"Huuli pyöreänä tässä ollaan", kuvaa aluejohtaja Pentti Kinnunen Finnveran Oulun konttorista huoltaan Pohjois-Pohjanmaan teknologiayritysten tulevaisuudesta.
Pienten ja keskisuurten yritysten yhtenä rahoittajan edustajana Kinnunen kertoo olevansa äärimmäisen huolissaan siksi, etteivät maakunnassa toimivat teknologiayritykset viime vuonna juurikaan hakeneet rahoitusta toimintaansa kehittäville tuotannollisille investoinneille.
Kinnunen kertoo hänen huoltaan lisänneen sen, että maakunnassa toimivat teknologiayritykset hakivat viime vuonna myös selvästi aikaisempaa vähemmän tuotekehitysrahoitusta Teknologiaa kehittämiskeskukselta Tekesiltä.
"Kun kummankin kokeman ynnää yhteen, eteen nousee tietysti ajatus, että jotakin täytyy tehdä ja samalla kysymys, mitähän tässä pitäisi tehdä?" aluejohtaja Pentti Kinnunen purkautuu.
Sinänsä Finnveran maakunnan yritysten toimintaa kuvaavat tunnusluvut ovat kunnossa. Oulun aluekonttori rahoitti vuoden aikana kaikkiaan 232 toimintansa aloittanutta yritystä. Lisäksi rahoitettiin sataa korkealle arvostettuja kasvuhaluja ja -mahdollisuuksia omaavaa yritystä. Lomautuksia ja irtisanomisia kuvanneiden uutisten varjoon ovat taas jääneet ne 1 002 uutta työpaikkaa, joiden syntymiseen Oulun aluekonttori on rahoituksellaan viime vuonna myötävaikuttanut.
Mehuasema-vertaus
osoitettava vääräksi
Maakunnassa on tietysti investoitu, mutta tuotantoaan ovat kehittäneet pääsääntöisesti perinteisillä toimialoilla toimivat yritykset. Myös teknologiayritykset ovat kysyneet Finnveralta rahoitusta, mutta käytännössä vain rahoittaakseen kauppaansa kotimaassa sekä vientiään.
Yritykset ovat keskittyneet nyt tekemään kauppaa ja kohentamaan kannattavuuttaan. Mutta ellei myös kehittämispäätöksiä ryhdytä nopeasti tekemään, tulevat kaupat jäävät kokonaan tekemättä, Pentti Kinnunen huolehtii.
Teknologiayritysten neuvottomuuden ovat nähneet muutkin ja Oulun on siksi väitetty suorastaan väsähtäneen mehuasemalle. Ja vaikka arvio ei aivan kohdilleen sattuisikaan, Finnveran Oulun aluejohtajan mielestä on seudun teknologiayritykset on saatava taas rakentamaan ja kehittämään uutta, ettei niin kävisikään.
Aluejohtaja Pentti Kinnunen painottaa olevansa huolissaan eriteltyään Finnveran Pohjois-Pohjanmaan tunnuslukuja, joissa sinänsä ei pitäisi olla huomauttamista: ne ovat kasvaneet vahvasti.
Kokonaisluvuilla maakunta ei näin poikkea koko maasta, jossa Finnveran rahoitukselle ja vaikuttavuudelle asetetut tavoitteet on saavutettu tai ylitetty.
Koko maassa Finnvera lainoitti tai takasi kaikkiaan 3 600 toimintaansa aloittelevaa yritystä. Kasvuyrityksiä rahoitettiin kaikkiaan 1 355.
Finnvera laskee myötävaikuttaneen viime vuoden rahoituksellaan kaikkiaan 11 134 uuden työpaikan syntymiseen. Lisäksi se laskee rahoituksellaan turvanneensa yli 6 000 olemassa olevan työpaikan säilymistä.