Torilla tapaavat Tehosekoittimesta runoilijaksi siirtynyt Otto Grundström ja Petri Laukka Kalevan kulttuuritoimituksesta.
Laukka : Terve, Otto. Kerropa törmäsitkö ennakkoluuloihin, kun rupesit tunnettuna rokkilaulajana runoilijaksi?
Grundström : Totta kai. Popparien ja ex-missien hengentuotteisiin suhtaudutaan usein ihan syystäkin skeptisesti. Moni lahjakas ja ahkera kirjoittaja jää nykybisneksessä lehdelle soittelemaan kun ulkokirjallisilla avuilla siunatut rynnivät ohi. Kyllähän se herättää närää. Ei minulla ole varaa ottaa hampaidenkiristelystä nokkiini.
Laukka : Mikä runossa sinua viehättää? Tiivis ilmaisu vai mahdollisuus syleillä palloa valtavaa eli maailmaa?
Grundström : Viehätys piilee runon kyvyssä paeta kaikkia vangitsijoita. Sama säe avautuu yhdelle lukijalle aivan erimerkityksisenä kuin toiselle, ja seuraavalla lukukerralla merkitys voi samallekin lukijalle olla uusi. Paras runous on silti universaalia: se kertoo lukijalle jotakin hänestä itsestään, ajasta ja paikasta riippumatta, tuo viestin yhteisestä alitajunnasta, ihmiskunnan unesta. Runous katoaa palatakseen jälleen ajankohtaisena, saa aina uusia merkityksiä.
Laukka : Kun tekee rocklevyn, niin iskevin biisi on parasta laittaa heti alkuun. Toimiiko idea myös runokokoelmassa?
Grundström : Kyllä kai kirjassa kuin kirjassa tulisi olla ainakin hyvä alku ja loppu, parhaassa tapauksessa myös toimiva keskikohta. Tekstin täytyy imaista lukija sisäänsä, saada se pysymään siellä ja ehkä jopa palaamaan takaisin. Pätee tietysti enemmän proosaan, mutta ei siitä runoudessakaan haittaa ole. Kovin pitkälle vietyä analogiaa en muutenkaan tekisi. Runoudella on harvoin mahdollisuutta upota lukijaansa yhtä nopeasti kuin rockmusiikki iskee kuulijaan.
Laukka : Mikä on pahin moka, jonka aloitteleva runoilija voi tehdä.
Grundström : Niitä on kaksi. Olla uskomatta muiden neuvoja tai uskoa niihin liikaa. Kirjoittajapiireistä tai -opistoista minulla ei ole kokemusta. Niistä on varmasti hyötyä, mutta niihin tuskin kannattaa liiaksi kiintyä. Taideryhmissä syntyy helposti oma fakkiutunut käsityksensä siitä miten asiat tehdään oikein. Se on pahinta mitä taiteelle voi tehdä.
Laukka : Kuulin, että vain noin prosentti tarjotuista runokokoelmista läpäisee kustantajan seulan. Miltä tuntui kun sait kuulla, että oma kokoelmasi on hyväksytty kustannusohjelmaan?
Grundström : Helpottavalta ja innostavalta tietysti, kun ymmärsin pääseväni kunnolla kokeilemaan hampaitani pitkään harrastamani lajin parissa. Ei se silti mikään henkinen orgasmi ollut. Tiesin, että minun oli taustani takia paljon helpompi saada sopimus kuin rivikirjoittajan. Normaaliruljanssia en käynyt läpi.
Laukka : Kirjoitatko tietokoneella vai rentun tekstinkäsittelylaitteella, joka on pieni lyijykynä?
Grundström : Ensin rustailen kymmenen kuukautta havaintoja ja ideoita sikin sokin vihkoihin, sen jälkeen istun kaksi kuukautta nukkumatta koneella ja katson syntyykö niistä kirjantapaista, näin se suunnilleen menee. Eli sekä että.
Otto Grundström, Jyrki Mäki ja Kari Miettunen esittävät runojaan ja musiikkiaan huomenna lauantaina 26.8. ravintola Tervasoihdussa klo 22.