Teleksi-bändin uusi albumi Viimeinen sammuttaa valot on Pepe Johanssonin ja Markus Koskisen tuorein tuotos. Miehet ovat kirjoittaneet yhdessä saman pöydän äärellä levyn 12 biisiä.
Tuotanto nojautuu Anssi Kela -tyyliseen melodiseen, vahvasti kerronnalliseen ja maanläheiseen pop-genreen,
- Hyvä melodia ja tulkinta eivät yksin riitä. Onnistuneeseen kokonaisuuteen tarvitaan myös hyvä tarina, jonka kautta kuulijalle syntyy erilainen suhde kappaleeseen. Tässä mielessä on hienoa, että Repe Helismaan, Junnu Vainion ja kumppaneiden luoma perinne on jatkunut, laulaja Pepe Johansson sanoo.
Kolmekymppisten Pepe Johanssonin ja Markus Koskisen yhteistyön saavutukset muistetaan takavuosien bändeistä Pepe & Hyväolo ja Kansalaiset. Vuonna 2002 Teleks julkaisi debyyttialbuminsa Siivet.
Teleksin musiikkia on tituleerattu myös elektro-suomi-popiksi. Tekijät itse mieltävät vaikuttajikseen muun muassa Kraftwerkin.