Matkapuhelinoperaattori Telia Mobile keskeyttää viime perjantaina aloitetun 500 euron puheaikakampanjansa ensi perjantaina 13. joulukuuta. Kampanjan keskeytyksellä ei ole vaikutusta niihin asiakkaisiin, jotka ovat jo tehneet liittymäsopimuksen Telian kanssa tai tekevät sen perjantaihin 13. joulukuuta mennessä.
Alunperin 50:lle kuukaudelle jaksotettua, 3000 vanhan markan arvoista ilmaista puheaikaa tarjottiin joltain toiselta operaattorilta vuoden loppuun mennessä Teliaan vaihtavalle liittymäasiakkaalle.
Telian mukaan lopettamalla kampanjan yhtiön ostaja voi aikanaan itse päättää, millaisin tarjouksin se houkuttelee uusia asiakkaita.
"Keskeyttäminen liittyy Telian Suomen toimintojen myyntiprosessiin, joka alkaa olla loppuvaiheessa. Me emme halua sitoa mahdollisia ostajaehdokkaita näihin meidän tarjouksiin, vaan he saavat tehdä omat tarjouksensa markkinoille ajallaan", sanoo Telia Mobilen viestintäpäällikkö Vilhelmiina Wahlbeck.
Wahlbeckin mukaan viranomaisilta on saatu kyselyjä ja niihin vastataan lähipäivinä. Hänen mukaansa kilpailijoiden kritiikki ei kuitenkaan ollut syy kampanjan keskeytykseen.
Radiolinja jätti maanantaina kilpailuviranomaisille selvityspyynnön Telian kampanjasta. Radiolinjan mukaan Soneran kanssa fuusioitunut Telia käyttää väärin määräävää markkina-asemaansa.
Fuusion takia Telialla on noin puoli vuotta aikaa myydä Suomen yksikkönsä ja Telian matkapuhelinasiakkaista kilvoittelevat ainakin Dna, englantilainen Virgin Mobile ja myös Radiolinja.
"Päätös myynnistä tehdään lähiaikoina ja siitä sitten tiedotetaan erikseen. Olipa ostaja kuka tahansa, niin liittymätarjous on voimassa ja Telian liittymään vaihtaneet saavat pitää hyvänsä 500 euron puheaikaedun", sanoo Wahlbeck.
Telia tarjoaa 500 eurolla ilmaista puheaikaa, mutta etu purkautuu kuukausittain ja sen täysimääräiseen käyttöön tarvitaan neljä vuotta.
Telian tarjous on purrut
Wahlbeck ei kerro tarkkoja lukuja siitä, kuinka moni on jo tarttunut 500 euron täkyyn. Wahlbeckin mukaan kampanjassa on myyty tuhansia uusia liittymiä.
"Monet ovat ehtineet jo tarttua meidän tarjoukseen, mutta tarkkoja liittymälukuja meillä ei vielä ole. Viikon napakka lyhyt kampanja näyttää olevan sellainen, että se puree ja houkuttelee asiakkaita", sanoo Wahlbeck ja lupaa, että Teliassa tehdään kovasti töitä, etteivät liittymän vaihtajat joutuisi odottamaan ruuhkan takia Telian liittymän avaamista.
Tarjous on kuitenkin niin avokätinen, että moni on ehtinyt ja moni vielä ehtii perjantaihin mennessä vaihtaa Soneran, Radiolinjan tai Dna:n liittymän Teliaan.
"Liittymiä menee tuhansia päivässä. Nyt kun tämä kampanja loppuu jo perjantaina, niin vauhti vain kiihtyy. Me teemme joulumyynnin jo tällä viikolla", iloitsee Telia Mobilen matkaviestinpalveluiden myynnistä vastaavan Telia Productin toimitusjohtaja Staffan Blom.
Jos puhtaalla matematiikalla laskisi, niin viime jouluna omalla kampanjallaan hyvin pärjännyt Dna olisi tämän vuoden häviäjä, sillä Dna:n puheaikatarjous 80 euroa jää Soneran ja Radiolinja 100 euron ja reilusti Telian 500 euron puheaikatarjouksien varjoon.
Radiolinja valitti
Telian ja Soneran fuusion vuoksi rypäs joutuu luopumaan Telian suomalaisesta matkapuhelinyhtiöstä. Soneralla on noin 60 prosentin markkinaosuus.
Radiolinjan mielestä Telia käyttää kampanjassa hyväkseen Telian ja Soneran yhteistä määräävää markkina-asemaa.
Sonerassa tällaiset väitteet on kiistetty. Soneran kuluttajaliiketoiminnoista vastaava johtaja Janne Vainio pitää Telian tarjousta törppönä.
"Se ei ainakaan lisää yhtiön arvoa", hän sanoi.
Kuluttajaviranomaisille tuli valituksia siitä, että tarjous sitoo asiakkaan neljäksi vuodeksi yhtiöön. Wahlbeck huomautti, että näin ei ole, vaan liittymä voidaan lopettaa milloin vain.
"Jäljellä oleva puheaikatarjous tietenkin menetetään samalla", hän sanoi.
Samaan aikaan, kun Telia ilmoitti keskeyttävänsä joulukampanjansa, Saunalahti kertoi tuovansa markkinoille ilmaisia tekstiviestejä. Saunalahden mukaan se tuo aitoa kilpailua markkinoille. Se sanoi tuovansa palvelun markkinoille ensimmäisenä Euroopassa.
Saunalahti yrittää houkutella asiakkaita myös toisella liittymätyypillä, jossa puhelut yhteen ennalta valittuun liittymään maksavat 7 senttiä minuutilta.
Kilpailu kännymarkkinoista on yleensäkin kiihkeää juuri ennen joulua, kun uusia puhelimia pistetään pukinkonttiin. Suomessa puhelimen ja liittymän kytkymyynti on kielletty, mutta uutta puhelinta hankkiva asiakas saadaan ainakin neuvottelemaan liittymän vaihtamisesta.
Soneran asiakkaiden kritiikki vähäistä
Soneran teletunnistustietojen väärinkäyttöepäilysten on arveltu lisäävän sen asiakkaiden halukkuutta vaihtaa operaattoria. Soneran mukaan siitä syystä lähteneiden asiakkaiden määrä on minimaalinen, mutta muuten kilpailu asiakkaista on kovaa.
Vainio korosti, että Sonera julkistaa liittymää vaihtaneiden määrän osavuosikatsauksissaan eikä anna väliaikatietoja. Aiemmin liittymää vaihtaneiden määrä on ollut hieman päälle 10 prosenttia vuodessa. Euroopassa operaattorien liittymän haltijoista päälle 20 prosenttia siirtyy kilpailijoiden asiakkaiksi.
Julkisuudessa liikkuneet tarkat tiedot Soneran liittymien vaihtajista perustuvat Vainion mukaan vain numeronetistä koottuihin tietoihin ja ovat näin olleet puutteellisia. Myös näiden tietojen mukaan Soneran asiakasmenetykset ovat vähäiset.