Demareiden ja keskustan keskinäinen kyräily ja luottamuspula syö hallituksen toimintakykyä. Demarit tuntuvat odottavat jo seuraavia vaaleja ja keskusta ei saa rakennetuksi toimivaa joukkuetta. Tätä taustaa vasten ei ole erikoista, että tekemättömyydestä on tullut hallituksen tavaramerkki.
Hallituksen suurten tekojen lista on lyhyt. Hallituksen veropäätökset ovat Lipposen hallituksen peruja. Ulkopolitiikan nuotit löytyivät myös Lipposen salkusta. Valtion ja kuntien jännitteisiä taloussuhteita seurataan. Työmarkkinoita hallitus on seurannut matkan päästä. Työmarkkinajärjestöjen laatimaan muutosturvapakettia hallitus ymmärsi sentään olla vastustamatta.
Muutama merkittävä aikaansaannos hallitukselle sentään voidaan kirjata. Eläkejärjestelmän peruskorjaus on valtiomiesteko. Tosin työmarkkinajärjestöjen hatussa tämäkin sulka on. Eläkejärjestelmän remontti uhkaa jäädä Vanhasen hallituksen ainoaksi merkinnäksi historiankirjoihin. Siinäkin hallituksen ansioksi kirjataan se, että se ymmärsi olla vastustamatta työmarkkinajärjestöjen kantaa. Kolmikannassa hallituksen rooliksi on muodostunut äänettömän yhtiömiehen rooli.
On jotenkin paradoksi, että keskustalaisen pääministerin aikana kolmikanta on vahvempi kuin miesmuistiin. Olihan työreformipaperin yksi keskeinen ajatus tuulettaa kolmikannan ummehtuneisuutta poliittisella johtajuudella.
Hallituksen puolustukseksi on toki sanottava, ettei aika ole vaatinut valtiomiestekoja. Tekemättömyys ei myöskään ole ollut näissä oloissa epäonneksi kansalle. Kansantalous kasvaa tasaisesti, joskin vaatimattomasti. Rahataloudellinen ympäristö on vakaa ja ennustettavissa oleva. Poliittinen tilanne Suomen rajojen ulko- ja sisäpuolella on kohtuullisen vakaa.
Hallitusohjelma ei ole erityisen kunnianhimoinen, mutta muutama keskeinen tavoite ohjelmasta löytyy. Omien tavoitteiden toteuttamisessa hallitus saa myös korkeintaan välttävän arvosanan.
Omissa tavoitteissaan hallitus on nostanut yhden tavoitteen ylitse muiden: työllisyysasteen nostamisen. Työllisyysasteen nostaminen seuraavan vaalikauden loppuun mennessä 75 prosenttiin asetettiin keskeiseksi tavoitteeksi. Hallituksen aloittaessa oli työllisyysaste 67,5 prosenttia. Kahden vuoden uurastuksen jälkeen ollaan samoissa lukemissa.
Tavoitteeksi asetettua työllisyysastetta ei tulla saavuttamaan. Lipposen ykköshallitus asetti 1995 ykköstavoitteekseen puolittaa työttömyyden. Se ei onnistunut neljässä, vaan kahdeksassa vuodessa. Tavoitteen karkaaminen aiheutti aikoinaan valtavan älämölön. Vanhasen hallitus on epäonnistunut työllisyyden hoidossa vielä pahemmin. Hiljaisuus aiheen ympärillä ei mairittele oppositiota.
Hallituksen ainoa merkittävä talouspoliittinen avaus on pienipalkkaisten verotukimalli. Se syntyi tutkijoiden piirustuspöydällä, keskusta nappasi sen vaaliteemakseen ja ujutti idean työmarkkinajärjestöjen ja virkamiesten vastustuksesta riippumatta hallitusohjelmaan. Hanke, jolla ei ole työmarkkinajärjestöjen ja keskeisten virkamiesten siunausta, ei yleensä etene.
Malli esiteltiin ensimmäisen kerran 2002, kun tutkijat Pasi Holm ja Vesa Vihriälä julkaisivat aiheesta tutkimuksen. Hallitusohjelmassa todetaan: "Matalapalkkaiseen työhön kohdistuvaa kysyntää pyritään lisäämään kohdennetuin välillisin työvoimakustannusten kevennyksin." Asiasta luvattiin pikainen selvitys ja tavoitteeksi asetettiin, että "järjestelmä voitaisiin ottaa käyttöön vuoden 2004 aikana."
Keväällä hallitus päätti, että asiaa selvitetään edelleen työryhmässä ja että uudistus pyritään toteuttamaan vuoden 2006 alusta. Rahaa hankkeeseen oli tarjolla 150-200 miljoonaa euroa. Summa on vain murto-osa siitä, mitä tutkijat esittivät 2002.
Pienipalkkaisten tukimallista piti tulla se suuri yhteiskunnallinen uudistus, josta hallitus muistetaan. Kahden vuoden valmistelun jälkeen alkuperäisestä hankkeesta on jäljellä muisto vain. Alun perin 700 miljoonan euron tukipaketti on supistunut noin sataan miljoonaan. Oletettavaa kaiken lisäksi on, että käytännössä tästäkin summasta toteutuu vain osa.
Toinen merkittävä hallituksen uudistus työvoimahallinnon alalla on työvoimatukien vastikkeellisuus. Idea on saatu Tanskasta. Suomeen Tanskan mallia sovelletaan vajaasti: keppi otetaan käyttöön, mutta porkkanat unohdetaan. Lopputuloksella ei ole mitään tekemistä Tanskan mallin kanssa.
Jo kymmenen vuoden ajan on työministeriössä valmisteltu hankkeita, joissa työmarkkinatuen vastaanottoon liitettäisiin tietyn ajanjakson jälkeen koulutus- ja työvelvoitteita. Hankkeet ovat kaatuneet yleensä siihen, että sopivan koulutuksen ja työn järjestäminen on liian kallista.
Hallitus on myöntänyt keväisessä budjettiraamissa hankkeen toteutukseen vaivaiset 36 miljoonaa euroa. Työministeriön Skogin työryhmän mukaan (Työhallinnon julkaisuja 347) mukaan rahaa tarvittaisiin ainakin sata miljoonaa euroa. Kolmanneksella tästä summasta ei saada aikaan kuin ongelmia.
Hallitus ei asettanut rimaa erityisen korkealle. Huolestuttavaa kuitenkin on, että niissäkin kohdin, jossa tavoitteita on asetettu, ne jäävät saavuttamatta. Työllisyystavoitteen saavuttamisessa toivoisi edes tekemisen meininkiä, mutta kun ei. Sillä saisi anteeksi jo paljon.