Itseään etsivän nuoren kehitysvuodet kohti aikuisuutta muodostavat yhden kirjallisuuden käytetyimmistä teemoista. Miksipä ei, runsaasta lähteestä on hyvä ammentaa. Kauhaan tarttuu myös Kauko Röyhkä yhdeksännessä romaanissaan Miss Farkku-Suomi.
Välde elää nuoruuttaan 70-luvun Oulussa. Tuiran siltoja on tuulista polkea, eikä elämä muutenkaan oikein etene. Ympärille pitäisi löytää järjellinen bändi ja naistakin saada, mutta poika on liian läski ja väärällä tavalla erikoinen.
Röyhkän romaani Silvia (1997) kuvasi mallien, tyhjäntoimittajien ja rocktähtien pintabaareja sekä kotibileitä, joissa kirjailija Alarik Riuttu luovi kalana vedessä. Nyt aihe on osin sama, näkökulma eri. Välde tahtoisi kuollakseen olla mukana, mutta joutuu tyytymään siipeilyyn.
Aktiivinen nuorukainen kuitenkin on. Hän toimii, taistelee ja toipuu. Oikeat suunnat selkiintyvät hiljakseen, joskin tämä on aistittavissa jo alussa. Selviytymistarinan loppu ei koskaan ole onneton, vaikka avoimeksi jäisikin.
Suhteuttajana elämänmenoon toimii jälleen vastakkainen sukupuoli. Rakkaus Miss Farkku-Suomeksi valittuun Pikeen on koulupoikamaisen herkkää, mutta vierellä kulkee raadollisempi suhde elämää nähneeseen, lihasta ja inhimillisyydestä rakentuvaan Karaan.
Piken pikkusiskokin saa jossain välissä kyytiä. Taas naiset tekevät pojasta miestä.
Miss Farkku-Suomi toimii rinnakkaisteoksena vuonna 2001 ilmestyneelle samannimiselle levylle. Röyhkän mukaan albumi ei auennut kuulijoille toivotulla tavalla, joten tarvittiin tarina taustoittamaan kappaleiden sanomaa.
On totta, että romaani näyttäytyy toisin, kun kappaleet ovat tuttuja - ja päin vastoin. Röyhkän rock-lyriikka on yhä parhaimmillaan loistavaa.
Mä näin sut koulun kuorossa laulamassa alttoääntä/ ja aloin hysteerisesti hihittää. Sä katoit mua pitkään./ Mä sanoin: "Jumala, iske tuo sokeaksi niin vannon että luen/ iltaisin sille ääneen sun Pyhää Kirjaas."
Näin Välde sanoittaa romaanissa ensimmäisen kappaleensa ja innostuu: sehän kuulostaa aivan rock'n'roll-tekstiltä, tarpeeksi yksinkertaiselta eikä ylifiksulta. Miss Farkku-Suomi -levyllä samainen kappale on nimeltään Koulun portilla.
Tarina toimii myös itsenäisenä, vaikka syvyys jää osin uupumaan. Samoin kantaa angstiseen nostalgisuuteen kääntyvä kotipaikkakuvaus ja varsin omakohtaiselta vaikuttava kerronta, vaikka Röyhkä fiktiivisyyteen vetoaakin.
Merikoskenkadulla hiljaisena iltana autosta heitetty pullo ja rautatie, jonka kiskot kuljettavat etelään ja pohjoiseen ovat viiltävän tosia. Näinhän Oulussa on ollut ja on. Aito murrekin riemastuttaa.
Viimeinen luku, kertojaa vaihtava tilinpäätös, on kuitenkin vähän kuin kulahtaneesta tv-elokuvasta "mitä heille kaikille sitten tapahtuikaan" -häivähdyksineen, joita vilautellaan loppumusiikin jo soidessa.
Välden ura lähti liikkeelle ja mies muutti etelään jammaillakseen Lepakossa. Pike sen sijaan kuoli autokolarissa Pihtiputaan ja Viitasaaren välillä tanssiryhmäläisten matkalla. Ilta-Sanomatkin kirjoitti siitä, kertoo kirja, ja se on jo vähän liian kornia.