Televisiomaksuista ei lainkuuliaisessa Suomessa syntynyt skandaalia. Suurin voittaja asiassa on julkisuusperiaate.
Televisiomaksujen tarkastajien ei ole viime päivinä tarvinnut kolkutella oville. Viestintävirastoon on tulvinut uusia maksuja pyytämättäkin, kun ihmiset ovat oivaltaneet, että maksua koskevat tiedot ovat julkisia. Julkisrahoitteisen Yleisradion talousjohto on varmasti hieroskellut käsiään tyytyväisenä, kun budjetoimatonta tuloa sataa sisään.
Tosin suuren yleisön pelko omien maksutietojen päätymisestä naapurien silmiin on liioiteltua. Viestintävirasto on päättänyt, että television käyttäjärekisteristä voidaan luovuttaa tiedot tv-ilmoituksen olemassaolosta ja sen kirjaamisajankohdasta. Mutta ei näitä rekistereitä voi noin vain selailla, vaan virasto vastaa vain tiettyä henkilöä ja osoitetta koskeviin yksilöityihin pyyntöihin.
Jos yksityishenkilöt alkavat udella tällaisia tietoja toisistaan, asia liittyy varmaankin enemmänkin ihmissuhdeongelmiin kuin lainkuuliaisuuteen. Tv-maksun julkisuus voi lisätä kyttäysmentaliteettia ikävällä tavalla, mutta kuluneen viikon loppusaldoa voi pitää siitä huolimatta myönteisenä.
Pääministeri Matti Vanhanen ehti jo huomiota herättäneellä tavalla pyytää hallituksensa ministereitä olemaan vastaamatta median kyselyihin, jotka koskevat tv-maksua ja muita mahdollisia pikkurikkeitä. Vanhanen tuntui pitävän kysymyksiä lähinnä kiusantekona ja joka tapauksessa turhina.
Viestintävirastossa sen sijaan selattiin lakikirjaa, kun tiedotusvälineet alkoivat Ruotsin mallin mukaisesti kysellä ministerien tv-maksuista. Kun julkisuuslakia ja yksityisyyden suojaa punnittiin keskenään, päädyttiin järkevään ja julkisuusperiaatetta kunnioittavaan lopputulokseen. Tieto tv-maksun olemassaolosta voidaan kertoa.
Tämä omalta osaltaan vahvistaa viranomaistoiminnan avoimuutta. Viime aikoina on puhuttu myös maataloustukipäätösten julkisuudesta, ja siinä avoimuuden kannalle päädyttiin paljon suuremman mutkan kautta. Aikaa kului pari vuotta ja asia kävi KHO:ssa ja EU-tason keskusteluissa asti.
Näiden näkyvien esimerkkien myötä viranomaistoiminnan julkisuus on mennyt taas pari askelta eteenpäin.
Suomessa selvisi nopeasti, että kaikki ministerit ovat televisiomaksunsa maksaneet. Lainkuuliaisuus on jälleen kannattanut. Vaikka maksuista laistaminen ei ehkä olisi täällä ministerin eroon asti johtanut, ainakin siitä olisi tullut paljon kielteistä julkisuutta.
Sinänsä Ruotsin tapausten jälkeen on paikallaan myös pohtia sitä, millaista täydellisyyttä poliitikoilta ja muilta julkisessa virassa olevilta oikein odotetaan. Tässä suhteessa tosin tv-maksuja paljon tärkeämpi näytös näyttää olevan menossa kokoomuksessa.
Rekisteritietojen julkisuuskeskustelun jalkoihin on myös jäänyt sen pohdinta, mikä koko televisiomaksujen tarkoitus oikein on. Katsojien motivaatio maksujen hoitoon ajallaan nimittäin vähenee sitä mukaa, kun niistä saatava vastike heikkenee.
MTV3 on juuri päättänyt siirtää jatkossa formulalähetyksensä uudelle maksulliselle digikanavalle. Yhtiössä ilmeisesti lasketaan sen varaan, että katsojien mielenkiinto formulakisoja kohtaan on suurempi kuin maksullisuudesta johtuva kiukku.
Nyt ei formuloita myyty maksukanavalle, vaan MTV3 siirsi ne itse. Kyseessä on kaupallinen kanava eikä julkisen palvelun Yleisradio, jonka toiminta rahoitetaan tv-maksulla, mutta katsojat tuskin näitä asioita mielessään erottelevat. Tv-maksun hyväksyttävyyttä nakertavat myös tällaiset rahastustemput.