Poliitikot taitavat olla tarkimman seurannan ja herkimmän kritiikin alla työtään tekevä ammattikunta yhteiskunnassamme.
Ammattipoliitikon tekemiset, ja varsinkin mokat, ovat kaikkien omaisuutta ja ilmaista kauraa nälvimiselle, nauramiselle ja pilkalle.
Ei käy kateeksi, mutta eipä toisaalta säälitäkään. Se on ammatinvalintakysymys, ja itsepä ovat poliitikoksi halunneet ja hakeutuneet. Herää kuitenkin kysymys, että miksi näin? Miksi 2010-luvun Suomessa poliitikkojen tekemisillä ja sanomisilla märehtiminen on niin arkipäivää, kuin se nyt on?
Jos miettii vaikka Kekkosen ajan Suomea silloisine ministereineen ja kansanedustajineen, niin olivatko he samalla tavalla kansan kynsissä ja hampaissa kuin nyt? Eivät olleet, mutta eipä silloin tosin ollut nykypäivän välineitäkään.
Tai toisaalta, kyllähän Kekkosen Suomessakin arvosteltiin poliitikkoja, varmaan naureskeltiinkin heille, mutta lähinnä Esson baarissa. Ei ollut internet silloin kanavana välittämässä kansan mielipiteitä reaaliajassa kaiken kansan luettavaksi, ei ollut myöskään sanomalehtien tekstaripalstoja ytimekkäitä pilkkapiikkejä jakamassa.
Onhan se toisaalta niinkin, että ennen muinoin tiedonvälitys kansan suuntaan ei ollut yhtä nopeaa ja aktiivista kuin nykyisin. Kylän miehet Esson baarissa eivät tienneet kaikkia poliitikkojen sanomisia ja tekemisiä, eivät varsinkaan niitä, jotka eivät liittyneet millään tavoin politiikan tekemiseen.
Tänä päivänä ammattipoliitikon täytyy olla henkisesti kovaa tekoa, suorastaan karskin kovalla kuorella kyllästetty tyyppi, teflon, johon eivät pilkka ja iva tartu. Se poliitikko, johon tarttuu, ei nuku öitään rauhassa.
Poliitikkojen arvosteleminen on tehty kansalaisille niin vaivattomaksi, että siihen kykenee kuka tahansa. Sosiaalista mediaa ja erilaisia keskustelupalstoja seuraamalla huomaa, että tähän arvostelemiseen osallistuukin kuka tahansa.
Ei tarvitse olla edes mielipidettä, ei sanomisen tarvetta, mutta lauotaan silti. Tyystin nimettömänä tai nimimerkillä puskista laukominen on helppoa ja turvallista. Välillä vaikuttaa jopa siltä, että lauotaan, kun ei tähdellisempääkään tekemistä keksitä.
Todennäköistä on, että kovinkaan moni ammattipoliitikko ei keskustelupalstoja ja muita laukaisualustoja paljon lueskele. Oman mielenterveyden kannalta se on ihan hyvä ratkaisu, varsinkin, jos tietää olevansa herkästi mielensä pahoittavaa tyyppiä. Vihoviimeisen virheen poliitikko tekee, jos kansan provosoivat kommentit onnistuvat yllyttämään hänet vastaamaan keskusteluun.
Juuri käytyjen eduskuntavaalien kampanjavaihe oli hyvä esimerkki poliitikkojen ammattikunnan kohtaamasta kansan ivasta.
Etenkin puolueiden puheenjohtajien esiintymisiä erilaisissa vaalikeskusteluissa ruodittiin keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa näppäimistöt hiessä.
Anonyymina kommentoinnin sallivilla keskustelupalstoilla kansan sana vääntyi räikeimmillään pilkkaamaan jopa puheenjohtajien inhimillisiä ominaisuuksia ja ulkonäköä. Suosittua ajankulua kommentoivalla kansalla tuntui olevan myös poliitikkojen nimien vääntely, kun Kataista puhuteltiin Käteiseksi, Kiviniemeä Kivinaamaksi tai Sinnemäkeä Sinnetännemäeksi.
Sosiaalisesta mediasta Facebook on sen verran reilu, että siellä kommentointi tapahtuu omalla nimellä. Tosin sekään ei kansaa hidasta eikä kommentoinnin tarvetta rajoita.
Television erään vaalikeskustelun kuluessa pohjoispohjanmaalainen keskustalainen ruoti juuri Facebookissa oman puolueensa puheenjohtajan esiintymistä toteamalla, että "Marilla on varmaan ripuli ja sen vuoksi hän ei pysty kunnolla ajattelemaan, eikä puhumaan. Niin sen pitää olla. Eikö olekin?"
Kun ei ole muuta tekemistä, niin pilkataan poliitikkoja.