Kolme näyttelyä Oulun taidemuseon toisessa kerroksessa tuovat erinomaisesti esiin nykytekstiilitaiteen kirjon. Materiaalien, tekniikoiden ja muotojen moninaisuuteen yhdistyy leikki ja vakavuus, juhla ja arki. Koomisenkin hahmon alla voi piillä syvä huoli.
Sirkka Könösen, Vuoden tekstiilitaiteilija 1993:n, vaaleanpunaista kermakakkua röyhelöineen, ruusuineen ja päällyksen kuvineen kannattaa katsoa tarkemmin. Senhän nimi on Kursk, Jäämereen miehistöineen vaipunut venäläinen sukellusalus. Tai Suvi Suikin teosta Kiire, jossa leluauto ja ommeltu punainen vuorisilkki on kannanotto holtittomaan liikenteeseen.
Kuka sitten on tekstiilitaiteilija, jos nykytekstiilitaiteessa käytetään kaikkia mahdollisia muidenkin taiteenalojen menetelmiä ja muiden alojen taiteilijat käyttävät tekstiilitaiteenkin työskentelytapoja? Tähän näyttelyn tiedotustilaisuudessa virinneeseen kysymykseen Anna-Maija Aarras, Vuoden tekstiilitaiteilija 1995, vastasi tiivistetysti, että kuitu ja identiteetti. Kuitu materiaalina sitoo teokset tekstiilitaiteeksi. Ja jos taiteilijan identiteetti on kasvanut tekstiilitaiteeseen, hän on tekstiilitaiteilija, käyttipä mitä menetelmiä ja materiaaleja tahansa. Moninaisuuden kirjo ja rajojen ylitykset ovat rikkautta ja iloa.
Tekstiilitaiteilijan identiteetillä onkin usein paljon syvemmät juuret kuin muiden alojen taiteilijoilla. Ovathan kuidut niin oleellinen osa jo lapsuuden kokemuksia. Puuvillan pehmeys, villan lämpö, silkin viileys ja turkiksen turva yhdistyvät läheisten huolenpitoon. Sitäpaitsi monen tekstiilitaiteilijan taustalla on koti, jossa on kunnioitettu käsillä tekemistä, kudottu, virkattu, neulottu ja veistetty itsekin.
Tekstiilitaiteilijat TEXO ry valitsee vuosittain Vuoden tekstiilitaiteilijan, järjestää koti- ja ulkomailla kiertäviä näyttelyjä, tiedottaa, kouluttaa ja monin muunkin tavoin pitää suomalaisen tekstiilitaiteen lippua korkealla. Helmikuussa 2003 tiedämme tämän vuoden taiteilijan.
Joka kolmas vuosi TEXO ry valitsee kiertonäyttelyynsä uusinta ja ajankohtaisinta tekstiilitaidetta. Kuudes tällainen eli N-Y-T -näyttely tulee Oulun taidemuseoon Lappeenrannasta ja lähtee täältä Lodziin, Puolaan. Näyttelyn kaikki 17 taiteilijaa ovat naisia. TEXO ei diskriminoi miehiä. Tällä kertaa yli 200 anonyymin teoksen joukosta jury saattoi vain todeta, ettei joukkoon tullut miestekstiilitaiteilijoita.
Tarja Pitkänen, yksi seitsemästätoista, on jo tunnustusta saanut taiteilija. Anna Hakkarainen ja Suvi Suikki puolestaan ryhmän nuorimpia. Pitkäsen teokset ovat kuin ommeltuja, henkäyksen hentoja koruja. Näyttelyn tummassa teoksessa Varjon kukat varjot sananmukaisesti luovat teokselle oman perspektiivinsä. Hakkaraisen kirjaillut uusioteokset ovat kunnianosoitus menneiden sukupolvien hienolle nypläys- ja ompelutaidolle.
Vuoden tekstiilitaiteilijoille 1992-2002 jo yksin näyttelytilakin sallii veistoksellisuutta, voimaa ja näyttävyyttä. Vuoden 2001 tekstiilitaiteilija Ritva PuotilanRiver kiemurtelee lattialla hopeanhohtoisena, pohjoisena tummuutena. Luonto on myös Vuoden 1992 tekstiilitaiteilija Ulla-Maija Vikmanin pelkistyneiden ja hienostuneiden teosten innoittaja. Vuoden 1999 tekstiilitaiteilija Inka Kivalon kuvakudokset ovat kuin maalauksia. Anna-Maija Aarras osoittaa hauskoilla Munakoisoillaan, miten eri materiaalit näyttävät eri värisiltä, vaikka todellisuudessa niillä on aivan sama väri.
Vuoden 1994 tekstiilitaiteilija Maisa Tikkasen parikymmentä työvuotta huopamateriaalin kanssa ovat nyt vaihtuneet huovan, arjen ja jokakodin seuralaiseen, pölyyn. Kuin arkeologi Tikkanen kokoaa pölyä, pesee, vanuttaa ja kerrostaa sen tekstiilitaiteeksi akryylin taakse. Valokuvat kertovat, mistä nuo kerrostumat ovat peräisin.
Ehkä vain arjen keskellä taidettaan tekevä perheenäiti voi keksiä pölytaiteen. Mutta idean juuret ovat kirjallisuudessa. Pölykoira on ajan, kärsimyksen ja kaiken katoavaisuuden tiivistymä Franz Kafkan novellissa Odrarek.
Oululaisen tekstiilitaiteilija Maija Paavolan tekstiiliteokset ovat paljolti pieniä herkkiä luonnonkuvia, solmittujen pellava- ja villalankojen muodostamia pienoisveistoksia suon kerrostumista, rahkasammalkentästä tai herkkien kortteiden ryhmästä. Uusissa teoksissaan Paavola lähtee myös aivan uusille urille. Käytöstä poistetuista cd-levyistä ja nylonkuidusta hän koostaa massiivisia seinäreliefejä.