Suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on tullut tiensä päähän, tai vähintäänkin jyrkkään mutkaan. Uhka vajaan 13 000 hoitajan yhtäaikaisesta lähdöstä herättää hätää ennen kaikkea terveyspalvelun asiakkaissa.
Sosiaali- ja terveysministeriö on ilmoittanut ottavansa vastuun tilanteen hallinnasta. Sen toivoisi myös ottavan kokonaisempaa vastuuta terveydenhuoltopolitiikasta ja sen tulevaisuudesta.
Kunnilla on kuukausi aikaa valmistautua painajaiseen. Kiireellinen hoito on pakko järjestää tavalla tai toisella. Toisaalla se onnistuu, toisaalla ei.
Luottamus julkiseen terveydenhuoltoon on saanut viime päivinä kovan kolauksen. Kansalaiset kääntyvät vaivoissaan nyt yksityisten terveyspalvelujen puoleen. Vaikka yksityinen sektori on luvannut tulla hätiin, pysyvää reviirimuutosta julkisen ja yksityisen terveydenhuollon välillä tuskin tapahtuu. Yksityinen sektori on perinteisesti keskittynyt helpompiin ja kannattavimpiin hoitoihin.
Tehohoito- ja synnytysosastoja ei yksityisellä puolella edelleenkään ole, eikä niitä noin vain polkaista pystyyn. Vaativimmat ja kalleimmat potilaat jäävät jatkossakin yhteiskunnan vastuulle.
Harvalla suomalaisella on sellaisia rahoja, joilla voisi kustantaa oman terveydenhuoltonsa. Kelaa on vaadittu luopumaan kokonaan yksityisen hoidon korvaamisesta.
Pelätty Amerikan malli yksityisestä sairaanhoidosta, jossa hoidon laatu riippuu lompakon paksuudesta, jää onneksi vielä toteutumatta. Luottamus julkiseen terveydenhuoltoon voidaan palauttaa, jos poliittista tahtoa löytyy.
Sitran yliasiamies Esko Aho väitti hiljattain Kauppalehdessä, että terveydenhuollon nykymallilla pärjätään korkeintaan viisi vuotta. Yhtälö on mahdoton. Vastakkain ovat hoitajien liian alhaiset palkat ja kuntien kustannuskriisi. Valtion olisi kiireesti käynnistettävä terveydenhoidon tuottavuusohjelma.
Kustannustehokkuutta sietääkin miettiä. Palkkojen ohella myös uudet hoidot ovat nostaneet kustannuksia. Tutkimuksia tehdään yhä monipuolisemmin, ja uusia, kalliimpia lääkkeitä tulee markkinoille. Keskosvauvoja pystytään pelastamaan entistä nuorempina, jopa 23-viikkoisina.
Monissa sairaaloissa kustannuksia on jo saatu kuriin tinkimällä tutkimuksista tai henkilökunnan määrästä.
Vielä isompia säästöjä saataisiin, jos mietittäisiin, pitääkö kahden tuhannen asukkaan kunnassa olla oma terveyskeskus ja kaksi lääkäriä. Hallinnollisia rakenteita voisi siirtää isompiin yksiköihin. Lähipalvelut olisi kuitenkin turvattava. Lääkäri pitäisi olla saatavilla myös omassa kunnassa vaikka kerran viikossa, ettei Vuolijoen vanhuksen tarvitsisi mennä syömälakkoon.
Sosiaali- ja terveysministeriön toivoisi vauhdittavan terveydenhuoltolain uudistamista, jotta perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito saataisiin yhdistettyä yhdeksi organisaatioksi. Se helpottaisi merkittävästi kustannusten hallintaa.
Jos hoitajien työtaistelu-uhka toteutuu, lääkärit antavat pistoksia ja äidit hoitavat itse vastasyntyneitä. Leikkaus- ja synnytyssalit pysyvät kiinni. Akuuteissa tilanteissa toivotaan, että Tehy tulee vastaan. Ruumiita ei tahdo kukaan.
Jotain toivottavasti myös opitaan. Vaikka hoitajat ovat alipalkattuja ja ylityöllistettyjä, niin monissa sairaaloissa ja terveyskeskuksissa on onnistuttu myös lisäämään tehoja ja vähentämään kustannuksia.
***
"Meillä on kaikkea mitä tarvitsemme ratkaistaksemme ilmasto-ongelman paitsi ehkä poliittista tahtoa. Poliittinen tahto itsessään on uusiutuva luonnonvara", nobelisti Al Gore kirjoittaa.