Nelostie viistää muutaman metrin päästä.
Rekan jyly tärisyttää taidetalo Nahkurin ikkunaa, jonka läpi tulviva valo patistaa Taneli Rautiaisen ylös makuupussista.
Nuoren miehen on aika kuoriutua kääreistään, herätä taiteilijan todellisuuteen ja alkaa muuttaa tilapäistä makuusoppeaan Ars Kärsämäki 2007:n yhdeksi galleriahuoneeksi.
"Tämä tila sopii erinomaisesti minulle. Näissä töissä on sellaista peräkammarin pojan estetiikkaa", Rautiainen nauraa.
Toden totta. Taidetalon yläkerran kulmahuone näyttää ensivilkaisulta urheiluhullun pyhätöltä. Ryppyiset seurajulisteet on vain korvattu vankkakehyksisillä pelialustoilla, joihin on taiteiltu pikkuruisia pelipaitoja sommitelmiin, joista Juhani Tamminen ja Martti Kuuselakin olisivat kateellisia.
Mutta mutta. Tarkemmin katsottuna seurapaidat näyttävät jotenkin oudoilta ja Lets play -kehotukseen asetetut jääkiekotkin muulta kuin umpikumilta - nehän ovat nuuskarasioita.
"Kaikki lähti muutama vuosi sitten tupakka-askien taittelusta. Siitä tuli pakkomielle, jäin koukkuun", Rautiainen myöntää ja sanoo päässeensä jo irti taittelukierteestä.
Kuvataideakatemian veistoslinjalaisen käsissä vihreälle veralle muotoutuneet punaiset Marlboro-askit kirkuvat Manchester Unitedin -punaista, kun vastapuoli tyytyy vaatimattomampaan valkoiseen Kent-asuun.
Monikansallinen rikkaus vastaan vaatimattomampi suomalaisuus, taiteilija selventää.
Kateus teemana
Saamaansa näyttelytilaan tyytyväinen Rautiainen ei tunne kateutta esimerkiksi Katri Kupariselle, joka saa viedä kookkaat taulunsa pihapiirissä sijaitsevan entisen navetan tilaviin sisuksiin. Navettaan, jossa orretkin on pyhitetty taiteelle.
Sen sijaan nuorten kuvataiteilijoiden kesänäyttelyn kuraattorina toimiva tamperelainen Krister Gråhn myöntää suoraan olevansa kateellinen Kuparisen häikäisevästä tekniikasta.
Kateudesta - yhdestä kuolemansynnistä - ei puhuta sattumalta, sillä taidepiirissä hyvin yleinen kateus on noussut Gråhnin kokoaman näyttelyn kantavaksi teemaksi.
Kaikkiaan 23 nuoren taiteilijan näyttelyä pystytetään hyvässä hengessä, toisia tukien ja auttaen. Ylpeyttä, vihaa, laiskuutta tai kateutta ei ainakaan ulkopuolinen havaitse.
"Kateudesta puhutaan aika vähän, vaikka taiteilijat voivat olla hyvin kateellisia esimerkiksi toisten ahkeruudesta, tekniikasta tai vaikkapa apurahoista", Gråhn myöntää.
Tehdä ja näkyä
Vaikka yhteinen teema on löytynyt, kertoo Gråhn hakeneensa Kärsämäelle ennen kaikkea hyviä töitä. Taiteilijatalo Nahkuriin, sen pihapiiriin ja -rakennuksiin on noussut komea näyttelykokonaisuus pääosin piirustuksista, maalauksista ja installaatioista.
Laaja yhteisnäyttely on nuorille taiteilijoille taloudellisestikin lähes ainoa mahdollisuus saada töitään esille - gallerioiden seinäpinnasta saa maksaa pitkän sentin.
Suurin osa Ars Kärsämäen taiteilijoista on lähtöisin eteläisestä Suomesta, niin myös omaa näyttelytilaansa maalinroiskeissa viimeistelevä Liisa Hilasvuori.
"On hyvä oppia, ettei kukaan tee työtä puolestasi", Hilasvuori osoittaa suurta realismin tajua pohjoispohjalaisessa pihapiirissä.
Kuvataideakatemian kuvanveistolinjalla opiskeleva Hilasvuori sanoo tottuneensa linjalla kaikenlaisen perustyön tekoon, joten karvalautojen penslaus sujuu luontevasti.
"Eivät työni tarvitse mitään gallerioita, vaan tila saa olla myös tällaista römppää. Tämä takaa erilaisen kuvaelämyksen", Hilasvuori sanoo.
Tulevaisuuden mestareille tarjotut puitteet voivat olla vaatimattomat, mutta Kärsämäelle päätyneet ovat silmin nähden tyytyväisiä tarjottuun mahdollisuuteen tuoda osaamistaan esille.
Kukaan ei ole kateellinen kollegoille, joiden töiden kohtalona on jäädä Etelä-Suomen taidepaljouden jalkoihin.
Ars Kärsämäki 10.6.-26.8. Kärsämäellä.
