Metropoliitta Panteleimon, Topi Ikäläinen, Liisa Heikkilä-Palo, Marja Tuominen: Sinä vahvistit pohjoisen kansan. Oulun ortodoksisen hiippakunnan synty ja historia. Paimen sanomat 2005.
Oulun ortodoksinen hiippakunta on täyttänyt 25 vuotta. Sinä vahvistit pohjoisen kansan esittelee tämän laajan ja hajanaisen hiippakunnan vaiheita aina vuodesta 1533 lähtien, jolloin Petsamon luostariyhteisö aloitti toimintansa.
Hiippakunnan historiaa tarkastellaan kirkkojen ja rukoushuoneiden rakentamisen historiana. Näkökulma on mielenkiintoinen, rakennushankkeet kun kertovat paljon autonomian, itsenäistymisen ja jälleenrakentamisen ajan henkisestä, hengellisestä ja poliittisesta ilmapiiristä.
Monet kysymykset jäävät kuitenkin vaille vastausta. Miten mahtoivat esimerkiksi Oulun, Kajaanin, Vaasan, Kiuruveden ja Lapin ortodoksit kokea suuret haasteet, joita he jatkuvasti kohtasivat.
Monilla paikkakunnilla luterilainen väestö vieroksui ortodokseja, koska ortodoksisuutta pidettiin venäläisenä ja epäisänmaallisena. Yhteisen identiteetin löytymistä vaikeuttivat monissa ortodoksisissa seurakunnissa kieli- ja kulttuurierot venäjänkielisten jäsenten ja Karjalasta tulleiden, suomea puhuvien siirtolaisten välillä.
Ortodoksisen kirkon identiteetin kannalta kysymys omasta arkkitehtonisesta ohjelmasta on tärkeä.
Kesällä 2004 Pietarsaaren tsasounan 20-vuotisjuhlassa isä Elias Huurinainen muisteli aikoja, jolloin ajatus omasta tsasounasta alkoi elää paikkakunnan ortodoksien mielessä:
"Karjalaisten 1950- ja 1960-luvuilla pohjamutiin vajonnut itsetunto kohosi nyt ensimmäistä kertaa ruotsinkielisellä Keski-Pohjanmaan alueella. Päätettiin, että jos rakennetaan, niin rakennetaan oman perinteen mukainen pyhäkkö, sellainen, joka sinällään herättää ympäröivän maailman huomion, huomion siitä, että mekin olemme olemassa."
Millaista sitten voisi olla ortodoksinen kirkkorakennusperinne Suomessa? Oma perinne on yleensä tarkoittanut karjalaista pyöröhirsistä kirkkoarkkitehtuuria koristeellisine puuleikkauksineen.
Täydellä syyllä voi kuitenkin kysyä, missä määrin siirtokarjalaisuus voi enää nyky-Suomessa auttaa ortodoksista kirkkoa löytämään oman arkkitehtonisen ohjelmansa ja identiteettinsä.
Oulun hiippakunnan kirkot ja rukoushuoneet kertovat olosuhteista, joiden ehdoilla ne on toteutettu.
Ne kertovat elämästä: niukkuudesta, poliittisesta vallasta ja sopeutumisesta. Ne kertovat myös ihmisistä: venäläisistä sotilaista, kauppiaista ja käsityöläisistä perheineen, Karjalasta tulleista siirtolaisista, kolttasaamelaisista sekä kirkkoon aikuisiällä liittyneistä tämän ajan ihmisistä.
Sinä vahvistit pohjoisen kansan on tärkeä kirja, koska se ei kerro vain yksittäisistä kirkonrakennushankkeista vaan viittaa myös ihmisen, maailman ja perinteen jatkuvaan vuoropuheluun.