Oulussa sattunut katoamistapaus on räikeä esimerkki teletunnistetietojen käyttöä koskevan lainsäädännön ongelmista. Lain muuttamiselle on pikainen tarve.
Tammikuussa Oulussa kadonnut Johan Söderström löytyi sunnuntaina hukkuneena Kiikelin rannasta. Kävi niin kuin usein käy: talvella veteen joutunut löytyy keväällä.
Mutta väliin mahtuu monta pitkää kuukautta, jotka ovat tuottaneet omaisille ja ystäville epätietoisuutta ja tuskaa. Tässä tapauksessa on Söderströmin turkulainen äiti tehnyt kaikkensa pojan löytämiseksi. Hänen kokemuksensa on ollut, että Oulun poliisin etsintätoimet eivät ole olleet kyllin tehokkaita.
Sitä on ulkopuolisen vaikea arvioida. Ei poliisi ole ollut toimeton, mutta siltä puuttui johtolanka, mistä etsiä. Juuri tämä tosiasia tekee Söderströmin tapauksesta yleisesti kiinnostavan -- ja jopa sellaisen, jonka perusteella on täydet syyt edellyttää muutoksia lainsäädäntöön.
Viimeinen varma havainto kadonneesta saatiin aamuneljältä valvontakamerassa keskustassa, Torikadun ja Pakkahuoneenkadun kulmassa. Mutta mitä tapahtui sen jälkeen? Kotiinsa hän ei koskaan tullut. Joutuiko hän jossain veteen vai tapahtuiko jotain muuta? Kadonneen lähipiirissä oltiin muutaman päivän jälkeen varmoja, että kyse on jostain vakavasta.
Poliisilla ei ollut näyttöä rikoksesta, eikä se nähnyt mahdolliseksi yrittää selvittää katoamista teletunnistetietojen perusteella.
Tämä on oleellista, koska nykyisen lain mukaan teletunnistetietoja voi pyytää vain, jos kyse on rikostutkinnasta tai hätätapauksesta kuten eksymisestä tai onnettomuudesta. Hätäpaikannuksesta ei etsintöjen alkaessa enää voinut olla kyse, ja Oulun poliisi luki lakia niin kuin se on kirjoitettu: rikostutkintaa ei ollut, joten teletunnistetietoja ei voinut pyytää.
On ilmeistä, että Söderströmiä ei enää olisi voitu pelastaa. Mies oli joutunut veteen syistä, joille ei ole silminnäkijöitä. Mutta teletunnistetiedot olisivat mitä ilmeisimmin kertoneet, missä hänen kännykkänsä pimeni. Ei metrin tarkkuudella mutta kuitenkin riittävästi, jotta etsinnät olisi voitu järkevästi rajata oikeaan paikkaan. Nyt Söderström löytyi vain muutaman sadan metrin päässä siitä, missä hän viimeksi näkyi valvontakamerassa.
Teletunnistetieto olisi ehkä voinut rajata etsinnät Oulun keskustan ranta-alueelle ja sulkea pois joukon muita mahdollisuuksia. Vaikka mitään ei olisi löytynyt ennen kevättä, olisi ainakin voitu tehdä jonkinlaisia oletuksia kadonneen kohtalosta.
Sisäministeri Anne Holmlund on jo luvannut, että teleliittymien tunnistamis- ja paikkatietoja koskeva säännöstö tulee uudelleen arvioitavaksi, myös katoamistapausten osalta. Arvioinnin on syytä johtaa lainsäädännön muutokseen, sillä nyt sinne on jäänyt selvä aukko. Suomessa katoaa joka vuosi useita ihmisiä oudosti jäljettömiin, eikä laki salli tämän yksinkertaisen ja nopean etsintäkeinon käyttöä.
Yksityisyyden suojaan liittyvät ongelmat ovat varmasti ratkaistavissa. Lainsäätäjän on vain määriteltävä nykyistä joustavammin, milloin teletunnistetietoja voidaan käyttää kadonneiden etsintään. Poliisille pitää antaa enemmän mahdollisuuksia terveeseen harkintaan. Nykyinen laki on hyytävän kylmä kadonneen ja omaisten kannalta.
Lainsäädännössä on myös kummallinen ristiriita: kamera sai tallentaa kadonneen liikkeet kaupungilla, mutta katoamista ei saanut yrittää selvittää kadonneen kännykän avulla. Tällaista kaksinaamaisuutta ei voi hyväksyä.