Haanpään teksti lämpenee enemmän ja enemmän mitä lähempänä multaa ja turvetta sitä tuotetaan.
Tämä tuli ilmi Pentti Haanpää -teatterifestivaalilla Keskipisteen kesäteatterissa Piippolan Leskelässä ja Hyvösen nevalla.
Sitä muhevammalta teksti maistuu, mitä kauempana teatterin tavanomaisista kehyksistä ollaan. Vähän ennen auringonlaskua käy taiteellinen meno ja meininki Tervakorven suolla sellaiseksi, että Haanpää aivan höyryää ja nuoret näyttelijät huohottavat.
Juha Hurmeen ohjaama Taivalvaaran näyttelijä nousee tai kaatuu pääosan esittäjän mukana.
Hurme testasi dramatisointiaan jo viime talvena Teatteri Telakalla nuorten näyttelijäopiskelijoiden kanssa. Testaus kannatti, sillä sisältö on kesäteatteriversioksi muuttuessaan kiteytynyt ja yhteisön osuus esityksessä kirkastunut.
Tampereella Lehikoisen kuvatusmainen rooli oli jaettu niin monelle näyttelijälle kuin tällä on eri persoonia. Huomattavasti pitävämpi ratkaisu on Piippolassa käytetty: yksi näyttävä mies kokonaisessa roolissa.
Nyt ääriään koettelee alan ammattilainen, Kemin kaupunginteatterin näyttelijä Pekka Johansson. Johanssonin haastava tehtävä on pitää mielenkiinto yllä huijaritarinassa, joka toistaa itseään kaksi tuntia.
Sokeritoppipää keikkuu Johansson harteilla aika mainiosti. Hurmeen ohjaus juoksuttaa ja tanssittaa miestä melkoista pirunpolkkaa.
Muutenkin ohjaajan ideana on häiritä Keskipisteen kesäteatterin luontoidylliä runsaalla näyttämöllisellä liikkeellä. Väki juoksee ympäröiviä ruohovalleja ylös ja alas. Näyttämöllä nähdään kansantansseista ja kulkueista tuttuja muodostelmia.
Näyttelijät ovat 80-prosenttisesti paikallisia harrastajia - siis Haanpään kirjallisten henkilömallien jälkikasvua. Kylläpä Piippolassa onkin persoonallisia kasvoja! Koko joukko pienimmästä resukemelistä suurimpaan hölyäjään on täysillä ja rohkeasti tekemisensä takana.
Romaanista näytelmäksi käännetty Taivalvaara osoittaa, että haanpääläinen taiteen viemäriverkosto toimii paremmin luonnon keskellä kuin umpinaisissa sisätiloissa.
Tervakorven suolla odottaa näennäisen neitseellinen Hyvösen neva, jolle on rekvisiitaksi ripustettu kapeita valkoisia puuristejä.
Kesäillan kuulaus häikäisee hiljaisuuteen laskeutuvan teatteriyleisön. Hetken siristeltyään huomaa mättäillä ja sammaleilla kimaltelevat kirkasviinaiset pulloryppäät.
Sitten alkaa sota ja kamppailu. Jouni Rissanen on koonnut ja dramatisoinut Haanpäätä kalvaneita juttuja sodasta, rauhasta ja sotalaitoksesta. Rissanen koplasi korpisoturi Matti Leväisen tarinan yhteen ainakin Aatu Maan ja Juhani Savolaisen tarinoiden kanssa.
Ideana sotajuttujen esiin nosto tuntuu hyvältä, mutta käytännössä niiden sotkeminen sekoitti myös ajatuksen langat. Välillä ei meinannut saada mistään kiinni. Haanpää teksti on täyttä tavaraa. Auringon vähitellen painuessa sanoja solui korviin niin paljon, että osa alkoi jo liplattaa ohi.
Suo on kuitenkin Haanpäälle sopiva paikka. Sen fiinimpää teatteria ei tälle tekstille tarvita. Jos suomalainen luonto ja ihmisluonto antoi Haanpäälle vipuvoiman, niin antaa se vipuvoiman myös hänen teksteistään tehdylle teatterille.
Omalla haudallaan pursuaa nuorta energiaa. Edes Turkan Seitsemässä veljeksessä ei myllerretä sammalikossa niin antaumuksella kuin tässä tulkinnassa. Kälviän opiston näyttelijälinjan nuoret opiskelijat heittäytyvät märkinä ja vereslihalla luomaan ainutlaatuista teatterielämystä.
Taivalvaaran näyttelijän esitykset Keskipisteen kesäteatterissa Piippolan Leskelässä ti 5.7.- pe 8.7. klo 19, la 9.7. klo 15 ja 19.
Omalla haudallaan Tervakorven suolla su 3.7. klo 13, ma 4.7. klo 19, ke 6.7. klo 21.30, pe 8.7. klo 21.30 ja su 10.7. klo 17.