EU:n talouskomissaariksi siirtyneen entisen pääministerin Jyrki Kataisen (kok.) todennäköisestä uudesta tehtävästä komissiossa on ehditty esittää myönteisiä, mutta myös epäileviä arvioita. Koordinoiva komissaari kokousten seinäruusuna ei kuulosta paljolta. Paitsi, jos komission uudesta koordinoivasta väliportaasta tehdään työkalu, jolla on aidosti valtaa.
Sinänsä Kataiselle kaavaillut talouteen ja kasvuun liittyvät tehtävät ovat juuri sitä, mitä Suomi tarvitsee. Jos superkomissaarista tulee vaikutusvaltainen tehtävä, ei voi muuta kuin toivoa, että Katainen onnistuu Brysselissä paremmin kuin Helsingissä.
Päinvastaisesta hehkutuksesta huolimatta Kataisen pääministeri- ja valtiovarainministerivuosien jälkeen Suomi ei ole ihan niin hyvässä kunnossa kuin on annettu ymmärtää.
Ongelmat ovat vakavampia ja syvempiä kuin pitkiin aikoihin. Kataisesta yksin ei pidä tehdä syyllistä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana harjoitetusta politiikasta suuren vastuun kantavat kokoomuksen ohella keskusta ja SDP.
Kun kolmikko syyttää eduskunnassa toisiaan rakennemuutoksiin ja uudistuksiin kykenemättömästä politiikasta, ei syyllistä tarvitse etsiä kaukaa. Hallituskumppaneina pääministerinä ja valtiovarainministerinä ovat yli vuosikymmenen olleet joko keskusta ja SDP tai keskusta ja kokoomus sekä nyt kokoomus ja SDP.
Nämä kolme puoluetta ovat paria vaihdellen hallinneet Suomea yhdessä kohta kolme vaalikautta. Keskusta ja kokoomus ovat päässeet valitsemaan päältä, ottavatko kumppanikseen toisensa vai SDP:n. Tulosten pitäisi olla parempia. Jos asioita olisi tehty, kuten olisi pitänyt, ei nyt oltaisi niin heikossa hapessa. Pienillä hallituspuolueilla on myös peiliin katsomisen paikka.
Mikäli mielipidemittaukset toteutuvat, niin keskusta tai kokoomus pääsee jälleen kerran, valitsemaan itselleen tanssipartneria.
Suomen ongelmat ovat olleet pitkään tiedossa, mutta päätöksiä on siirretty tai tehty myöhään ja riittämättömästi. Tämä on ollut lyhytnäköistä ja vastuutonta politiikkaa varsinkin, kun 1990-luvun laman jälkeen saatiin elää ennätysmäisen hyviä vuosia.
Aina pelkkä vaalivoitto ei riitä, vaan maata pitää osata myös hallita. Olisi tarvittu määrätietoisempia pääministereitä, joilla on visioita ja tavoitteita, mutta ennen muuta tahtoa toteuttaa välttämättömät ratkaisut ja päätökset. Nyt päätöksiä tehdään vain pakkoraossa.
Suomi on tarponut pitkään vaikeuksissa. Hyvinä aikoina ei osattu varautua huonoihin, vaan tuudittauduttiin siihen, että kasvu jatkuu ikuisesti. Näin ei ole käynyt ja siksi Suomi on kestänyt heikosti globaalia tuiverrusta.
Maailmantaloudessa pahan vyöryn aiheutti amerikkalaispankin konkurssi 2008. Vuosi oli Suomen viennissä vielä loistelias, mutta seuraava oli jo syöksykierrettä. Siitä ei ole selvitty. Sen sijaan näivetytään ja kituutellaan.
Taloudessa ei ole palattu romahdusta edeltävälle tasolle, eikä sellaista ole näköpiirissä. Kotimainen kulutus on pitänyt pyörät jotenkuten pyörimässä. Tarvittaisiin vientiä, vientiä ja vientiä, oli sitten kyse hevosta pienemmistä tai isommista tuotteista.
Talouskatsaukset ovat masentavaa luettavaa. Riesana on teollisuuden rakennemuutos, velkainen julkinen talous ja kotitaloudet, arvioitua pitkäaikaisempi heikkenevä talous ja huono kustannuskilpailukyky. Ukrainan sodan vaikutukset näkyvät monella tavalla.
Vaikeudet ovat seuranneet toisiaan. Euroopan talouskriisin hoito on raastanut sisäpolitiikkaa. Itkua on tuherrettu myös budjetista ja pienistä leikkausraapaisuista.
Työttömyys on lisääntynyt. Oululaisista jo lähes viidennes on työttömiä, kun globaali murros on huitaissut tuhansia ict-alan työpaikkoja taivaan tuuliin.
Jo kuusi vuotta on kärvistelty. Tuleeko raamatullisen seitsemännen vuoden jälkeen helpotusta? Asiantuntijat vakuuttavat, että vahvuuksia löytyy ja aikaakin on tovi. Miksi tämä ei näy käytännön politiikassa?