Ajasta, jolloin Suomi puolusti itsenäisyyttään ase kädessä, on yli 60 vuotta. Talvi- ja jatkosotiin osallistuneita sodan veteraaneja on enää jäljellä 77 000. Iältään he ovat noin 85-vuotiaita. Kun Suomi viettää sadatta itsenäisyyspäiväänsä kymmenen vuoden kuluttua, veteraanit ovat jo hyvin iäkkäitä ja suurin osa heistä on poissa. Vuonna 2010 heitä on arviolta 44 000 ja vuonna 2020 enää 3 700.
Suuri osa suomalaisnuorista kuuluu jo nyt ikäpolveen, jonka isovanhemmat eivät ole olleet rintamalla. Kosketukset veteraaneihin vähenevät ja ohentuvat. Tätä ajatellen Kaleva pyysi 17-vuotiasta Sami Lindforsia ja 84-vuotiasta Vilho Virrankaria keskustelemaan ja välittämään ajatuksiaan toisilleen. 17-vuotias Lindfors käy Oulun suomalaisen yhteiskoulun lukion toista luokkaa ja 84-vuotias Virrankari on pudasjärveläinen veteraani. Hän osallistui jatkosotaan Uhtualla ja Kannaksella, missä haavoittui 14. kesäkuuta 1944.
Keskustelu käytiin sähköpostiviestein. Sami Lindforsille tietokone on jokapäiväinen tuttu. Vilho Virrankari puolestaan sai teknistä apua Paavo Pikkuaholta, Pudasjärven entiseltä kaupunginjohtajalta, ja Sotaveteraaniyhdistyksen puheenjohtajalta Paavo Kurttilalta.
Kaleva julkaisee Lindforsin ja Virrankarin keskustelun. Se muodostui niin lämpimäksi ja tuttavalliseksi, että miehet totesivat muun muassa sinuttelun olevan paikallaan.
Sami Lindfors: Miltä Sinusta tuntuu, kun nuoret käyttävät yhä enemmän vapaa-aikaansa tietokoneella puuhaten? Ja miten Sinä kulutit aikaasi 17 vuoden ikäisenä?
Vilho Virrankari: Olen sitä mieltä, että kun vain "tökötetään" kuvaruudun ääressä, monet paljon tärkeämmät asiat jäävät tekemättä, esimerkiksi lukeminen, ulkonaolo ja muu liikunta. Nuorena esimerkiksi kesällä peltohommat olivat vanhimpana lapsena minulla vastuulla, kun isä kävi työssä kodin ulkopuolella. Harrastuksena oli urheilu kotioloissa, juoksu ja korkeushyppy. Itse tehtyä keihästä heitettiin ja kivikuulaa työnnettiin, jos vapaa-aikaa riitti. Kodin töiden lisäksi kävin muun muassa metsänkylvössä eli ripottelin siemenet kuokalla tehtyihin laikkuihin. Keväällä kuskattiin "lautturina" muun muassa uittomiehiä kotijärven Suolijärven toiselle puolelle. Tarpeen mukaan olin myös ukin kaverina kalalla soutajana. Työssä oppi kantamaan vastuuta itsestään ja toisista.
Sami Lindfors: Aivan. Nykyään monet nuorten pihaleikit saattavat muuttua tietokoneella pelaamiseksi, joka huolettaa paljon. Itsenäisyyspäiväkin lähestyy. Miten Sinä juhlit itsenäistä Suomea?
Vilho Virrankari: Aamulla ensimmäisenä nostetaan siniristilippu salkoon. Kirkossa on juhlajumalanpalvelus ja seppeleen lasku sankarihaudoille. Itsenäisyyspäiväjuhla on päivän kohokohtia ja varsinkin nyt edessä olevana 90-vuotispäivänä. Illalla vielä käyn hautausmaalla viemässä kynttilän tuttujen aseveljien haudoille. Sami, miten Sinä itse nuorena vietät itsenäisyyspäivää?
Sami Lindfors: Koulusta ja töistä on vapaata, joten vietämme päivän perheen kanssa. Sytytämme kynttilät, syömme yhdessä juhlaruuan ja katsomme itsenäisyyspäiväjuhlia televisiosta. Myös Tuntematon sotilas -elokuva tulee katsottua. Arvostavatko mielestäsi sodan jälkeiset sukupolvet teidän sotaveteraanien työtä itsenäisen Suomen puolesta? Ja onko Sinulle vaikeaa muistella sodan aikaisia tapahtumia?
Vilho Virrankari: Kyllä nykyään nuoremmatkin sukupolvet arvostavat sotaveteraaneja. Mutta aikaisemmin, varsinkin lähinnä 1960-luvulla ei tullut arvostusta. Päinvastoin jopa haukuttiin, että omapahan on syynne vaivoihinne, kun lähditte. Nykytilanne tuntuu hyvältä. Tunnemme ja koemme, että meitä arvostetaan. Minun ei ole vaikeaa muistella sodan aikaisia tapahtumia. Muistan kyllä tapahtumia, todella vaikeitakin, mutta koko asia ei ole minulle vaikea ja unohdettava. Sinun tapasi viettää itsenäisyyspäivää tuntuu hyvältä ja arvokkaalta.
Sami Lindfors: Mukava juttu, että koette saavanne arvostusta tänä päivänä. Teitte sentään ison työn! Nykynuorilla ei ole talvi- eikä jatkosodasta muuta mielikuvaa, kuin Tuntematon sotilas-elokuva tai kirja. Oletko nähnyt tai lukenut kyseistä teosta, ja kuvaako se mielestäsi realistisesti mitä rintamalla oikeasti tapahtui?
Vilho Virrankari: Olen kyllä, montakin kertaa, sekä lukenut että nähnyt. Minusta kirja ja elokuvakin kuvaa hyvin realistisesti rintaman tapahtumia. Tässä teoksessa tulee hyvin esiin myös se, että huumori piti yllä henkeä ja jaksamista. Ilman sitä tuskin kukaan olisi jaksanut kestää todella vaikeaa tilannetta. Uudemmat sotaa kuvaavat kirjat ja elokuvat eivät yllä lähellekään samaan kuin Tuntematon sotilas.
Sami Lindfors: Tuli näistä sotajutuista mieleeni, että oletko seurannut Suomen tilannetta Natoon liittymisessä? Tulisiko Sinusta Suomen liittyä tämmöiseen sotilasliittoon?
Vilho Virrankari: Ei. Suuriin yhteisöihin liityttäessä pienillä valtioilla ei ole juuri mitään sanomista, vaikka asiat menisivät miten hunningolle. Naton varustautuminen Suomen kamaralla aivan varmasti lisäisi myös jännitystä Venäjän suuntaan ja siltä suunnalta siten varustautumisuhkaa omaan maahamme.
Minäkin haluan kysyä, Sami, Sinulta: miten Sinä suhtaudut varusmiespalvelukseen ja siten Suomen miesten omaan maanpuolustusvalmiuteen?
Sami Lindfors: Minusta on ihan hyvä, että olemme valmiita puolustamaan maatamme tarpeen tullen. Kuitenkin toivon, ettei meidän tarvitse koskaan tarttua aseisiin. Minkälainen on Sinun näkemyksesi nuorten suhtautumisesta armeijaan, varsinkin kun pasifistinen ajattelu on nykyään nuorten piireissä yleistä?
Vilho Virrankari: Mielestäni asiassa on tapahtunut asennetta ja kehitystä parempaan suuntaan ja niin sanottuja aseista kieltäytyjiä on vähemmän kuin esimerkiksi 1960- ja 1970-luvuilla. Näin lienee osittain siksikin, että jo kutsuntavaiheessa asevelvollisuuspalveluun syystä taikka toisesta kelpaamattomat karsitaan pois. Minä en ole juurikaan havainnut pasifistisen ajattelun tai käyttäytymisen lisääntymistä, en ainakaan omalla asuinpaikkakunnallani. Toivottavasti havaitsemani maanpuolustustahto edelleenkin säilyy vahvana. Näin nimenomaan nuorten keskuudessa, koska heissä on isänmaan tulevaisuus.
Sami Lindfors: Kyllä ainakin itse uskon, että suomalaiset tahtovat puolustaa maataan ja käydä armeijan sukupolvesta riippumatta. Minulla ei enää ole lisää kysymyksiä, joten varmaan voimme jo valmistautua iltalevolle? Kiitoksia tästä mielenkiintoisesta keskustelusta, ja toivotan hyvää itsenäisyyspäivää Sinulle!
Vilho Virrankari: Kiitos, Sami! Olit paneutunut haastatteluun hienosti. Ja mikä parasta, Sinusta henkii terve ja vastuuntuntoinen nuori. Sinun kaltaistesi vastuulle voi turvallisesti jättää kalliin isäimme maan, kaikissa vaiheissa. Hyvää itsenäisyyspäivää myös Sinulle!
