, enkö lainkaan ihmettele, jos työllisyyden hoitoon löytyy helposti kymmeniä miljoonia lisää rahaa, koska työttömyyden ja työllistämisen hoitoon käytetään samaa rahaa, eli siirtämällä sama raha taskusta toiseen. Seuraukset näkyvät tilastoissa työllisyyden kasvuna.
Näenkin aktiivimallin suoranaisena plagiointina 50 vuoden takaa, eli pakkotyöllä ”uhri” suoraan yritysmaailman kitaan ja yhteiskunnan maksettua kulut tuotto puhtaana bisnes- ja osinkomiljonäärien pohjattomaan taskuun. Ja siitä huolimatta märistään duunarin työn kalleudesta, edes ilmaistyönä teetetty tulos ei näytä riittävän.
Näin toteutettu talouskasvu on muuttunut kirosanaksi vähempiosaisten suussa, täysin ymmärrettävistä syistä.
Olemme palanneet kaleeriorjuuden aikaan, jossa soutupenkkeihin kahlehdittu alaluokka tuntee orjapiiskurin ruoskan selkänahassaan. Ihan nälkäkuoleman asteelle ei sentään, ilman soutajia kun sen laivaston matka pysähtyisi, jotka nyt kokat kohisten etenevät ryöstösaaliineen kohti Neitsytsaarten sokkeloisia ja verovapaita vesiä, josta löytyy turvapaikka talouskasvutuotollekin.
En ihmettele sitä toimittajan eräälle presidenttiehdokkaalle esittämää kysymystä tv-tentissä: ”Voisiko 100 vuoden takaiset tapahtumat ääri-ilmiöineen olla mahdollista toistua vielä nykypäivänäkin luokkasodan repimässä Suomessa?”
Välttelevän vastauskaan ei yllättänyt, sillä: ”Kaikkihan on mahdollista, jos ääripäät ajautuvat liian etäälle toisistaan.”
Hyvä, että päättäjienkin tasolla tiedostetaan kaikella olevan se viimeinen rajansa. Myös kansan kurjistamisella.
Keijo Itäpalo
eläkeläinen, Oulainen
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.