Ere Kokkonen: Muisti palailee pätkittäin. Otava 2007.
Ei liene suomalaisen viihteen kuluttajaa, jolle Ere Kokkosen nimi ei olisi tuttu. Hänet muistetaan pitkästä taipaleestaan Spede-tuotantojen ohjaajana ja sittemmin 1990-luvulta lähtien erityisesti Komediateatteri Arenan primus motorina. Vaikka nuo ovat näkyvimpiä otoksia Kokkosen työuralta, siihen mahtuu paljon muuta.
Jo siksi hänen muistelmateoksensa Muisti palailee pätkittäin osuu oikeaan saumaan. Toisekseen siksi, että kirjan kautta piirtyy melkoisen havainnollinen yleiskuva kotimaisen televisio-, elokuva- ja estradiviihteen kirjosta 1960-luvun alkupuolelta aina tähän päivään. Kolmanneksi sen takia, että vaikka henkilökohtaisista muistelmista on kyse, Ere Kokkonen antaa auliisti tilaa lukuisten työtoveriensa ja ystäviensä henkilökuville.
Muisti palailee pätkittäin on aidosti tekijänsä näköinen kirja. Sen viritys on näennäisen kepeä: Kokkonen kirjoittaa hauskasti, mutta pysyy asiassa.
Itseään käsitellessään hän on hyvinkin suorasukainen, eikä vältä kaihtamatta arkoja asioita, kuten alkoholin käyttöä ja naissuhteita.
Kollegoitansa kohtaan Kokkonen, vaikkei käytä varsinaista sordiinoa, on lojaali: muutamaa poikkeusta lukuunottamatta hän ei kritisoi ja ilmaisee silloinkin asian korrektisti. Erimielisyyksien juuret ja syyt tuodaan esille, mutta yksisilmäisiä näkemyksiä pyritään välttämään: avoimuus ei tarkoita Kokkoselle revittelyä, vaan suoruutta.
Pitkä yhteistyö - nimenomaan työtoveruus, ei ehkä läheisyys ihmisinä - Pertti Pasasen kanssa hämärtää usein sen, että Kokkosella oli jo ennen tuota takanaan aikamoinen rupeama television palveluksessa, Tesvisiosta hän siirtyi Mainos-TV:hen, sieltä puolestaan YLE:en ja Televisioteatteriin. Niin viihdemiehenä kuin Kokkosta pidetään, hänen televisiotöidensä joukkoon mahtuu myös vakavaa draamaa, niin ohjaajana kuin kirjoittajana.
Ere Kokkonen keskittyy muistelmissaan enemmän ammatilliseen uraansa kuin yksityiselämäänsä. Varsinaiseen lapsipuolen asemaan hän ei jälkimmäistä jätä, mutta melkoisen työnarkomaanin kuva kirjasta piirtyy: rankka tahti kostautui terveysongelmien muodossa. Toisaalta läheisiään, erityisesti suhdettaan Kiti-tyttäreensä hän kuvaa lämmöllä.
Muisti palailee pätkittäin käsittelee laveasti kirjoittajan monimuotoisia työprojekteja, erityisesti Kokkosen uran alkuvaiheista saa paljon uutta tietoa. Ehkä elävin kuva piirtyy parhailta miehuusvuosilta, mutta jotenkin 1980-luvun jälkeisistä elokuva- ja televisiovaiheista kaipaisi lisää tekstiä.
Komediateatteri Arenan merkitys Kokkoselle käy hyvin kirjasta ilmi.
Niin paljon materiaalia kuin Muisti palailee pätkittäin sisältää ja niin paljon kuin se yksittäisiä töitä kattaa, Kokkonen jättää - ehkä tietoisesti - viihde- ja komedianäkemyksensä syvemmän analyysin aika vähälle.
Toisaalta kysymys voi olla yksinkertaisesti siitä, että hän ajattelee tekojensa puhuvan itse puolestaan. Silti tuonkaan puolen laveampi käsittely ei tekisi pahaa siksikään, koska Kokkonen on seurannut itse varsin taajaan saamaansa palautetta ja kritiikkiä.