"Gyaru-tyylisiä nuoria voisi ehkä nimittää Japanin "pissaliisoiksi". Mutta toisin kuin Suomen "pissiksille", hauskanpito ei tarkoita heille lärvien vetämistä, vaan kavereiden kanssa yhdessä oloa ja shoppailua", kuvailee japanilaisia tyylejä harrastava oululainen Laura Nevanperä, 15.
Gyaru on yksi niistä japanilaisista tyyleistä, jotka pyyhkivät teinityttöjen yli aalto toisensa perään myös Pohjois-Suomessa.
"Japanilaiset tyylit, eli J-tyylit, ovat selvästi yleistyneet viime vuosina Oulun katukuvassa. Suosittuja tyylejä ovat esimerkiksi lolita, decora ja visual kei", Nevanperä kertoo.
Entä mikä ihme saa nuoret etsimään vaatevaikutteita toiselta puolelta maapalloa?
"J-tyylit ovat hauskoja, sillä niissä vaatteet ja hiusleikkaukset ovat rohkeampia, näyttävämpiä ja värikkäämpiä kuin Suomessa yleensä", Nevanperä ja Laura Kela, 13, perustelevat.
Kela aloitti J-tyylisen pukeutumisensa kaksi vuotta sitten tyttömäisellä gyarulla. Nevanperä on puolestaan fanittanut japanilaisia tyylejä jo viiden vuoden ajan. Hän ihastui lolitaan sen söpöyden ja tyylikkyyden vuoksi.
Kun ikä karttui, japanilainen rockmusiikki, eli J-rock, vei molemmat Laurat mennessään. Tyttömäiset rimpsut vaihtuivat visual kein shokkivärjättyyn tukkaan, punkahtaviin vaatteisiin ja kettinkeihin.
"J-rock fanit matkivat idoleidensa tyyliä. Minun suosikkiyhtyeeni on nimeltään D", Nevanperä kertoo ja esittelee d:n mallista kännykkäkoruaan.
Lolitan yltiökoristeellisia vaatteita on turha etsiä oululaisista vaatekaupoista. Monet harrastajat tilaavat hameita ja hattujaan jopa Japanista saakka. Japanin nettikaupoissa mekosta saa pulittaa reilun 120 euron verran.
Visual keiksi pukeutuminen tulee lolitaa halvemmaksi, sillä tyyli ottaa vaikutteita lähes kaikista vaatetyyleistä, niin punkista kuin miesten siististä kravattiasusta. Kela kertoo ostavansa vaatteensa Oulun nuortenliikkeistä tai kirpputoreilta ja muokkaavansa ne mieleisikseen.
Harjaantumattomaan silmään visual kei muistuttaa vahvasti länsimaista punk-tyyliä. Kysymykseen tyylien eroista tytöt antavat vastauksen: "Visual kei erottuu sillä, että siinä tärkeintä on näyttää ja kuulostaa hyvältä!"
Pohjois-Suomen kapeilla kaduilla erikoiset tyylit erottuvat helposti. "Lolita-tyyli menetti suosiotaan, kun ihmiset tuijottivat joko vaivihkaa tai aivan avoimesti. Minultakin tultiin kysymään, mikä on homman nimi, ja naurettiin tien toisella puolella", Nevanperä harmittelee.
Helsingissä erikoiset vaatetyylit uppoavat katukuvaan paremmin.
"Suomalaisen J-rock-lauman näkee parhaiten silloin, kun Helsingin Tavastialla on J-rock bändin keikka" Nevanperä vinkkaa.